Moni harmittelee, ettei ostanut asuntoa 90-luvun laman aikana – nyt ne ovat vieläkin halvempia

Elimme parikymmentä vuotta aikaa, jolloin ei ollut tyhmää maksaa liikaa. Asuntojen nouseville hinnoille kasvukeskuksissa ei tuntunut näkyvän loppua. Nousuhuuman keskellä kymmenisen vuotta sitten haastattelin talousasiantuntija Pasi Haviaa.

Salkunhoitajana työskentelevä mies oli silloin hiljattain kirjoittanut kirjan Erilainen ote omaan talouteen.

Teoksessa hän totesi, että oma asunto ei ole sijoitus vaan kuluerä. Olin ajatellut päinvastoin, enkä ollut yksin. Olin mieltänyt neljän seinän taloudelliseksi turvaksi ja fiksuksi investoinniksi etenkin, jos vuokran hinnalla saattoi lyhentää omaa kotia.

Havia muistutteli minua 1990-luvun hintaromahduksesta, joka puolitti asuntojen hinnat. Hän totesi, että historia toistaa itseään ja hintojen lasku on vain ajan kysymys.

Niinhän se olikin.

Tänä syksynä asuntorahoittaja Hypon pääekonomisti Juho Keskinen laski, että asunnot olivat nettopalkkoihin suhteutettuina halvimmillaan vuosikymmeniin.

Jos inflaation vaikutus otetaan huomioon, asunnot ovat nyt jopa halvempia kuin 1990-luvun lamavuosina. Moni on jälkeenpäin harmitellut, ettei silloin ostanut asuntoa itselleen tai sijoitukseksi – jos rahkeita ja uskallusta olisi ollut.

Nyt asuntojen uutta hintabuumia on povattu sen verran pitkään, että ennustuksista alkavat mennä tehot. Siksi harva ottaa nousevia hintoja enää todesta, vaikka pohjakosketus on jo nähty ja suunta on ylöspäin.

Niin siinä silti käy. Olemme käänteisesti samassa tilanteessa kuin huippuhintojen aikana. Historia toistaa itseään, ja muutos nähdään vasta jälkikäteen.

Asuntojen hintojen sahaaminen ja erityisesti kallistuminen voi tuntua oudolta. Eiväthän vanhat autotkaan kallistu.

Vastaus on tonttimaa. Autoja riittää kuin karkkeja kaupassa, mutta kiinteistöjä ja tonttimaata on tarjolla vain rajallinen määrä. Kun varallisuus ja väestö pakkautuvat tietylle alueelle, hinnat nousevat.

Tontti itsessään on hyödyke, joka ei kulu käytössä. Kasvukeskuksissa se on merkittävä osa hintaa. Haja-asutusalueella tilanne on toinen, mutta houkuttelevalla paikalla maa säilyttää sielläkin arvonsa.

Silti edes tulevaisuudessakaan kotina oleva omistusasunto harvoin muuttuu sijoitukseksi. Kuluja riittää: kiinteistövero, lämmitys, jätemaksut, vakuutus, vesi, sähkö ja etenkin remontit.

Kassavirta ei tule asunnon omistajalle vaan toiseen suuntaan.

Mahdollinen arvonnousukaan ei lopulta hyödytä, sillä hinnat nousevat ja laskevat omalla asuinalueella kuin merenpinta. Ja jossainhan sitä on ihmisen asuttava.

Tienata voi oikeasti vain, jos kasvukeskuksessa sijaitsevan asunnon myy ja muuttaa halvemmalle alueelle, esimerkiksi maalle.