Ruokaturvassa ei ole varaa sinisilmäisyyteen

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n mukaan maataloutta ja kuluttajia on viime vuosina tuettu maailmalla ennätysmäisen paljon. Tutkituissa 54 maassa maatalouden tukemiseen käytetään vuosittain yhteensä 851 miljardia dollaria. Summa sisältää viljelijöiden tukemisen lisäksi myös kuluttajille tehdyt tulonsiirrot (MT 3.11.).

Kokonaissummasta 36 prosenttia käytettiin Kiinassa, 15 Intiassa, 14 Yhdysvalloissa ja 13 prosenttia EU:ssa. Kokonaissummat eivät kerro kuitenkaan tukien osuutta maatalouden tuloista. Itse asiassa tukien osuus maatalouden tuloista on OECD-maissa lähes puolittunut 2000-luvun alkuun verrattuna. Erityisen voimakasta tukien merkityksen pienentyminen on ollut Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa. Sen sijaan kehittyvissä maissa entistä isompi osa maatalouden tuloista tulee erilaisten tukien ja hintoja nostavien tuontirajoitusten muodossa. Kiinassa tuen osuus maatalouden tulosta on kolminkertaistunut parissa vuosikymmenessä. Myös Venäjällä maatalouden tukea on viime vuosina voimakkaasti kasvatettu pääasiassa tuontirajoitusten muodossa.

Ruuasta on tullut enenevässä määrin geopolitiikan väline. Autoritaariset valtiot ovat voimakkaasti pyrkineet parantamaan omavaraisuuttaan. Kiina on haalinut ruuantuotannon resursseja kehitysmaista. Venäjä taas on pyrkinyt ostamaan ystäviä tarjoamalla edullisia viljatoimituksia samalla kun se on säälimättä tuhonnut Ukrainan viljavarastoja. Länsimaissa on viime vuosien aikana alettu korostaa omavaraisuuden merkitystä strategisten raaka-aineiden ja teknologian hankinnassa. Ruuan osalta lännessä nukutaan vielä ruususen unta. Maatalouspolitiikassa keskitytään ympäristövaatimusten kiristämiseen ja vanha usko vapaakaupan kaikkivoipaisuuteen elää vahvana.

Liberaali ajattelu näkyy vahvasti myös OECD:n suosituksissa. Järjestön mukaan nykyinen tukipolitiikka rajoittaa maailmankauppaa ja estää markkinoita toimimasta tehokkaasti. EU:n maatalouspolitiikkaa koskevassa arviossaan järjestö suosittaa muun muassa tuotantoon sidottujen tukien alasajoa ja tukien sitomista ympäristötoimiin entistä tiukemmin. EU:n vihreän siitymän hankkeita järjestö pitää lupaavina (MT 27.10.). Hieman ristiriitaisesti OECD kuitenkin kehuu EU:n maatalouspolitiikkaa siitä, että ruuan tuotantomäärät ovat kriisien keskellä pysyneet vakaina.

EU:n maatalouspolitiikan juuret ovat toisen maailmansodan jälkeisessä puutteessa ja ruokapulassa. Muistissa oli myös maailmansotia edeltänyt vapaakaupan kultakausi, joka ei tuonutkaan pysyvää rauhaa maailmaan. Nykyisten kriisivuosien keskellä voimme olla tyytyväisiä, ettei eurooppalaisten ruokaturvaa ole jätetty vapaakaupan varaan, kuten monet asiantuntijat ovat 1980-luvulta alkaen ehdottaneet. Ehdotukset tukien alasajosta perustuvat oletukseen, että nykyinen suurvaltakilpailun ja kauppasotien aikakausi jää lyhyeksi välivaiheeksi. Valitettavasti siitä ei ole juuri merkkejä. Maatalouspolitiikka on yhä vahvemmin turvallisuuspolitiikkaa, jossa jokainen valtio ajattelee ensisijassa oman ruokaturvansa varmistamista.

Oikeassa OECD on siinä, että investointeja maatalouden tutkimukseen, bioturvallisuuteen ja infrastruktuuriin olisi lisättävä. Ilmastonmuutos muodostaa yhä suuremman haasteen tuotannon kestävyydelle niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Kestävästi tuotettu ruoka ei ole halpaa. Tukia tarvitaan, jotta pienituloisillakin ihmisillä olisi mahdollisuus terveelliseen ravitsemukseen.