

Paitsioon jäänyt Itä-Suomi voidaan valjastaa tuulivoiman tuotantoon, luottaa Suomen Tuulivoimayhdistys. Asiaa pohtii parhaillaan hallitusohjelmassa sovittu korkean tason työryhmä.
Työryhmässä on tarkoitus löytää tekniset ratkaisut aluevalvonnan ja tuulivoimarakentamisen yhteensovittamiseksi sekä hintalappu ratkaisulle.
Puolustusvoimilta aiemmin saatujen myönteisten lausuntojen pohjalta voisi olla rakennettavissa noin 300 tuulivoimalaa.
”Se on lopulta vähän, eikä tuo tavoiteltavaa tasapainoa energiajärjestelmään. Tavoitteena kuuluisi olla tuhatluokka”, sanoo Tuulivoimayhdistyksen edunvalvontajohtaja Matias Ollila.
Ollila perustelee näkemystään sillä, että suunnitelluista hankkeista toteutuu eri syistä käytännössä vain kolmasosa.
Toistaiseksi Puolustusvoimat on tutkahaasteen takia sallinut tuulivoimaloita Itä-Suomeen vain vähän. Tekniikan kehittyminen voi kuitenkin mahdollistaa uusia ratkaisuja.
Tuulivoimatoimijat ovat Ollilan mukaan valmiita osallistumaan kustannuksiin. Hallituksen on tarkoitus on säätää kompensaatiolaki, jonka myötä tuulivoimayhtiöt korvaisivat Puolustusvoimille osan uusista valvontajärjestelmistä.
Puolustusvoimat ei tässä vaiheessa kommentoi työryhmän työskentelyä. Viimevuotisessa linjauksessaan Puolustusvoimat kuitenkin kertoo haluavansa edistää alueellisesti tasavertaista tuulivoimarakentamista, kunhan maanpuolustuksellinen valvonta turvataan.
”Itäisen Suomen kunnat tarvitsevat investointien tuomaa elinvoimaa.” Matias Ollila
Tuulivoiman ulottamista Itä-Suomeen pidetään tärkeänä Suomen ja jopa EU:n turvallisuuden kannalta.
”Suomen kokonaisturvallisuudesta huolehdittaessa on luotava tarkoituksenmukainen ja tasapainoinen kokonaisuus”, Ollila sanoo.
Sähköjärjestelmän kehittämiseen liittyy paikallisen elinvoiman vahvistaminen. Suomen laaja pinta-ala on vahvuus tuulisähkön tuottamisessa.
Itä-Suomessa voi tuulla silloin, kun Länsi-Suomessa on tyynempää. Tasaisempi tuotanto myös tasaisi sähkön hinnan vaihteluita.
Pohjanmaalle ei enää mahdu määrättömästi uutta tuulivoimaa. Kyse on lisäksi kuntien tasapuolisesta kohtelusta, sillä ne saavat tuulivoimasta merkittäviä verotuloja.
Tuulivoima luo myös työpaikkoja. Kymmenen myllyn tuulivoimapuiston työllisyysvaikutus rakentamisaikana on lähes 200 työpaikkaa ja sen jälkeisessä tuotantovaiheessakin melkein 30.
”Itäisen Suomen kunnat tarvitsevat investointien tuomaa elinvoimaa”, Ollila tähdentää.
”Toisin kuin luullaan, Suomessa tuulee talvella.” Matias Ollila
Yhteiskunta sähköistyy kovaa vauhtia pyristellessään irti fossiilisesta energiasta.
”Sähkö täytyy jollakin tavalla tuottaa. Edullisinta energiaa tuottaa tuulivoima.”
Tuulivoima on kasvamassa Suomen suurimmaksi sähköntuotantomuodoksi. Uusiutuvan energian ansiosta Suomesta tulee jossain vaiheessa energiaomavarainen.
Se edellyttää tuotantopaletin muutosta, sähkön kantaverkon koordinoitua laajentamista sekä sähkövarastojen ja joustokapasiteetin rakentamista.
Ollila haluaa kumota yhden tuulivoimaan liitetyn myytin.
"Toisin kuin luullaan, Suomessa tuulee talvella enemmän kuin kesällä. Tämän talven kovimmilla pakkasilla saimme huomata tuulisähköä tuotettavan yli tuhannen megawatin edestä."

Tuulivoimayhdistys haluaisi puolueiden sitoutuvan tuulivoiman rakentamiseen yli hallituskausien, koska hankkeiden eteneminen aloitteesta toteutukseen kestää yleensä viidestä kymmeneen vuotta.
Puoluekentällä tuulivoimaa kannatetaan lähes poikkeuksetta. Vain perussuomalaiset kiemurtelevat asian kanssa.
Hallituspuolueiden näkemyserot on luettavissa hallitusohjelmasta, joka yrittää sovittaa yhteen sekä ”tuulivoiman sosiaalisen hyväksyttävyyden” että investoinneille suotuisan toimintaympäristön.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän talouspoliittinen asiantuntija Henri Alakylä vahvistaa, että puolue ei kannata maatuulivoiman lisäämistä.
”Puolueen näkemys merituulivoimasta on positiivisempi, kun taas maatuulivoimaa Suomessa alkaa olla riittävästi.”
Alakylän mukaan perussuomalaiset kannattavat monipuolista energiapalettia, jossa ydinvoiman lisääminen on prioriteetti.
Itä-Suomen energiaomavaraisuutta puolue kehittäisi aurinkoenergian ja biokaasun sekä tulevaisuudessa vetyenergian avulla.
Tuulivoimarakentaminen jatkuu Suomessa vahvana. Tälle ja ensi vuodelle on solmittu uusia sopimuksia niin, että kapasiteetti kasvaa vuoden 2023 noin 7 000 megawatista reiluun 9 000:een vuoden 2025 lopussa.
Tulevaisuus näyttää vieläkin huimemmalta: Fingrid ennakoi, että 9 000 megawatin taso vähintään tuplaantuisi vuoteen 2030 mennessä.
Eurooppalaisen kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöjärjestö ENTSO-E:n tilastojen mukaan tuulivoimalla on merkittävä laskeva vaikutus sähkön hintaan. Se taas houkuttelisi lisää teollisuutta Suomeen ja mahdollistaisi vetytalouden.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
