• Maakuntien palveluita karsitaan nyt hurjaa tahtia – ymmärtääkö hallitus itsekään seurauksia?

    Suomessa on kymmenkunta kuntaa suurten kaupunkien ulkopuolella, jotka kasvattavat väestöään tulevina vuosikymmeninä.
    Petteri Orpon hallituskaudella suljetaan iso määrä esimerkiksi Kelan ja verottajan toimipisteitä.
    Petteri Orpon hallituskaudella suljetaan iso määrä esimerkiksi Kelan ja verottajan toimipisteitä. Kuva: Miska Puumala, Jarkko Sirkiä
    Pääkirjoitus|Politiikka
    14.4.202619:00
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Maaseudun autioitumisen tarinaa on kerrottu vuosikymmenet. Se ei kuitenkaan ole todellisuutta läheskään kaikkialla Suomessa. Konsulttitoimisto MDI:n ennusteen mukaan Suomessa on suurten kaupunkien ulkopuolella kymmenkunta kuntaa, jotka kasvattavat väestöään tulevina vuosikymmeninä. Menettäjinä ovat monien maaseutukuntien lisäksi useat maakuntakeskukset (MT 13.4.).

    MDI:n johtavan asiantuntijan mukaan erityisen suotuisasti pienet kunnat kehittyvät Tunturi- ja Pohjois-Lapissa sekä Pietarsaaren seudulla. Oma lukunsa on Pietarsaaren ja Kokkolan välissä sijaitseva Luodon kunta, jonka väkiluvun ennustetaan kasvavan lähes kolmanneksella vuoteen 2050 mennessä. Pääosin ruotsinkielisessä kunnassa vallitsee käytännössä täystyöllisyys, kun Suomi kokonaisuutena on Euroopan unionin peränpitäjä.

    Väestön pienentyminenkään ei tarkoita elinkeinoelämän hiipumista. Päinvastoin vihreän siirtymän hankkeet ja matkailu kasvattavat suurten kaupunkien ulkopuolisten alueiden osuutta kokonaistuotannosta. OP Ryhmän tilastojen mukaan työn tuottavuuden kasvu on jo pitkään ollut nopeinta pienissä maakunnissa. Työikäisen väestön väheneminen osin pakottaa tehostamaan työtä. Tuottavuuden kasvu kuitenkin kertoo siitä, että maakunnissa tehdään oikeita asioita.

    Valtiovallan toimet eivät ole talouskasvua juuri vauhdittaneet. Jo pitkään jatkunut maaseudun ja maakuntien palvelujen karsiminen on tällä hallituskaudella ollut erityisen vauhdikasta. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan valtio on pelkästään viime vuoden aikana sulkenut yli sata toimipistettä. Lakkautukset koskevat lähes kaikkia virastoja. Erityisen rajusti palveluitaan on karsinut Kansaneläkelaitos, 128:sta 71:n. Oikeuspalveluviraston 159 toimipisteestä esitetään lakkautettavaksi 38 toimipaikkaa. Verohallinto sulkee yli puolet toimipaikoistaan. Poliisin toimipisteiden lakkautusten tilanne on epäselvä.

    Kyyti on kylmää, isotkin paikkakunnat menettävät kaikki valtion palvelut. Muutosta perustellaan säästöjen lisäksi myös sähköisten palvelujen kehittymisellä. Ne eivät kuitenkaan palvele kaikkia. Valtion suunnitelmissa käyntiasiointi hoidettaisiin virastojen yhteispalveluna, niin sanotuissa Suomi-pisteissä. Tavoitteena on, että palvelupisteeseen olisi enintään tunnin ajomatka kaikkialla Suomessa. Jos perille pääsee, saa varautua melkoiseen jonotusaikaan.

    Palveluverkoston hurja alasajo on aiheuttanut yllättävän vähän keskustelua. Usein tutun palvelupisteen sulkeminen selviää asiakkaalle vasta ovensuussa. On selvää, että näin raju toimipisteiden vähentäminen lisää kansalaisten välistä epätasa-arvoa. Asioiden hoitaminen hidastuu ja monen yrityksen asioiden pyörittäminen vaikeutuu. Maakunnista häviää tietenkin suoraan satoja työpaikkoja. Tavoitellut säästöt voivat jäädä haaveeksi, jos uusiin yhteispalvelupisteisiin tarvitaan lisää kalliita toimistotiloja ja tietojärjestelmiä.

    Kyse on myös turvallisuudesta. Valtion viranomaisten läsnäololla on konkreettista merkitystä varsinkin kriisitilanteissa. Ennen muuta se kuitenkin luo tunnetta siitä, että koko maasta huolehditaan. Petteri Orpon (kok.) hallitus jää historiaan valtion palveluiden ennennäkemättömän rajusta karsimisesta. Kerran lakkautetut toimipisteet tuskin enää palaavat. Sähköiset palvelut ja uudet Suomi-pisteet täytyy saada toimimaan alusta lähtien kunnolla.

    Jatkossa talkoohenkeä tarvitaan yhä enemmän

    Maaseudun elinvoima ei ole koskaan nojannut valtion virastoihin. Se syntyy yrittäjyydestä ja talkoohengestä. Moni asia ratkeaa, kun ratkaisu on pakko löytää. Jatkossa talkoohenkeä tarvitaan yhä enemmän.

    15.4. klo 12:33. Oikeuspalveluviraston toimipaikkojen vähentämisestä on vasta esitys, ei päätöksiä.

    Lisää aiheesta
    • Kim Enlund (vas.), Leon Wargh ja Jun Poudel purkivat energiaa pienten puolen käytävässä Storströmmenin päiväkodissa Luodossa ennen lukuhetkeä.

      Yhteiskunta | Luodolla on positiivinen ongelma

      Tilaajalle
    • Storströmmenin päiväkodista Luodossa löytyy paikka jokaisen saappaille ja huomioliiveille.

      Talous | Pienillä kunnilla, joiden väkiluku kasvaa, on jotain yhteistä: Tässä menestysresepti

      Tilaajalle
    • Seppo Pulkkisen mielestä maaseudulta sammutellaan Suomessa pian viimeisiäkin valoja, jos meno ei muutu.

      Yhteiskunta | Seppo Pulkkinen pettyi Poliisin suunnitelmiin: ”Erittäin huono idea ja siitä pitää perääntyä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maakuntien palvelut
    valtion virastot
    maaseudun kehitys
    vihreän siirtymän hankkeet
    hallituspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa