• Lukijalta: Kirjeet olivat sotavuosien henkinen elämänlanka kotien ja rintaman välissä

    Kaatuneitten muistopäivä muistuttaa, että kriisinkestävyys syntyy yhteydestä, kirjoittavat Kaija Sepponen ja Hanna Tähti. ”Isän kirjeet rintamalta ovat arvokas perintö, joka kertoo, että sodan keskelläkin huoli perheestä oli aina isän mielessä.”
    Kirje rintamalta. Kuvituskuva.
    Kirje rintamalta. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Mielipide|Kulttuuri
    17.5.202609:00
    Lukijalta
    Kaija Sepponen & Hanna Tähti

    Sotavuodet olivat Suomen historian vilkkainta kirjeenvaihdon aikaa. Sodan kirjeet olivat enemmän kuin sanoja – ne olivat henkinen elämänlanka, joka auttoi sotilaita jaksamaan rintamalla ja omaisia selviytymään kotirintamalla. Sodan kirjeeseen kirjoitettu sana oli enemmän kuin sen kielellinen merkitys: se oli lupaus – yhteys ei katkea.

    Tänään jo yli 85-vuotiaille sotiemme sotaorvoille isän kirjeet sodan rintamalta ovat arvokas perintö, joka kertoo, että sodan keskelläkin huoli perheestä oli aina isän mielessä.

    Kaatuneitten muistopäivänä muistamme isiä, jotka eivät palanneet. Monelle sotaorvolle kirjeet ovat antaneet vastauksia kysymyksiin, joita lapsena ei voinut kysyä: olimmeko isän ajatuksissa sodassa, jaksoiko hän uskoa selviytymiseen ja yhteiseen tulevaisuuteen. Kirjeissä isä pyysi äitiä pitämään hyvää huolta lapsista ja säilyttämään toivon paremmista ajoista, joita perhe voisi elää yhdessä.

    Kaatuneitten muistopäivänä muistamme isiä, jotka eivät palanneet.

    Pahimmista huolista ei kirjoitettu. Rintamalta ei kerrottu vaarasta eikä rasituksista, kotirintamalta ei kerrottu puutteesta.

    Kirjeet auttoivat sotilasta kestämään. Ne veivät ajatukset hetkeksi perheen arkisiin askareisiin. Talvisodan kirjeissä isä saattoi kysyä, oliko puita saatu lämmitykseen, olivatko lapset hiihtäneet. Jatkosodassa kysyttiin viljan puinnista ja peltotöistä. Tällaiset kysymykset ankkuroivat sotilaan osaksi perheen elämää, johon hän toivoi palaavansa.

    Kun kenttäpostin vaikeuksien takia posti viivästyi, sotilaan hermostuneisuus kasvoi. Kun odotettu kirje tai nippu kirjeitä saapui, maailma asettui hetkeksi paikoilleen.

    Kirjeenvaihdon merkitys sodan aikana tukee nykykäsitystä kriisinkestävyydestä. Kestävyys ei synny kovuudesta vaan voimasta, joka syntyy yhteenkuuluvuudesta – siitä, että joku odottaa ja toivoo.

    Rintamalla jaksettiin, kun kotirintama tuki. Kotirintamalla jaksettiin, jos rintamalta tuli edes yksi lause: “Terveenä olen ollut ja kaikki on hyvin.” Jos kirjettä ei tullut, pelättiin pahinta.

    Kriisin keskellä ihminen ei tarvitse sankaruutta, vaan yhteyden, joka kantaa.

    Kaija Sepponen

    KT, sotaorpo

    Oulainen

    Hanna Tähti

    professori emerita, sotaorpo

    Tampere

    Lisää aiheesta
    • Maanantaina 27. huhtikuuta juhlitaan kansallista veteraanipäivää. Kuvassa Seinäjoen Veteraanikvi.

      Yhteiskunta | Muistot eivät himmene –veteraaniperinnön vaalimiseksi tehdään tärkeää työtä maakunnissa

    • Kuva on jatkosodasta Syväriltä vuonna 1942.

      Historia ja perinne | Sotaveteraanit pärjäsivät itse – nyt suomalaisista yli puolet saa tulonsiirtoja enemmän kuin maksaa veroja

    • Suomi on saanut elää rauhan aikaa 80 vuotta.

      Historia ja perinne | Muu perhe oli jo lähtenyt, kun nuori evakkopoika etsi tärkeää viestilappua oven karmin alta

    • Kristityksi itsensä määritti 57 prosenttia Suomessa asuvista vuonna 2024.

      Historia ja perinne | Sota saa ateistin rukoilemaan

    • Viime sodissa 1939–1945 henkensä menetti noin 90 000 ihmistä. Kuvituskuva.

      Historia ja perinne | Isomummoni menetti sodassa lähes kaiken, silti hän ei koskaan valittanut kohtaloaan

    Artikkelin aiheet
    sotavuodet
    kirjeet
    Kaatuneitten muistopäivä
    kotirintama
    kriisinkestävyys
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta