• Antibioottiliha ja vaarallinen Kiina-krääsä on syytäkin torpata – viimeinkin EU elää kuten opettaa

    Suomessa brasilialaisella lihalla on merkittävä rooli oikeastaan vain ravintoloissa. Tarjolla on huippulaadukkaita kotimaisia vaihtoehtoja.
    Kuva: Niko Moisas
    Pääkirjoitus|Politiikka
    20.8.202619:00
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • EU-maat päättivät toukokuussa poistaa Brasilian sallittujen lihantuontimaiden listalta, koska maa ei toimittanut EU-komissiolle eläinlääkejäämien valvontasuunnitelmaa eikä takeita antibioottien käytön lopettamisesta kasvun edistämiseen. Kirjoituksen mukaan päätös merkitsee muutosta EU:n kauppapolitiikassa ja tiukempaa linjaa myös Kiinan halpapakettien valvonnassa.

    Brasilialaisen lihan tuonti Euroopan unioniin on päättymässä reilun viikon kuluttua. Muutos on iso, yllättävä ja periaatteellisesti erittäin tervetullut.

    EU-maat päättivät toukokuussa poistaa Brasilian sallittujen lihantuontimaiden listalta, koska maa ei ole ole toimittanut EU-komissiolle eläinlääkejäämien valvontasuunnitelmaa eikä takeita, ettei antibiootteja käytetä kasvun edistämiseen. EU:n tekemissä tarkastuksissa jäämiä on löytynyt. Brasilia on ilmoittanut lisäävänsä lihaketjun valvontaa. Nähtäväksi jää, riittääkö se EU:lle.

    EU:n politiikka ympäristönsuojelussa ja eläinten hyvinvoinnin parantamisessa on vuosikausia nojannut räikeään kaksinaismoralismiin. EU:n sisällä vaatimuksia on jatkuvasti kiristetty. Samaa ei kuitenkaan ole vaadittu Euroopan ulkopuolelta tuotavilta elintarvikkeilta. Tiukka linja Brasilian antibioottien käytössä kertoo suunnanmuutoksesta. Sen painoarvoa lisää vielä, että tuontikiellosta päätettiin vain pari viikkoa sen jälkeen kun Etelä-Amerikan Mercosur-maiden ja EU:n välisen pitkään kauppasopimuksen väliaikainen soveltaminen alkoi. Brasiliassa ilmeisesti ajateltiin, etteivät uusia vientimarkkinoita etsivät EU-maat oikeasti välitä naudanlihan antibioottijäämistä.

    EU-komission viime vuonna julkaisemassa maatalousvisiossa luvattiin tiukempia standardeja tuontielintarvikkeille. Nyt näyttää, että julistukset myös käytännössä tarkoittavat jotain. Se on äärimmäisen arvokasta koko unionin uskottavuudelle. Kyse on myös oikeista ongelmista. Antibioottiresistenssi kasvu on iso maailmanlaajuinen uhka, eikä kukaan halua lääkejäämiä lautaselleen.

    Brasilia on jättimäinen lihantuottajamaa. Tuontikiellon vaikutukset EU-markkinoilla eivät silti välttämättä ole massiivisia (MT 21.8.). Eurooppalainen nautasektori on kuitenkin päätöksen selkeä hyötyjä. Siipikarjanlihassa Brasilian tuontia korvataan todennäköisesti Thaimaan tuotannolla. Myös Thaimaan tuotantotavoissa on omat ongelmansa. EU:n täytyy varmistua että samat säännöt koskevat kaikkia tuontimaita.

    Myös Thaimaan tuotantotavoissa on omat ongelmansa

    Suomessa brasilialaisella lihalla on merkittävä rooli oikeastaan vain ravintoloissa. Tarjolla on huippulaadukkaita kotimaisia vaihtoehtoja. Viimeistään nyt pitää lopettaa puheet mureammista eteläamerikkalaisista pihveistä. Julkinen keskustelu lihan kulutuksen ympärillä on erikoista. Lihan syöntiä pitäisi ilmastosyistä vähentää. Samalla kauhistellaan lihan hinnan nousua. Harva syö pihvilihaa päivittäin. Laadusta ja antibioottivapaudesta on varaa maksaa hieman lisää silloin kun ravintolassa pihvin tilaa.

    Brasilialaisen lihantuonnin suitsiminen on osa laajempaa kauppapolitiikan muutosta. Vaikka uusia vientimarkkinoita tarvitaan, on oman tuotannon puolustaminen entistä tärkeämpää monestakin syystä. Donald Trump on kirjoittanut maailmankaupan sääntökirjan uusiksi. Vielä olennaisempaa on kuitenkin kiinalaisyritysten valtiovetoinen rynnistys lähes kaikkien teollisuustuotteiden markkinoiden valtaamiseksi. Viimeisenä herätyksenä on toiminut saksalaisen autoteollisuuden kriisi.

    Tiistaina kerrottiin Kiinan halpapakettien vähentyneen 80 prosentilla, kun EU asetti lähetyksille kolmen euron tullimaksun. Kyse on pitkälti samasta asiasta kuin lihan tuontikiellossa. Viranomaiset ovat olleet pakettitulvan kanssa helisemässä. Kiinalaisten verkkokauppojen tavara ei läheskään aina täytä EU:n turvallisuusmääräyksiä. Sinisilmäisen globalisaation aika on lopullisesti ohi. Kansainvälisen kaupan pitää perustua reiluihin pelisääntöihin ja vastavuoroisuuteen. Tämä on viimein ymmärretty myös Brysselin käytävillä.

    Lisää aiheesta
    • Sianlihaa tuotetaan kotimaista kysyntää enemmän.

      Lihantuotanto | Brasilian tilanteesta voi tulla yllättävä huojennus Suomen sikakriisiin

      Tilaajalle
    • Brasilialaisen naudanlihan osuus eurooppalaisilla lihamarkkinoilla on kasvanut. Suunta voi kuitenkin kääntyä syyskuussa.

      Lihantuotanto | Rabobank: Naudanlihan hinta nousee, jos Brasilian tuontikielto toteutuu

    • Kuva lihatiskistä ei liity tapaukseen.

      Lihantuotanto | Brasilialaisen lihan tuonti EU:hun voidaan kieltää

    • Viime vuonna Suomeen EU:n ulkopuolelta tilatuista paketeista 99 prosenttia tuli Kiinasta ja niiden arvo oli keskimäärin 5,50 euroa.

      Talous | Uuden tullimaksun seuraus: Temu menetti ykköspaikkansa suomalaisten Kiina-kauppasivustona – ”Dramaattinen muutos”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    EU
    Brasilia
    lihantuonti
    antibioottiresistenssi
    kauppapolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa