• Rabobank: Naudanlihan hinta nousee, jos Brasilian tuontikielto toteutuu

    Euroopassa brasilialaisen naudanlihan osuus tuonnista viime vuonna oli 25 prosenttia.
    Brasilialaisen naudanlihan osuus eurooppalaisilla lihamarkkinoilla on kasvanut. Suunta voi kuitenkin kääntyä syyskuussa.
    Brasilialaisen naudanlihan osuus eurooppalaisilla lihamarkkinoilla on kasvanut. Suunta voi kuitenkin kääntyä syyskuussa. Kuva: Tuulikki Viilo
    Maatalous|Lihantuotanto
    4.8.202604:00
    Tuulikki Viilo

    Euroopassa naudanlihan hinta nousee, jos tuontikielto Brasilialle toteutuu, arvioi Rabobank.

    Monet maat ovat kasvattaneet naudanlihan tuontia Etelä-Amerikasta.

    Euroopassa brasilialaisen naudanlihan osuus tuonnista viime vuonna oli 25 prosenttia.

    Suunnitelmissa on lopettaa naudanlihan tuonti Brasiliasta syyskuun 3. päivästä alkaen. Taustalla on EU:n mukaan Brasilian kyvyttömyys todistaa, että se noudattaa EU:n vaatimuksia liittyen tiettyjen antibioottien käyttöön kasvun edistäjinä.

    Brasilian maatalousministeriö on linjannut, että se pitää tuontikieltoa kohtuuttomana, eikä hyväksy sitä.

    Brasilia on kertonut tiukentaneensa lihaketjun valvontaa.

    Kielto vaikuttaisi erityisesti lihan arvo-osien hintaan.

    Heinäkuussa naudan hinta Euroopassa oli vielä noin 4,7 prosenttia jäljessä edellisvuodesta. Taustalla vaikuttaa heikentynyt kysyntä, kertoo Euroopan komissio.

    Erot maiden välillä ovat huomattavia. Ruotsissa alle 2-vuotiaan, lihakkuusluokaltaan keskimääräisen ja sitä paremman sonnin hinta oli viikolla 29 sadalta kilolta noin 830 euroa, kertovat Luonnonvarakeskuksen julkaisemat tilastot.

    Suomessa keskihinta oli reilut 638 euroa, mikä on lähellä Euroopan keskihintaa (625,76 euroa).

    Lisää aiheesta
    • Valion Aimo-tukku ja Lidl myy Norvida Naturkött- tuotemerkin naudan sisäfileetä.

      Lihantuotanto | Valion tukku myy brasilialaista naudan sisäfileetä – kysyimme miksi

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuus | Brasilia kiri muutamassa vuodessa Suomen suurimmaksi sellun tuojaksi

      Tilaajalle
    • Brasiliassa öljykriisiltä suojaudutaan makean raaka-aineen avulla.

      Kasvintuotanto | Tankataanko Suomessakin pian brasilialaista etanolia? Sokeriruoko pitää Brasilian autot liikkeellä kriiseissäkin

    Artikkelin aiheet
    naudanliha
    Brasilia
    tuontikielto
    lihahinta
    EU
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys