• Lukijalta: Fingrid tekee Suomesta sähkön siirtomaan maanomistajien kustannuksella

    Maanomistajien omaisuutta ei tule millään verukkeella ottaa käyttöön ilman aitoa ja täysimääräistä korvausta, kirjoittavat keskustan kansanedustajat Petri Honkonen ja Vesa Kallio. ”Maa- ja metsätilojen tuhoamista leveillä johtokäytävillä ei saa enää tapahtua.”
    Siirtolinja rakenteilla. Kuvituskuva.
    Siirtolinja rakenteilla. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Mielipide|Maanomistus
    2.3.202613:57
    Lukijalta
    Petri Honkonen & Vesa Kallio

    Kantaverkkoyhtiö Fingridillä on suunnitteilla lähes 40 uutta voimajohtoreittiä ympäri Suomea.

    Yksi suurimmista hankkeista on Harjulinja, joka sisältää kaksi 400 kilovoltin ja yhden 110 kilovoltin siirtolinjan Pyhäjärveltä Keski-Suomen ja Etelä-Savon kautta Kymenlaaksoon saakka. Suunniteltu johtokäytävän leveys on noin 100 metriä.

    Nykyinen lunastuslainsäädäntö mahdollistaa sähkölinjojen rakentamisen yksityisille maille käytännössä nimellisillä korvauksilla.

    Fingrid ei hyödynnä esimerkiksi yhteispylväsratkaisuja, joilla johtokäytävän leveyttä voitaisiin merkittävästi kaventaa ja vähentää aiheuttamaansa metsäkatoa.

    Siirtolinjojen lunastusten osalta viime vuonna voimaan tullut lunastuslain uudistus jäi pahasti puutteelliseksi. Hallituksen tulee korjata se tällä vaalikaudella.

    Maanomistajien omaisuutta ei tule millään verukkeella ottaa käyttöön ilman aitoa ja täysimääräistä korvausta.

    Fingridin pitää toimia vastuullisesti niin maanomistajia kuin luontoa kohtaan.

    Valtio on Fingridin suurin omistaja ja lisännyt vastikään omistusosuuttaan 400 miljoonan euron sijoituksella. Hallituksella on siten velvollisuus varmistaa, ettei Suomesta rakenneta sähkön siirtomaata maanomistajien kustannuksella.

    Valtion enemmistöomistajana on käytettävä omistajaohjausta niin, että Fingrid toimii vastuullisesti niin maanomistajia kuin luontoa kohtaan.

    Maa- ja metsätilojen tuhoamista leveillä johtokäytävillä ei saa enää tapahtua. Teknologia mahdollistaa huomattavasti kapeammat johtokäytävät ja siten pienemmät haitat elinkeinoille ja luonnolle.

    On perusteltua kysyä hallitukselta, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy maanomistajien oikeusturvan takaamiseksi, aikooko se velvoittaa Fingridin hyödyntämään haittoja vähentävää pylvästeknologiaa sekä onko lunastuslakia tarkoitus korjata siten, että sähkön siirtolinjoista aiheutuvat haitat korvataan oikeudenmukaisesti.

    Petri Honkonen

    kansanedustaja (kesk.)

    Vesa Kallio

    kansanedustaja (kesk.)

    Lisää aiheesta
    • Sähkölinjan tieltä kaadettua metsää. Kuvituskuva.

      Energia | Lukijalta: Vihreän sähkön siirtäminen jyrää maanomistajan

      Tilaajalle
    • Lähes sata metriä levä johdinkäytävä leikkaa laukaalaisen metsänomistaja Pekka Tiihosen parhaassa kasvussa oleva mäntymetsä ruman aukon.

      Energia | Vihreä siirtymä vaatii sata metriä leveän sähkölinjan – satojen metsäomaisuus pirstoutuu

      Tilaajalle
    • Kirjoittaja ihmettelee maata ja metsää tuhlailevaa voimalinjarakentamista. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Sähkönsiirto hoidetaan maaseudulla vahvemman oikeudella

    • Sähkön kulutuksen on vastattava sen tarjontaa. Fingridin toimitusjohtajan Asta Sihvonen-Punkan mukaan  verkon kannalta olisi suotavaa, että suuret sähkönkuluttajat sijoittuvat lähelle sähkön tuotantoa.

      Energia | Tuulivoimaa ja teollisuutta sijoitettava tasaisesti koko Suomeen ‒ Fingridin toimitusjohtaja Sihvonen-Punkka: ”Länsi-Suomessa sähköverkko on jo täynnä”

    • Energia | Lunastuslaki mahdollistaa laillisen ryöstön

    Artikkelin aiheet
    Fingrid
    sähkönsiirto
    maanomistajat
    lunastuslaki
    ympäristövaikutukset
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle