Eurooppa pälyilee Moskovaan ja suistuu sotahysteriaan − suurin akuutti uhka tulee kuitenkin rapakon takaa

Eurooppalaisessa julkisuudessa, myös ja erityisesti meillä Suomessa, on meneillään kilpajuoksu siitä, kuka löytää karmaisevampia todisteita lähestyvästä suursodasta.

Tiedotusvälineet tarttuvat ahneesti skenaarioihin, joissa varoitetaan Venäjän valmistelevan hyökkäystä johonkin Nato-maahan. Lööpeissä kirkuvat otsikot, joissa ounastellaan presidentti Vladimir Putinin seuraavaa karmaisevaa siirtoa.

Euroopan pitää varautua viisaasti pahimpaan. Putinin seuraava valloitusretki ei enää saa tulla yllätyksenä, jos on tullakseen. Sotahysterian lietsominen on kuitenkin kaikkea muuta kuin viisasta varautumista.

Vouhkaamisen keskellä olisi lisäksi hyvä muistaa, että Euroopan kriittisin akuutti uhka kypsyy ehkä sittenkin Yhdysvalloissa. Uhka, joka lisää myös riskiä Putinin aggression laajenemisesta.

Lähestyvällä katastrofilla on tuttu nimi: Donald Trump. Hänen voittonsa USA:n marraskuisissa presidentinvaaleissa alkaa olla enemmän kun kuin jos.

EU:n ja sen jäsenmaat ovat varautuneet pahimpaan huonosti ja hitaasti. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jotain voitaisi vielä tehdä.

Trumpin toinen presidenttikausi on toteutuessaan Euroopan taloudelle ja turvallisuudelle vielä vaikeampi kuin ensimmäinen. Siitä kaikki varteenotettavat tahot ovat yhtä mieltä.

Trump uhkuu kostoa sekä kotimaisten että ulkomaisten vastustajiensa suuntaan. Ja näitä suoranaisia vihollisiahan kiukuttelevaa kakaraa monessa muistuttava miljardööri näkee kaikkialla.

Presidentti Sauli Niinistö isännöi kesällä 2018 USA:n presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Sauli Niinistön huippukokousta Helsingissä. Kuva: Martti Kainulainen

On hyvin mahdollista, että Trumpin johdolla USA ottaa tavalla tai toisella etäisyyttä Natoon ja Euroopan puolustamiseen. Seuraukset ovat kohtalokkaita tilanteessa, jossa Putin uhkuu voitontahtoa Ukrainassa ja kalistelee aseitaan Naton itärajoilla.

Jos tämä riski realisoituu, Euroopan on kannettava raskaampi taakka Ukrainan sotilaallisesta tukemisesta. EU-maiden varautuminen tähän on kehnossa jamassa.

Vieläkään ei tiedetä, miten EU pystyy taklaamaan Ukraina-tuilla kiristävän ja Putinin pussiin häikäilemättä pelaavan Unkarin pääministeri Viktor Orbánin. Samaan aikaan Saksa ja Ranska kiistelevät yhä kitkerämmin siitä, miten paljon ja millaista sotilaallista tukea Ukrainalle pitäisi jatkossa antaa.

Trumpin toinen presidenttikausi on vakava uhka myös Euroopan taloudelle. Tästä on muistuttanut muiden muassa Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde (France 2 tv-kanava).

On täysin selvää, että Trump pyrkii presidenttinä suojaamaan yhdysvaltalaista teollisuutta ja työpaikkoja entistä väkevämmin ja täysin piittaamatta siitä, minkälaista vahinkoa se aiheuttaa Euroopalle ja koko maailmantaloudelle.

Tähänkin taisteluun EU lähtee huonoista asemista.

Euroalueen talous kasvaa selvästi hitaammin kun USA:n. Eurooppa ei ole pystynyt merkittävästi vähentämään riippuvuuttaan Kiinasta ja globaaleista alihankintaketjuista. Strategisen autonomian vahvistaminen on tarkoittanut ennen muuta sitä, että suuret EU-maat ovat kääntyneet sisäänpäin varjelemaan vain omia etujaan.

Trumpin valinta demokraatti Joe Bidenin seuraajaksi olisi kylmä suihku myös ilmastonmuutoksen jarruttamiselle. EU:n on entistä vaikeampi myydä tavallisille eurooppalaisille kunnianhimoista vihreän siirtymän ohjelmaansa, jos USA lähtee askeltamaan takaisin kohti fossiilitaloutta.

Nyt, jos koskaan, EU:n on keskityttävä yhtenäisyyden ja kaikkia jäsenmaita kaikilla rintamilla hyödyttävän omavaraisuuden vahvistamiseen. EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin suosimat pateettiset juhlapuheet eivät enää riitä.

Eivät, vaikka pahin jäisi USA:ssa tapahtumatta. EU:n on keskityttävä taloutensa ja turvallisuutensa vahvistamiseen täysin riippumatta siitä, onko Donald Trump Yhdysvaltain 47. presidentti.