Työehtojen viranomaisvalvonta ei auta, jos systeemi vuotaa toisesta päästä: teollisuuden ja vähittäiskaupan on tehtävä osansa väärinkäytösten kitkemiseksi

Moninaisten työnantajavelvoitteiden noudattaminen tulee osaksi viljelijätukien ehtoja runsaan puolentoista kuukauden päästä, kun uusi sosiaaliseksi ehdollisuudeksi nimetty tukiehtojen kokoelma vuoden vaihteessa otetaan käyttöön. Käytännössä jokainen viljelijätukia saava tila ottaa riskin tuntuvistakin tukileikkauksista, mikäli laiminlyö tietoisesti työntekijöiden työturvallisuutta tai työehtoja koskevia lakisääteisiä vaatimuksia.

Uutta eivät ole vaatimukset itsessään – ne ovat koskeneet maataloustyönantajaa tähänkin asti ja niiden laiminlyönneistä on voinut koitua vastaavat seuraukset kuin muillekin työnantajille. Uutta on laiminlyöntien ja rikkomusten vaikutus tukiin. Rikkeiden ja puutteiden myötä leikkaukset kohdistuisivat suureen osaan tuista, muun muassa perustulotukeen, ekojärjestelmätukeen ja ympäristökorvaukseen, luonnonhaittakorvaukseen ja eläinten hyvinvointikorvaukseen, joten olankohautuksella ei uusiin vaatimuksiin kannata kenenkään suhtautua.

Koska sosiaalisen ehdollisuuden vaatimukset koskevat nimenomaan ulkopuolista työvoimaa palkanneita tiloja, moni viljelijä saattaa ohittaa vaatimukset sillä ajatuksella, että ei itse kuulu niiden piiriin. Tässä piilee ansa: oman jälkikasvunsa palkkaaminen tilan töihin riittää. Koska useimmilla maatiloilla ulkopuolisen työvoiman palkkaaminen on enimmilläänkin hyvin satunnaista, tukiseuraamuksia ei onneksi määrätä pienehköistä unohduksista tai epähuomiossa tehdyistä virheistä automaattisesti.

Tärkeää on sekin, että jatkossakin valvontoja tekevät samat viranomaiset samoin perusteinkin kuin nykyisin. Valvontaa ei siten lisätä toisesta päästä samaan aikaan kun kokotilavalvontoja on saatu satelliittiseurannan ansiosta reilusti karsittua.

Sosiaalinen ehdollisuus on kokonaisuudessaan tervetullut uudistus EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan, onhan yleisesti tiedossa vakavatkin työntekijöiden oikeuksien laiminlyönnit, jopa ihmisoikeusloukkaukset ja paperittomien siirtolaisten hyväksikäyttö erityisesti eteläisen Euroopan vihannestuotannossa.

Toinen kysymys on, miten tehokkaasti EU lopulta pystyy puuttumaan aitoihin rikkeisiin niillä tiloilla, joilla niitä järjestelmällisesti tehdään. Kun väärinkäytösten perinne on pitkä ja yhteiskunta on riittävän kauan sulkenut ongelmilta silmänsä, tilanne on muuttunut osaksi vallitsevaa järjestelmää. Siihen viljelijätukien ehtojen kiristämisellä tuskin on vähintäkään vaikutusta. Avainasemassa ovat ne teolliset ostajat ja vähittäiskauppa, jotka sulkevat sopivasti silmänsä väärinkäytöksiltä. Vain ne voivat toimintaansa terävöittämällä aidosti luoda painetta tuotanto-olojen parantamiseen Etelä-Euroopan orjatiloilla sekä monissa muissa maissa, joista elintarvikkeita tuodaan.