Asiantuntijalta: Luonto kehittyy omien lakiensa mukaan – ihmisen pitää ne omia lakejaan säätäessään ymmärtää

Lain asema ei ole enää sama kuin Runebergin aikoina: mut laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää (Vänrikki Stoolin tarinat, Maaherra). Silloin laki oli pysyvyyden perikuva, mutta nykyään uusia lakeja sorvataan tilanteen mukaan. Lain valmistelu voi jäädä puutteelliseksi, kun pykälien kaikkia vaikutuksia ei ehditä selvittämään.

Silloin kun laki käsitteli vain ihmisten välisiä suhteita, selkeys ja pysyvyys olivat hyviä ominaisuuksia.

Huoli luonnon tilasta on ulottunut lakiteksteihinkin, eikä tulos aina ole ollut hyvä tai edes selkeä.

Luonnonsuojelu on samalla ihmiskunnan elämisen edellytysten suojelua. Laeilla voidaan vaikuttaa vain ihmisten käyttäytymiseen, ei luonnon muutoksiin.

Luontoa koskevassa lainsäädännössä tulisi välttää liiallista yksityiskohtaisuutta ja keskittyä yleisten periaatteiden määrittelyyn. Luonnon monimuotoisuus, jota laeilla on tarkoitus suojella, jo itsessään tekee pikkutarkat säädökset mahdottomiksi.

Suomen metsätalouttakin pitkään ohjannut, vuoden 1734 maakaaresta peräisin oleva periaate – "metsää älköön hävitettäkö", nykykielellä ehkä ”metsäekosysteemiä älköön hävitettäkö” – on loistoesimerkki luonnonhoitoon soveltuvasta peruslainsäädännöstä. Tuomarille esitettiin tapauskohtaisesti tieteeseen perustuvat todisteet, joiden varassa tuomari saattoi tehdä ratkaisunsa.

Laissa voidaan siis säätää rajoituksia metsästykseen, kalastukseen ja muuhun luonnon käyttöön, mutta niitä ei pidä itse laissa sitoa tiettyyn luonnon tilaan.

Ongelmia ja ristiriitaisuuksia syntyy siitäkin, kun laki antaa aikaisemmin ja alunperin muuhun tarkoitukseen tehdyille selvityksille lakitekstin aseman, kuten Euroopan unionin luontodirektiivit ennallistamisasetuksen ja Natura 2000:n taustalla.

Lakien valmistelussa lähtökohtana on usein käsitys muuttumattomasta luonnosta, jossa kaikki muutokset ovat ihmisen aiheuttamia ja siten pahasta.

Lainsäätäjän pitäisi ymmärtää luonnon toiminta niin, että lait kohdistettaisiin ihmisen toimiin, jotka vaikuttavat muutosten taustalla, eikä ”luonnon hoitoon”, jolla pyrittäisiin muuttamaan itse luontoa. Luonto kehittyy omien lakiensa mukaan ja muutokset, - myös lajiston muutokset – ovat elävän luonnon oma keino selviytyä muuttuvassa ympäristössä.

Luontoa koskevassa lainsäädännössä tulisi välttää liiallista yksityiskohtaisuutta ja keskittyä yleisten periaatteiden määrittelyyn. Lakia valvoville viranomaisille tulisi jättää mahdollisuus soveltaa määräyksiä paikallisten olosuhteiden mukaan.

Erityisen hankalia ovat luonnon kannalta kansainväliset lait, joiden muuttaminen edellyttäisi suuria kansainvälisiä kokouksia. Ne ovat usein hankalia myös siksi, että ne koskevat yhtä lailla kaikkia luonnoltaan erilaisia kohteita kuten Kreikan tammimetsiä ja Inarin männiköitä, Camarguen marskimaita ja Sodankylän aapasoita.

EU:n ennallistamisasetus on tässä suhteessa kauhuesimerkki: annetaan koko mannerta koskevia määräyksiä, vaikka edes käsitteiden sisällöstä ei ole yksimielisyyttä.

Asetuksen soveltamisessa kansallista päätösvaltaa ei voi ylikorostaa. Suomen pitäisi määrätietoisesti kehittää sellainen kansallinen tulkinta asetuksesta, joka turvaisi niin luonnon monimuotoisuuden kuin luonnon tuottamat hyvinvointipalvelutkin.

Ei ole mitään mieltä konevoimin ja suurin kustannuksin vastustaa muutoksia, joilla luonto sopeutuu ympäristömuutoksiin kuten ilmaston lämpenemiseen. Luontoa ei pidä kahlehtia muutaman ekologin mielikuviin, vaan antaa sen kehittyä omien lakiensa mukaan.

Esimerkin siitä, miten luonnon omat tekijät säätelevät kasvillisuutta ja koko luontoa, on Kreikan Philippoissa 1,35 miljoonaa vuotta kattava yhtämittainen sedimenttisarja. Siellä metsät ovat kymmeniä kertoja väistyneet aron tieltä ja taas palanneet ilmaston muutosten sanelemassa rytmissä. Aivan sama tapahtuu täälläkin eikä lainsäädännöllä voida tällaisia muutoksia estää.

Kotoisen esimerkin saa tunturiluonnosta. Lämpökaudella mäntymetsät peittivät eteläiset tunturit lakea myöten ja ne ulottuivat pitkälle luoteis-Enontekiöllekin. 6 000 vuotta sitten ilmaston viileneminen aiheutti sen, että tuntureiden mäntymetsät alkoivat kuolla. Jos silloin olisi ollut luonnonsuojelijoita, he olisivat kiivaasti vaatineet hallituksen toimenpiteitä mäntykuolemien estämiseksi.

Nyt ilmaston lämmetessä mänty on leviämässä alueille, joilta se 6 000 vuotta sitten hävisi – ja nyt männyn leviäminen eli luonnon palautuminen 6 000 vuoden takaiseen tilaan pitäisi estää.

Jouko Virta

MMK, varatuomari

Seppo Vuokko

FK, tietokirjailija