• Tuulivoimasta kasvaa suurin uusiutuvan sähkön tuottaja – ohittaa tänä vuonna vesivoiman

    Kesäkuun lopussa Suomessa oli Tuulivoimayhdistyksen mukaan yhteensä 1660 tuulivoimalaa. Voimaloiden yhteenlaskettu teho on 7322 megawattia.
    Suomen Tuulivoimayhdistyksen mukaan tuulivoimalla katettiin viime vuonna hieman yli 18 prosenttia Suomen sähkön kulutuksesta. LEHTIKUVA / Tomi Hirvinen.
    Suomen Tuulivoimayhdistyksen mukaan tuulivoimalla katettiin viime vuonna hieman yli 18 prosenttia Suomen sähkön kulutuksesta. LEHTIKUVA / Tomi Hirvinen.  
    Uutiset|Energia
    2.7.202410:09
    STT

    Tuulivoimayhdistyksen mukaan tuulivoimalla katettiin viime vuonna hieman yli 18 prosenttia Suomen sähkön kulutuksesta. Tuolloin tuulivoima jäi sähköntuotannossaan hieman vesivoiman taakse.

    Viime vuonna valmistuneen ja tänä vuonna valmistuvan tuulivoimakapasiteetin myötä tuulivoima ohittaa vesivoiman sähköntuotannossa.

    Tuulivoimayhdistyksen mukaan Suomeen valmistuu tänä vuonna uutta tuulivoimakapasiteettia noin 1100 megawattia, jolloin maan tuulivoimaloiden yhteenlasketun tuotantotehon ennakoidaan kasvavan yli 8000 megawattiin. Vuonna 2025 tuulivoimaa ennakoidaan valmistuvan tuotantoteholtaan jopa tätä vuotta enemmän, noin 1400 megawattia.

    Kesäkuun lopussa Suomessa oli Tuulivoimayhdistyksen mukaan yhteensä 1660 tuulivoimalaa. Voimaloiden yhteenlaskettu teho on 7322 megawattia.

    Lisää aiheesta
    • Siikajoen Varessäikkään 1993 valmitustunut 300 kilowatin tuulivoimala olisi nykymittapuulla miniatyyrilaitos. Nyt rakennettavien voimaloiden roottorihalkaisijat ovat yli viisinkertaisia kolmen vuosikymmenen takaisiin verrattuna.

      Energia | Nämä kaksi kuntaa keräsivät ylivoimaisesti eniten tuulivoimainvestointeja viime vuonna

    • Tuulivoiman tuottama sähköä käytetään yhä enemmän kaukolämmön tuottamiseen sähkökattiloissa.

      Energia | Tuulivoima sähköistää kaukolämpöä

    • Tuulivoiman lisärakentaminen Itä-Suomeen edellyttää tuoreen raportin mukaan toteutuakseen merkittäviä europanostuksia.

      Energia | Tuulivoiman pystytys Itä-Suomeen vastatuulessa – toteutukseen tarvitaan lähes miljardi euroa

    • Emeritusprofessori Suomen mukaan tuulivoiman terveyshaittoihin suhtaudutaan tänä päivänä samoin kuin hänen varoituksiinsa sähkömagneettisesta säteilystä virkistysympäristöissä 45 vuotta sitten.

      Energia | Tuulivoimaan liittyviä haittoja voi vähentää tehokkaasti yhdellä keinolla – unihäiriöistä kaivataan lisää tutkimuksia

      Tilaajalle
    • Pahkajärven taakse Pielavedelle suunnitellaan tuulivoimaloita. Järven takana on vedenjakajaharju, johon tulisi 50 metriä leveä sähkönsiirtolinja. Ahti Bergistä (toinen vasemmalta) on yksityismetsänomistajien häikäilemätöntä hyväksikäyttöä vetää reitti harjua pitkin.

      Energia | Tuulivoimayhtiöt katsovat nyt sisämaahan – asukkaat pelkäävät, että tuulivoima ajaa loputkin ihmiset pois ja sudet pihoihin

      Tilaajalle
    • Tällä hetkellä tuulivoimala-alueilta ei edellytetä seurantaa siitä, miten toiminnassa oleva tuulivoimala vaikuttaa alueen lepakoihin. Arkistokuva.

      Eläimet ja kasvit | Tuulivoimarakentamiseen kaivataan selkeämpiä ohjeita lepakoiden suojelemiseksi – ”saatetaan tulkita eri tavoin tai niitä ei ymmärretä”

    • Pohjolan Voima Oy:n voimalaitos Keminmaalla.

      Energia | Sähkön tuotannon omavaraisuus koheni 1970-luvun tasolle: Lähes kaikki viime vuoden kulutus tuotettiin Suomessa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi