• Lukijalta: Tarkkoja määritelmiä metsiin jätettäville suojakaistoille vaikea löytää

    Neuvoja tarvittaisiin, mutta metsänomistajia tai metsäammattilaisia neuvovat asiantuntijat ovat saaneet valtiolta potkut, ihmettelee metsäasiantuntija Marja Tolonen. Hän muistuttaa, että esimerkiksi ympäristöministeri Kai Mykkäsen ja metsäyhtiöiden edustajien sopimuksesta jätettäville raakkujokien varsien 50 metrin suojakaistoille ei ole esitetty minkäänlaisia perusteluita.
    Puron varrelle hakkuussa jätetty suojakaista. Kuvituskuva.
    Puron varrelle hakkuussa jätetty suojakaista. Kuvituskuva. Kuva: Taina Renkola
    Mielipide|Ympäristö
    15.11.202420:37
    Lukijalta
    Marja Tolonen

    Hakkuiden yhteydessä täytyy jättää suojakaistoja. Tarkkoja metrimääräisiä vaatimuksia suojakaistan leveydelle on vaikea löytää. Yleisesti voi käyttää peukalosääntöä, että puuston pituus olisi sopiva leveys. Jokainen suojeltava kohde on kuitenkin yksilöllinen.

    Vaikeutena metsänomistajalle sekä metsäammattilaiselle suojakaistan määrittelemisessä on suojeltavan kohteen ympärillä oleva puusto.

    Aikaisemmin meillä oli mahdollisuus kysyä neuvoa Metsäkeskukselta tai ely-keskukselta. He tulivat maastoon antamaan neuvoja. Nyt on valtiovalta antanut potkut näille asiantuntijoille.

    Suojakaistaa tarvitaan esimerkiksi liito-oravan pesä- sekä ruokailupaikoissa ja vesistöjen reunoilla. Suositus on jälleen ainakin mainittu puuston pituus. Liito-oravaa suojelee luonnonsuojelulaki.

    Jos löytyy metsälain 10 §:n mukainen elinympäristö, voidaan rakentaa Metso-ohjelman mukainen suojelukohde tai pysyvä luonnonsuojelukohde. Jos tällaista kohdetta sen sijaan ei löydy, metsänomistaja ei saa minkäänlaista korvausta menettämästään tulosta. Eli tällaiset ei-korvattavat säästöalueet heikentävät metsänomistajan turvaa omaisuudestaan saatavista tuloista ja korvauksista.

    Ympäristöministeri Kai Mykkänen kutsui taannoin metsäyhtiöiden edustajat koolle, ja he sopivat näiden raakkujokien molemmille puolille 50 metrin suojakaistan. Metsänomistajia eikä heidän edustajiaan kutsuttu paikalle. Tälle 50 metrin suojakaistalle ei ole esitetty minkäänlaisia perusteluita eli miksi ja mihin perustuu. Ei myöskään ole mietitty korvauksia, jotka metsänomistajat olisivat saaneet tästä suojakaistasta.

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah on lausunnossaan vaatinut korvauksia näiden sekä luonnonvaraisten eläinten että vesistöjen varsiin jätettäville suojakaistoille. Tämä olisi hyvä asia, koska omaisuuden suoja on vahva Suomessa. Jos omaisuutta täytyy suojella, niin siitä täytyy saada täysi korvaus.

    Marja Tolonen

    metsäasiantuntija

    Hausjärvi

    Lisää aiheesta
    • Vesistön äärelle suositellaan aina jätettäväksi suojavyöhyke, mutta 45-50 metriä voi tuntua metsänomistajasta kohtuuttomalta. Kuvituskuva.

      Talous | MTK kysyi, mihin raakkupuron 45 metrin suojavyöhyke perustuu – ”Kukaan ei osaa vastata”

      Tilaajalle
    • Uhanalaisten lajien, kuten raakun, suojavyöhykkeet ovat perustuneet suosituksiin. Nyt metsäyhtiöt vaativat viranomaisilta täsmällisiä määräyksiä sekä avointa tietoa lajien esiintymispaikoista.

      Metsä | Metsäyhtiöt eivät jaa ministeri Essayahin näkemystä, että 50 metrin suojavyöhyke olisi hätiköity

      Tilaajalle
    • Ministeri Kai Mykkänen ja teollisuuden puunostajat keskustelevat tänään raakkutuhosta.

      Metsäpolitiikka | MTK vaatii ministeri Mykkästä puhaltamaan pilliin raakkukohussa: ”Tapaamisessa ei voida sopia mitään koskien yksityisten maanomistajien metsien käyttöä”

    • Metsäyhtiöiden ilmoittamat 50 metrin suojavyöhykkeet eivät koske koko jokea, ainoastaan raakkujen elinympäristön välitöntä läheisyyttä.

      Metsänhoito | Raakkualueiden rantametsien pystyyn jäävälle puustolle on vaikea löytää maksajaa – Metso-rahaa tuskin irtoaa tasaikäiselle talousmetsälle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suojakaistat
    metsänomistajat
    ympäristönsuojelu
    metsäpolitiikka
    korvauskysymykset
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä