• Lukijalta: Vesivoima ja ydinvoima vaativat huomattavasti enemmän pinta-alaa kuin tuulivoima

    Tuulivoimaloiden alle jäävä pinta-ala on suhteellisen maltillinen, Simo Puranen kirjoittaa. Esimerkiksi vesivoiman vaatimat patoaltaat vaativat moninkertaisen pinta-alan, ja niissä on Purasen mukaan myös suuri turvallisuusriski.
    Tuulivoimalat ja niiden siirtolinjat vaativat pinta-alaa, joka on kirjoittajan mukaan kuitenkin pienempi kuin vesivoiman ja sen edellyttämien tekoaltaiden. Kuvituskuva.
    Tuulivoimalat ja niiden siirtolinjat vaativat pinta-alaa, joka on kirjoittajan mukaan kuitenkin pienempi kuin vesivoiman ja sen edellyttämien tekoaltaiden. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Mielipide|Energia
    8.10.202418:26
    Lukijalta
    Simo Puranen

    Metsänhoitaja Hannu Heinonen Luhangasta vertaili tuulivoiman ja ydinvoiman tuotantoa keskenään (MT 20.9.). Vertailun perusteet olivat väärät. Tuulivoima samoin kuin vesivoima ovat auringon säteilyn tuottamaa energiaa. Energia on täysin päästötöntä, sitä ei tarvitse louhia maaperästä eikä myrkyllistä jätettä haudata maahan.

    Pinta-alavertailusta puuttuu kokonaan uraanin kaivostoiminta.

    Lisää aiheesta
    • Merituulivoimaloita. Kuvituskuva.

      Energia | Lukijalta: Kun tuulivoimasuunnitelmat purkaa numeroiksi, ne alkavat vaikuttaa epäuskottavilta

    Oikea vertailukohde tuulivoimalle on vesivoima. Varsinkin, kun tuulivoimaloiden sähköntuotanto ylittää lähiaikoina vesivoimaloiden tuotannon. Suomi on lähes omavarainen sähköntuotannon suhteen eikä Venäjän ydinvoimaloista tarvitse ostaa sähköä.

    Tuulivoimaloita Suomessa on vajaat 1 700. Kahdeksan hehtaarin pinta-alaoletuksella laskettuna tuulivoimaloiden alle jää 13 600 hehtaaria eli 136 neliökilometriä maata sähkölinjat mukaan lukien. Muu kaavoitettu ala jää normaaliin talouskäyttöön.

    Vertailun vuoksi jo Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden alle haudattiin kylien lisäksi 45 000 hehtaaria eli 450 neliökilometriä. Näitä altaita on kymmenittäin 220 vesivoimalan yläjuoksuilla.

    Paljonko betonia tai polttoainetta kului voimalaitosten ja altaiden rakentamiseen? Sitä en osaa laskea. Sitä on kysyttävä niiltä hiljaisilta miehiltä, joita juna kuljetti rakennustyömaille.

    Tekoaltaat ovat suuri riski alajuoksun asukkaille, kuten Ukrainan sota on osoittanut. Haapajärvellä kuuden neliökilometrin kokoisen Hautaperän tekojärven penkka alkoi sortua neljä vuotta sitten. Hautaperän altaan riskiluokka onkin yksi. Se tarkoitta vakavaa vaaraa ihmisille, jos altaan pato murtuu tai murretaan. Yksi risteilyohjus aiheuttaisi tulvan koko Kalajokilaaksoon.

    Tuulivoimaloiden kaatuminen asumattomalla alueella ei juuri henkilövahinkoja aiheuta.

    Tekoaltaiden alle hukutettu maa-ala on varmasti yli 50 000 hehtaaria eli 500 neliökilometriä. Luku on suuri, mutta vielä suurempi maankäyttäjä on mökkitie.

    Jo kolmensadan metrin mittainen, kuusi metriä leveä tie 500 000 mökkiä varten vaatii 90 000 hehtaaria maata. Mökkeilyn hiilijalanjälki on 7,5 prosenttia suomen hiilipäästöistä. Nämä päästöt lasketaan maankäyttösektorin hiilipäästöihin, jotka pitäisi korvata hakkuita vähentämällä.

    Tuulivoimarakentamista ohjaavat markkinatalouden lait. Määräänsä enempää niitä ei rakenneta.

    Simo Puranen

    Muurasjärvi

    Lisää aiheesta
    • Pahkajärven taakse Pielavedelle suunnitellaan tuulivoimaloita. Järven takana on vedenjakajaharju, johon tulisi 50 metriä leveä sähkönsiirtolinja. Ahti Bergistä (toinen vasemmalta) on yksityismetsänomistajien häikäilemätöntä hyväksikäyttöä vetää reitti harjua pitkin.

      Energia | Tuulivoimayhtiöt katsovat nyt sisämaahan – asukkaat pelkäävät, että tuulivoima ajaa loputkin ihmiset pois ja sudet pihoihin

      Tilaajalle
    • Tuulivoimayhdistys uskoo, että sähkön hintavaihtelut tasaantuisivat, jos Itä-Suomeen voitaisiin rakentaa merkittävästi enemmän tuulivoimaa.

      Energia | Tuulivoimayhdistys haluaa tuhat uutta voimalaa paitsioon jääneeseen Itä-Suomeen – Puolustusvoimat valmis ehkä vain noin kolmasosaan

      Tilaajalle
    • Posion yhteismetsän Murtotuulen tuulipuisto Murtotunturilla Posiolla.

      Politiikka | Tuulivoimaraha valuu länteen – myllyjen tasaisempi sijoittuminen olisi kaikkien etu

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    vesivoima
    ydinvoima
    energiantuotanto
    pinta-ala
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi