• Lukijalta: Susivahinkoihin auttaa parhaiten tappajan välitön poisto

    Ilman että susikanta geneettisesti kärsii liikaa, 400 sutta olisi siis vara hävitä, kirjoittaa Mika Piiroinen.
    Susi. Kuvituskuva.
    Susi. Kuvituskuva. Kuva: Andyworks / iStock
    Mielipide|Erä
    8.8.202612:30
    Lukijalta
    Mika Piiroinen

    Luonnonvarakeskuksen susikanta-arvion mukaan susikanta oli viime maaliskuussa pienimillään ennen lisääntymiskautta.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa susia oli maaliskuussa 2026 todennäköisimmin 430 yksilöä.

      Erä | Luonnonvarakeskus julkaisi suden tuoreimman kanta-arvion – tältä susitilanne näyttää

    Tunnettua poistumaa oli noin 150 eläintä vuoden mittaan. Kiintiömetsästyksessä kaatui 81 sutta, jokunen koirasusikin. Uusin luku, jonka Luke nyt ilmoitti, oli 430 sutta. Marraskuun arvio oli 550.

    Dna-näytteissä tehtiin uusi ennätys. Kaikki ihan linjassa siis.

    Nyt on uudet pennut maailmassa. 52 laumassa piti niitä syntyä noin 250, parireviirit päälle.

    Suomessa on näin laskien nyt noin 700 sutta.

    Miten näiden kanssa pitäisi elää? Ne tekevät vahinkoa koko ajan, ja poikkeuksellisen aikaisin, myös metsästetyillä reviireillä.

    Kannan minimihän taidettiin säätää 300 paikkeille. Ilman että susikanta geneettisesti liikaa kärsii, 400 olisi siis vara hävitä.

    Riistakeskus on edelleen tunnetun tiukalla linjalla poistoluvista päättäessään. Vahinkojen sattuessa susia aletaan karkottaa. Kolmen karkotuksen jälkeen lupa tulee. Tästä esimerkki Kustavista, jossa kiintiömetsästysalueelle jäi toinen puoli laumasta, joka on nyt repinyt useita nautoja samassa paikassa kuin viime vuonna.

    Yhdestäkään karkotuksesta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Vahinkoja korkeintaan saadaan siirrettyä.

    Ilman että susikanta geneettisesti liikaa kärsii, 400 olisi siis vara hävitä.

    Eikö jo olisi aika siirtyä vaikuttavampaan toimintamalliin, jossa aina vahingon sattuessa lupa myönnettäisiin sinne, missä se sattuu? Lupa myönnettäisiin heti, ja jos ei viikonloppuna Riistakeskusta tavoiteta, sitten poliisin kautta.

    Kesäaikaan suden saa poistettua tekemältään raadolta vahinkoa seuraavana yönä, joten poisto kohdistuisi aina oikein. Susikanta kestäisi tällaiset poistot. Syksyn koiravahingoissa voitaisiin toimia samalla tavalla: poisto heti, suden ajo käyntiin tappopaikalta.

    Nykyisellä karkotusmallilla susikanta ei opi mitään. Kannan koon sääntelyyn kiintiöjahti on oikein mitoitettuna ihan hyvä malli, kun pyyntialueet osuvat kohdalleen. Vahinkoihin ja suden käyttäytymiseen vaikuttaa parhaiten välitön poisto.

    Kiintiöjahdin päätökset pitäisi tehdä vuodenvaihteessa keskittyen mahdollisimman laajasti koko susikantaan. Kaikista itäisistä laumoista pitäisi poistaa vähän, jotta ne levittäytyisivät metsästettyinä länteen, mutta lännessä olisi järkevää poistaa Kustavin tyyppisiä sisäsiittoisia laumoja kokonaan.

    Reviirin lupamäärä pitää mitoittaa reiluiksi, eikä minimaalisiksi kuin nyt.

    Tällä tavoin voitaisiin ensi vuonna metsästää jälleen kiintiöin 200 sutta sadan vahinkopoiston lisäksi, ja jälleen voitaisiin todeta susikannan kasvaneen hieman. Näin toimien vahingot alkaisivat jo kuitenkin talttua.

    Mika Piiroinen

    maanviljelijä

    Värtsilä, Tohmajärvi

    Lisää aiheesta
    • Suomen susikanta painottuu edelleen voimakkaasti lounaiseen Suomeen.

      Erä | Näillä tiedoilla suden kanta-arvio muodostettiin

      Tilaajalle
    • Alkuvuoden kiintiömetsästys näyttää pysäyttäneen susimäärän kasvun.

      Eläimet ja kasvit | Susikantaa pitää säännellä myös jatkossa

    • Karhu ja susi. Kuvituskuva.

      Erä | Lukijalta: Susikantaa ei voi ikuisesti kasvattaa menneiden vuosikymmenten vauhdilla

    • Susikannan suotuisan suojelutason viitearvoksi on määritelty 273 sutta.

      Erä | Järjestöt erimielisiä kannanhoidollisen metsästyksen vaikutuksista: ”Emme käy susikannan kokoa arvailemaan”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    susi
    susikanta
    kiintiömetsästys
    Riistakeskus
    vahinkopoisto
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle