• Ruokaturvassa ei ole varaa sinisilmäisyyteen

    Maatalouspolitiikka on yhä vahvemmin turvallisuuspolitiikkaa, jossa jokainen valtio ajattelee ensi sijassa oman ruokaturvansa varmistamista.
    Kuva: Kari Salonen
    Pääkirjoitus|Maatalous
    6.11.202305:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n mukaan maataloutta ja kuluttajia on viime vuosina tuettu maailmalla ennätysmäisen paljon. Tutkituissa 54 maassa maatalouden tukemiseen käytetään vuosittain yhteensä 851 miljardia dollaria. Summa sisältää viljelijöiden tukemisen lisäksi myös kuluttajille tehdyt tulonsiirrot (MT 3.11.).

    Kokonaissummasta 36 prosenttia käytettiin Kiinassa, 15 Intiassa, 14 Yhdysvalloissa ja 13 prosenttia EU:ssa. Kokonaissummat eivät kerro kuitenkaan tukien osuutta maatalouden tuloista. Itse asiassa tukien osuus maatalouden tuloista on OECD-maissa lähes puolittunut 2000-luvun alkuun verrattuna. Erityisen voimakasta tukien merkityksen pienentyminen on ollut Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa. Sen sijaan kehittyvissä maissa entistä isompi osa maatalouden tuloista tulee erilaisten tukien ja hintoja nostavien tuontirajoitusten muodossa. Kiinassa tuen osuus maatalouden tulosta on kolminkertaistunut parissa vuosikymmenessä. Myös Venäjällä maatalouden tukea on viime vuosina voimakkaasti kasvatettu pääasiassa tuontirajoitusten muodossa.

    Ruuasta on tullut enenevässä määrin geopolitiikan väline. Autoritaariset valtiot ovat voimakkaasti pyrkineet parantamaan omavaraisuuttaan. Kiina on haalinut ruuantuotannon resursseja kehitysmaista. Venäjä taas on pyrkinyt ostamaan ystäviä tarjoamalla edullisia viljatoimituksia samalla kun se on säälimättä tuhonnut Ukrainan viljavarastoja. Länsimaissa on viime vuosien aikana alettu korostaa omavaraisuuden merkitystä strategisten raaka-aineiden ja teknologian hankinnassa. Ruuan osalta lännessä nukutaan vielä ruususen unta. Maatalouspolitiikassa keskitytään ympäristövaatimusten kiristämiseen ja vanha usko vapaakaupan kaikkivoipaisuuteen elää vahvana.

    Ruuasta on tullut geopolitiikan väline.

    Liberaali ajattelu näkyy vahvasti myös OECD:n suosituksissa. Järjestön mukaan nykyinen tukipolitiikka rajoittaa maailmankauppaa ja estää markkinoita toimimasta tehokkaasti. EU:n maatalouspolitiikkaa koskevassa arviossaan järjestö suosittaa muun muassa tuotantoon sidottujen tukien alasajoa ja tukien sitomista ympäristötoimiin entistä tiukemmin. EU:n vihreän siitymän hankkeita järjestö pitää lupaavina (MT 27.10.). Hieman ristiriitaisesti OECD kuitenkin kehuu EU:n maatalouspolitiikkaa siitä, että ruuan tuotantomäärät ovat kriisien keskellä pysyneet vakaina.

    EU:n maatalouspolitiikan juuret ovat toisen maailmansodan jälkeisessä puutteessa ja ruokapulassa. Muistissa oli myös maailmansotia edeltänyt vapaakaupan kultakausi, joka ei tuonutkaan pysyvää rauhaa maailmaan. Nykyisten kriisivuosien keskellä voimme olla tyytyväisiä, ettei eurooppalaisten ruokaturvaa ole jätetty vapaakaupan varaan, kuten monet asiantuntijat ovat 1980-luvulta alkaen ehdottaneet. Ehdotukset tukien alasajosta perustuvat oletukseen, että nykyinen suurvaltakilpailun ja kauppasotien aikakausi jää lyhyeksi välivaiheeksi. Valitettavasti siitä ei ole juuri merkkejä. Maatalouspolitiikka on yhä vahvemmin turvallisuuspolitiikkaa, jossa jokainen valtio ajattelee ensisijassa oman ruokaturvansa varmistamista.

    Oikeassa OECD on siinä, että investointeja maatalouden tutkimukseen, bioturvallisuuteen ja infrastruktuuriin olisi lisättävä. Ilmastonmuutos muodostaa yhä suuremman haasteen tuotannon kestävyydelle niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Kestävästi tuotettu ruoka ei ole halpaa. Tukia tarvitaan, jotta pienituloisillakin ihmisillä olisi mahdollisuus terveelliseen ravitsemukseen.

    Lisää aiheesta
    • Kansainvälinen kauppa on tärkeä väylä tasaamaan markkinoita silloin, kun jollain alueella on katovuosi tai ennätyssato. Tuet ja tullit haittaavat kaupan vapautta.

      Maatalouspolitiikka | Maataloutta tuetaan maailmalla lähes biljoonalla dollarilla – voi aiheuttaa markkinahäiriöitä ja ympäristöongelmia

      Tilaajalle
    • Maataloustuet voivat tulevaisuudessa painottua esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden edistämiseen, ilmastonmuutoksen torjuntaan, eläinten hyvinvointiin ja kulttuurimaiseman ylläpitoon.

      Maatalouspolitiikka | OECD ohjaisi EU:n maataloustukia enemmän ympäristötoimiin – Green Deal saa talousjärjestöltä kehuja

      Tilaajalle
    • Huvio piti puheenvuoron FFD:n 10-vuotisjuhlaseminaarissa. Huvion mukaan ilmastonmuutos on yksi suurimmista uhista maailman ruokaturvalle.

      Ympäristö | Konfliktit ajavat maailmaa nälänhätään – järjestöjohtaja lataa suorat sanat maailmantilanteesta

    •  Kuivuus koetteli Suomessa erityisesti aivan eteläistä osaa Suomea, toisaalta pohjoisessa ja idässä on kärsitty liiallisesta märkyydestä.

      Politiikka | ”Jatkuvat markkinahäiriöt ovat muuttaneet maatalouden kestokriisiytyjäksi” – kansanedustaja haluaa tulevan cap-kauden keskittyvän kannattavuuteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen