• Lukijalta: Utaretulehduksen hoito vai kiva mobiilisovellus? Käytännölliset maatalousinnovaatiot häviävät rahoituksessa seksikkäämmille

    Sijoittajat ja rahastot suosivat tietoteknisiä tai mediaseksikkäitä innovaatioita, joten käytännöllisten hankkeiden jalkauttaminen on haastavaa, kirjoittaa kimalaisten kasvattaja ja mehiläistarhaaja Marko Reini. ”Hyvät ideat jäävät toteutumatta ilman riittäviä resursseja.”
    Suomalaiset kasvihuonetilat ovat riippuvaisia ulkomailta tuoduista pölyttäjähyönteisistä. Kuvituskuva.
    Suomalaiset kasvihuonetilat ovat riippuvaisia ulkomailta tuoduista pölyttäjähyönteisistä. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Mielipide|Maatalouden ympäristötoimet
    14.1.202515:15
    Lukijalta
    Marko Reini

    Suomessa toteutetaan useita maatalouden kehittämishankkeita, joiden tavoitteena on luoda uusia parannuksia ja taloudellista hyötyä alkutuotannolle, esimerkiksi tuotantoeläinten hyvinvointiin keskittyvät hankkeet, olkien hyödyntäminen rakennuslevyinä sekä kotimaiseen tuotantoon perustuvien tuotantolinjojen kehittäminen.

    Näillä hankkeilla on merkittävä potentiaali suomalaisen maatalouden viemisessä kohti kannattavampaa tulevaisuutta.

    Vaikka hankkeiden tulokset ovat lupaavia, jalkauttaminen käytäntöön kohtaa rahoitushaasteita. Hyvät ideat jäävät toteutumatta ilman riittäviä resursseja. Sijoittajat sekä rahastot suosivat tietoteknisiä tai mediaseksikkäitä innovaatioita. Esimerkiksi utaretulehduksen ehkäisy ei ole yhtä mediaseksikästä kuin uusi mobiilisovellus.

    Suomen Mehiläishoitajain Liitto on toteuttanut Kotimaisia pölyttäjiä kaupallisille puutarhaviljelmille -hankkeen, jota itse tulen jatkamaan yritystoimijana. Hyönteispölytys on oleellinen osa kasvihuonetuotantoa, mutta Suomi on siinä täysin riippuvainen ulkomaisesta tuonnista.

    Suomi on pieni markkina-alue, jonka tarpeisiin eivät ulkomaiset toimijat panosta. Tästä syystä olisi tuotantoketjullemme varmempaa siirtyä omavaraisuuteen.

    Rahoituksen osalta emme kuitenkaan ole päässeet tavoitteisiin, vaan joudumme toteuttamaan suunnitelma B:n, joka viivästyttää kaupallisen toiminnan aloitusta.

    Maatalousrahoitusten tiukat kriteerit ovat oma hankaluutensa. Alkutuotantoa voidaan toteuttaa kaupunkimaisissa olosuhteissa, joilla ei ole mahdollisuutta alkutuotantotukiin. Taloudellisesti tärkeä kehitystyö olisi ollut helpompi toteuttaa kaupunkialueella.

    Tällä karttarajauksella on toki tarkoituksensa, mutta kaikkien alkutuotantoa tukevien toimintojen ei tarvitse olla maaseudulla.

    Rajaus alkutuotantoon ja niin sanottuihin tavallisiin yrityksiin on myös hyvin haastava. Yritystoimija, joka hakemuksessa esittää keskittyvänsä vientikauppaan, saa avokätisimmin tukea, kotimaan tuotantoon ja ulkomaisista toimijoista riippuvuutta vähentävä toimija saa heikommin tukea.

    Rahoitusmallien uudistaminen sekä kohdennettu ja joustava rahoitus voisivat varmistaa, että maatalouden kehityshankkeet toteutuvat ja edistävät kilpailukykyä sekä kestävyyttä tulevaisuudessa.

    Marko Reini

    kimalaisten kasvattaja ja mehiläistarhaaja

    Turku

    Lisää aiheesta
    • Nautoja luonnonlaitumella. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Maatalouden suurtuotannolle on Suomessa vaihtoehtoja

    • Paraikaa rakenteilla oleva hiehopihatto Salossa. Kuvituskuva.

      Maatalousyrittäjät | Investointien elpyminen on kaivattu merkki paremmasta

    • Lampaita maisemanhoitotöissä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Huoltovarmuus ja omavaraisuus edellyttävät monipuolista ja muutosjoustavaa tuotantoa

    • Päätoimittaja Jouni Kemppaisen vetämässä paneelissa puhuivat Harri Mäkivuokko, Jenna Simula, Sari Essayah, Juha Marttila, Annikka Hurme ja Sampo Päällysaho.

      Maatalous | Onko maatalouden suunta saatu kääntymään parempaan, kysyttiin päättäjiltä Farmarissa – ”Oltaisiin taikureita, jos vuodessa tapahtuisi ihmeitä”

      Tilaajalle
    • Maailma tarvitsee samanaikaisesti sekä uusia että perinteisiä tapoja tuottaa ruokaa.

      Ruoka | Aito maatalous ei saa jäädä murroksen sivustakatsojaksi – oikeita maatiloja tarvitaan myös tulevaisuudessa

    • Maatalousyrittäjien mukaan merkittävä syy puukaupoille on rahan tarve.

      Talous | Viljelijät rahoittavat maataloutta yhä useammin hakkaamalla metsää – puuta myydään myös mahdollisten hakkuurajoitteiden pelossa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalousinnovaatiot
    rahoitus
    mehiläishoito
    alkutuotanto
    maatilan kehittäminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle