• Äänestäjät torjuivat Ruotsissa suuren muutoksen ja sotkivat poliitikkojen pakan – sama voi toistua Suomessa

    Keskusta on kokoaan suurempi Ruotsin hallitusväännössä. Se vaikuttaa tulevaan maa- ja metsätalouspolitiikkaan.
    Hallituksen muodostaminen on Ruotsissa viime sunnuntain vaalien jälkeen poikkeuksellisen hankalaa.
    Hallituksen muodostaminen on Ruotsissa viime sunnuntain vaalien jälkeen poikkeuksellisen hankalaa. Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Ulkomaat
    17.9.202607:00
    Pääkirjoitus
    Tapio Nurminen
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Ruotsin vaalitulos piti puolueblokkien voimasuhteet lähes ennallaan. Magdalena Anderssonin punavihreä ryhmittymä sai vain hieman enemmän paikkoja kuin Ulf Kristerssonin oikeistoleiri. Keskustapuolue nousi hallitusneuvotteluissa ratkaisevaan asemaan, mutta torjuu yhteistyön ruotsidemokraattien kanssa. Artikkelin mukaan vastaava sekava asetelma voi syntyä myös Suomessa ensi vaalien jälkeen.

    Ruotsin vaalitulos sisälsi yllätyksiä, mutta muutokset pääpuolueiden ja puolueblokkien kannatuksissa kutistuivat sittenkin pieniksi. Demarijohtaja Magdalena Anderssonin vetämän punavihreän ryhmittymän paikkaluku valtiopäivillä on vain hitusen suurempi kuin maltillista kokoomusta edustavan pääministeri Ulf Kristerssonin luotsaamalla oikeistoleirillä.

    Joko ruotsalaiset äänestäjät eivät halua, että politiikan suunta muuttuu merkittävästi – tai kummastakaan puolueblokista ei ymmärretty eikä edes yritetty luvata mitään sellaista, mitä äänestäjien selkeä enemmistö tukisi.

    Ruotsin vaalitulos ja edessä olevat poikkeuksellisen vaikeat hallitusneuvottelut ovat varoittava esimerkki myös Suomen puolueille.
    Ruotsin vaalitulos ja edessä olevat poikkeuksellisen vaikeat hallitusneuvottelut ovat varoittava esimerkki myös Suomen puolueille. Kuva: Timo Filpus

    Kolmen prosenttiyksikön pudotusta ei mistään vinkkelistä voi kutsua romahdukseksi.

    Kyllä, ruotsidemokraattien (SD) eli paikallisen laitaoikeiston voittokulku pysähtyi. Kolmen prosenttiyksikön pudotusta ei mistään vinkkelistä voi kuitenkaan kutsua romahdukseksi. Puolueen tappio kertoo ennen muuta siitä, että puolueella ei enää ole suvereenia ilmaherruutta tiukassa maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikassa.

    Kyllä, Anderssonilta ja sosiaalidemokraateilta odotettiin enemmän. Mutta reilun kahden prosenttiyksikön notkahduksesta ja historiallisen alhaisesta kannatuksesta huolimatta demarit ovat edelleen valtiopäivien ylivoimaisesti suurin ryhmä.

    Demokratian pelikirjaan kuuluu se, että oppositiossa puolueet kasvattavat kannatustaan ja hallitusvalta yleensä sulattaa sitä. Tässä mielessä oppositiojohtaja Andersson kärsi kirvelevän tappion ja pääministeri Ulf Kristersson kirjasi 0,8 prosenttiyksikön kannatusparannuksella hiuksenhienon torjuntavoiton.

    Magdalena Anderssonin johtamien Ruotsin sosiaalidemokraattien kannatus laski oppositioasemasta huolimatta.
    Magdalena Anderssonin johtamien Ruotsin sosiaalidemokraattien kannatus laski oppositioasemasta huolimatta. Kuva: ANDERS WIKLUND

    Alkavien hallitusneuvottelujen kannalta asetelma on kimurantti. Poliitikot eivät saaneet äänestäjiltä yksiselitteistä viestiä siitä, mitä halutaan ja mitä ei.

    Kun pakka on monipuoluejärjestelmässä sekaisin, pienryhmien valta kasvaa. Ruotsissa keskustapuolueen peukalon suunta määrää nyt sen, jatkaako Ulf Kristersson pääministerinä vai pääseekö Magdalena Andersson muodostamaan punavihreää hallitusta.

    Keskustapuolue luetaan Ruotsissa osaksi punavihreää blokkia, mutta puolueen johto on antanut ymmärtää torjuvansa yhteistyön vasemmistopuolueen kanssa.

    Kun pakka on monipuoluejärjestelmässä sekaisin, pienryhmien valta kasvaa.

    Oikeistohallitusta neljä vuotta johtanut Kristersson on jo yrittänyt kosia keskustaa, joka monessa suhteessa sopisi paremmin oikeistoleiriin. Tämän yhteistyön tiellä ovat ruotsidemokraatit, joiden kanssa keskusta ei suostu samaan koalitioon ja joille Kristersson on jo ehtinyt luvata salkkuja.

    Koalitioväännön lopputulos tuskin vaikuttaa Ruotsin politiikan suureen linjaan. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomen ja Ruotsin viime vuosien tiivis yhteistyö jatkuu.

    Elisabeth Thand Ringqvistin johtama keskusta on kiilannut Ruotsin hallitusneuvotteluissa kokoaan suurempaan mahtiasemaan.
    Elisabeth Thand Ringqvistin johtama keskusta on kiilannut Ruotsin hallitusneuvotteluissa kokoaan suurempaan mahtiasemaan.  Kuva: STEFAN JERREVANG

    EU-rintamalla Ruotsi-Suomi-akseli on ollut vahva sekä maatalous- että metsäkysymyksissä. Kokoaan suurempaan rooliin kivunnut Ruotsin keskusta pitänee huolen siitä, ettei maan linja tässäkään suhteessa muutu ratkaisevasti, vaikka hallitusvastuu siirtyisi punavihreälle blokille.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsissa jouduttiin jännittämään lopullista vaalitulosta pitkään.

      Metsäpolitiikka | Ruotsin metsänomistajat jännittävät jo hallitusneuvotteluja – ”Uhka rajoitusten kasvusta on olemassa”

      Tilaajalle

    Ensi vuoden eduskuntavaaleihin valmistautuville Suomen puolueille Ruotsin vaalitulos on varoittava esimerkki. Pakka saattaa nimittäin myös meillä olla vaalisunnuntain jälkeen odotettua sekavampi.

    Antti Lindtmanin johtaman SDP:n vaalivoitto tuskin on uhattuna, mutta se voi kutistua niin kapeaksi, että hallituksen muodostaminen on kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu.

    Antti Lindtmanin johtaman SDP:n vaalivoitto voi kutistua odotettua pienemmäksi.
    Antti Lindtmanin johtaman SDP:n vaalivoitto voi kutistua odotettua pienemmäksi. Kuva: Rami Marjamäki

    Tuoreet mielipidemittaukset viittaavat siihen, että perussuomalaiset ja kokoomus päätyvät lähes tasapeliin ja vasemmistoliitto vahvistuu demareiden kustannuksella. Jos näin käy hallitusneuvotteluiden vaikeuskerroin kasvaa.

    Keskustan Antti Kaikkoselle näyttäisi avautuvan sauma nousta samanlaiseksi kuninkaantekijäksi kuin kollega Elisabeth Thand Ringqvist Ruotsissa. Yksi mahdollinen, mutta ei välttämättä todennäköisin vaihtoehto on, että hallitus rakennetaan kokoomuksen, perussuomalaisten sekä keskustan varaan ja vaalivoittaja Lindtman jää nuolemaan näppejään.

    Lisää aiheesta
    • Useat maat ovat päättäneet osallistua aloitteeseen.

      Maanpuolustus | Suomi liittyy Ranskan ydinpelotealoitteeseen – Suomeen ei silti sijoiteta ydinaseita rauhan aikana, sanoo Stubb

    • Kuten Suomessa, myös Ruotsissa kielteinen kausityölupapäätös perustuu usein epäilykseen siitä, ette poimijan vastaanottavan yritys pysty varmentamaan riittäviä työolosuhteita tai maksamaan vaadittuja palkkoja.

      Elintarviketeollisuus | Ruotsin marja-ala läpäisi tiukentuneet tarkastukset – ulkomaisten poimijoiden määrä moninkertaistui

      Tilaajalle
    • EU:n pihit jäsenmaat kokoustivat Saksan liittokansleri Friedrich Merzin (toinen oik.) johdolla Berliinissä.

      Politiikka ja talous | Viljelijöille elintärkeät maatalousrahat eivät ole ainoa, mistä Brysselin hamuamaa jättibudjettia voi leikata

      Tilaajalle
    • Ruotsi keskittää ennallistamistoimet Natura 2000 -kohteisiin.

      Metsäpolitiikka | Ruotsi tinkii metsien suojelun kasvattamistavoitteista ‒ ”EU:n vaatimuksia ei pidä ylitulkita”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ruotsin vaalit
    hallitusneuvottelu
    keskusta
    SDP
    ruotsidemokraatit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan