• Kun Israeliin isketään, vaikutukset tuntuvat aiempaa suoremmin myös Nato-Suomessa

    Kun Suomi on nyt Nato-jäsenyyden myötä aiempaakin tiiviimmin mukana läntisessä sotilasliitossa, vaikutukset kohdistuvat totuttua vahvemmin myös meihin.
    Yhdysvaltain resurssien jako Ukrainan ja Israeliin tukemiseen vaikuttaa myös Suomen turvallisuuteen.
    Yhdysvaltain resurssien jako Ukrainan ja Israeliin tukemiseen vaikuttaa myös Suomen turvallisuuteen. Kuva: NATO
    Pääkirjoitus|Politiikka ja talous
    15.4.202416:45
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Iranin isku Israeliin huojuttaa vakautta kaikkialla maailmassa. Kun Suomi on nyt Nato-jäsenyyden myötä aiempaakin tiiviimmin mukana läntisessä sotilasliitossa, vaikutukset kohdistuvat totuttua vahvemmin myös meihin.

    Kysymys Suomen kohdalta liittyy ennen kaikkea Venäjään, joka parhaillaan etenee Itä-Ukrainassa valtavista mies- ja kalustotappioista huolimatta. Lännen ja erityisesti Yhdysvaltojen tuki Ukrainalle on ollut tähänkin asti riittämätöntä.

    Kun Yhdysvallat ja Nato-maat joutuvat nyt suuntaamaan taloudellisia resurssejaan Israelin tukemiseen, Venäjä pystyy jatkamaan hyökkäyssotaansa häikäilemättä läntisen maailman mielenkiinnon ja valmiuden siirtyessä muualle.

    Suomen kannalta Ukrainan puolustuksen mureneminen olisi erittäin haitallista.

    Jos sotataloutensa vauhtiin saanut Venäjä pystyy irtautumaan Ukrainan kriisistä, se muodostaa lähivuosina vakavan uhan koko Euroopalle.

    Läntisen maailman olisi pystyttävä tukemaan Ukrainaa sen puolustustaistelussa nykyistä paremmin. Myös Ukrainan itsensä olisi saatava aikaiseksi nykyistä vaikuttavampi liikekannallepano. Tähän se tarvitsee lännestä ammuksia, mutta myös uusia tehokkaita ohjuksia.

    Ranskan presidentti Emmanuel Macron on väläyttänyt lännen joukkojen käyttöä Ukrainassa. Vaikka ajatusta ei ole laajalti tuettu, se on syytä pitää mielessä.

    Kriisit eskaloituvat nyt sellaista vauhtia, että monet mahdottomatkin ajatukset saattavat jonkin ajan kuluttua olla välttämättömyyksiä.

    Iranin suora drooni- ja ohjusisku Israeliin on juuri tällainen. Kun valtio iskee toiseen valtioon välillisten toimijoiden sijasta, merkittävä raja on rikottu.

    Nyt Iranin iskun torjuntaan osallistuivat Israelin lisäksi myös monen läntisen Nato-maan asevoimat. Sotilasliitto itsessään ei ole vielä osapuoli, mutta lähellä sitä se on.

    Tilannetta pahentaa Iranin ja Venäjän läheinen suhde. Sen takana on molempien maiden joutuminen läntisen maailman hylkimien valtioiden kyseenalaiseen joukkoon.

    Kun Suomi on osa läntistä liittoutumaa, mekin olemme yhä vahvemmin osapuoli globaalissa konfliktissa.

    Vaikka Israelin tukemiseen on Suomessa ymmärrystä, aivan aukotonta sekään ei ole. Israelin toimet Gazan siviilejä ja maan arabiväestöä kohtaan eivät monilta osin kestä päivänvaloa.

    Iranin suoran iskun edessä ne jäävät tosin helposti sivuun.

    Silti Iranin ja Israelin välisen konfliktin eskaloitumiseen on alun tunnekuohun jälkeen onneksi herätty. Muun muassa Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on puhunut maltin puolesta.

    Riittääkö Iranille tällä erää oman mahdin esittäminen? Riittäisikö Israelille, puolestaan, että se pystyi huomattavan tehokkaasti eliminoimaan perivihollisensa hyökkäyksen?

    Tuskin, mutta muulle maailmalle se riittäisi. Myös Suomelle tilanteen tasapainottuminen olisi parasta.

    Sodan laajeneminen tuskin olisi Venäjänkään etu. Se ei nyt olennaisella tavalla pysty tukemaan Irania, koska on ongelmissa aloittamansa hyökkäyssodan kanssa.

    Myöskään Kiinan tai nousevan mahdin Intian etuna ei ole kriisin leviäminen.

    Yhdysvaltain asema on edelleen olennainen. Se saattaa pystyä Israelin johtoa hillitsemään.

    Jos näin ei käy, vaarana on Yhdysvaltain panoksen pysyvä hiipuminen, koska öljyntuotannon kannalta keskeinen Lähi-itä on sille tärkeämpi.

    Tämä olisi vakava takaisku Venäjän uhan edessä olevalle lännelle ja ennen kaikkea Suomelle ja muille itäisen diktatuurin rajamaille.

    Ilman Yhdysvaltain täyttä tukea uskottavan vastavoiman rakentaminen Venäjälle on EU-maille ja Britannialle valtava ponnistus.

    Lisää aiheesta
    • Suomen lippu vedettiin Nato-jäsenyyden merkiksi salkoon puolustusliiton Brysselin päämajan edustalla 4. huhtikuuta 2023.

      Politiikka ja talous | Suomi ja koko Eurooppa tarvitsevat Natoa kipeämmin kuin koskaan − yksi puolustusliiton perustehtävistä on kuitenkin kääntynyt päälaelleen

      Tilaajalle
    • Suomen lippu nostettiin Nato-jäsenyyden merkiksi 4. huhtikuuta salkoon puolustusliiton päämajan edustalla Brysselissä.

      Politiikka ja talous | Ukrainan sota on sotkenut EU:n ja Naton roolijakoa − siitä voi tulla rasite, kun turvallisuuden takaamista nostetaan Euroopan ykkösmissioksi

    • Isarelin armeijasta kerrotaan, etteivät Iranin lauantaiset lennokki- ja ohjusiskut ole saaneet Israelia herpaantumaan tavoitteistaan Gazassa. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Israel sanoo jatkavansa Gazaan iskemistä Iranin hyökkäyksen jälkeenkin

    Artikkelin aiheet
    iranin isku
    Israel
    Nato
    Suomi
    ukrainan sota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle