• Tuulivoimaraha valuu länteen – myllyjen tasaisempi sijoittuminen olisi kaikkien etu

    Työryhmän mukaan Itä-Suomen tuulivoimarakentajien pitäisi maksaa aluevalvonnan kompensaatioalueen rakentaminen.
    Posion yhteismetsän Murtotuulen tuulipuisto Murtotunturilla Posiolla.
    Posion yhteismetsän Murtotuulen tuulipuisto Murtotunturilla Posiolla. Kuva: Jouni Porsanger
    Pääkirjoitus|Politiikka
    17.7.202406:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Tuuli- ja aurinkovoiman rakennusbuumi on jatkunut useamman vuoden. Kyse on isoista investoinneista. Tuulivoimaloilla on paikalliset haittansa, mutta ne tuovat myös paljon hyötyjä alueen maanomistajille ja kunnille.

    Alueelliset erot tuulivoimaloiden kiinteistöverotuotoissa ovat merkittäviä. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla tuuli- ja aurinkovoimasta saatiin viime vuonna yhteensä yli 15,5 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloa, Pohjois-Karjalassa pyöreät nolla euroa ja Päijät-Hämeessä ja Etelä-Savossa alle 5 000 euroa. Kun luvut pannaan kartalle, näkyy selvästi jako läntisen ja itäisen Suomen välillä ( MT 15.7.). Kyseessä ei ole uusi asia. Puolustusvoimat estää tuulivoimaloiden rakentamisen itärajan läheisyyteen ja Länsi-Suomessa investoijia houkuttavat hyvät yhteydet ja infrastruktuuri. Toisaalta läntisessä Suomessa sähköverkon kantokyky on paikoin jo äärirajoilla.

    Valtioneuvosto asetti talvella työryhmän edistämään tuulivoimahankkeita itäisessä Suomessa. Työryhmän mukaan tuulivoimarakentajien pitäisi maksaa aluevalvonnan kompensaatioalueen rakentaminen. Käytännössä uuden aluevalvontajärjestelmän rakentaminen koko Itä-Suomeen maksaisi työryhmän arvion mukaan 600-900 miljoonaa euroa. Aikaisintaan laajempi tuulivoimarakentaminen voisi toteutua alueella 2030-luvulla. Nykyisten tuulivoima-alueiden täydennysrakentaminen on selvästi nopeampi ja edullisempi tapa saada uusia myllyjä Itä-Suomeen. Aurinkovoimaloiden aiheuttamia sähkömagneettisia häiriöitä voidaan pienentää helpommin ja edullisemmin kustannuksin.

    Aurinkovoimaloiden aiheuttamia häiriöitä voidaan pienentää helpommin

    Pallo Itä-Suomen tuulivoimarakentamisessa on nyt alan toimijoilla. Alan merkittävä kasvu Suomessa edellyttää, että puolustusvoimien tarpeet otetaan huomioon. Kuntien valtionosuusuudistusta pohtivassa työryhmässä esillä on jälleen myös ollut kiinteistöverotulojen tasaaminen kuntien kesken. Se on kuitenkin huono ratkaisu. Tuulivoiman haitat ovat vahvasti paikallisia, joten on kohtuullista, että myös verotulot jäävät sijaintikuntaan. Tasausjärjestelmä myös vähentäisi ratkaisevasti kuntien intoa kaavoittaa uusia alueita. Kaikkien osapuolten etu kuitenkin olisi, että tuulivoimalat sijoittuisivat tasaisemmin eri puolille maata.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Tuulivoimayhdistyksen mukaan tuulivoimalla katettiin viime vuonna hieman yli 18 prosenttia Suomen sähkön kulutuksesta. LEHTIKUVA / Tomi Hirvinen.

      Energia | Tuulivoimasta kasvaa suurin uusiutuvan sähkön tuottaja – ohittaa tänä vuonna vesivoiman

    • Tuulivoiman lisärakentaminen Itä-Suomeen edellyttää tuoreen raportin mukaan toteutuakseen merkittäviä europanostuksia.

      Energia | Tuulivoiman pystytys Itä-Suomeen vastatuulessa – toteutukseen tarvitaan lähes miljardi euroa

    • Taimikon varhaishoitoon tarkoitettu kemera-tuki säilyy tuulivoimala-alueella, jos maa-ala säilyy metsätalouskäytössä.

      Yhteiskunta | Omistatko peltoa tai metsää tuulivoima-alueella? Erityisesti yksi asia kannattaa huomioida sopimuksen sanamuodoissa

      Tilaajalle
    • Emeritusprofessori Suomen mukaan tuulivoiman terveyshaittoihin suhtaudutaan tänä päivänä samoin kuin hänen varoituksiinsa sähkömagneettisesta säteilystä virkistysympäristöissä 45 vuotta sitten.

      Energia | Tuulivoimaan liittyviä haittoja voi vähentää tehokkaasti yhdellä keinolla – unihäiriöistä kaivataan lisää tutkimuksia

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa