
Maataloutta ja kuluttajia on tuettu maailmalla ennätysmäisen paljon vuosina 2020–2022, kun hallitukset ovat pyrkineet suojelemaan kuluttajia ja tuottajia maailman kriiseiltä ja korkealta inflaatiolta, kertoo taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD.
OECD tutki maatalouden tukemista 54 maassa. Maiden yhteenlaskettu maatalouden tukemiseen vuodessa käytettävä summa on noussut 851 miljardiin dollariin. Summa sisältää viljelijöiden tukemisen lisäksi myös kuluttajille tehdyt tulonsiirrot.
Edellä mainitusta kokonaissummasta 36 prosenttia käytettiin Kiinassa, 15 Intiassa, 14 Yhdysvalloissa ja 13 prosenttia EU:ssa.
EU-alueella on noin 450 miljoonaa asukasta. Kiinassa asukkaita oli viime vuonna noin 1,4 miljardia. Intian väkiluvun on arvioitu tänä vuonna ohittavan Kiinan ja olevan yli 1,4 miljardia.
Lähes puolet tukikeinoista on ollut keinoja, joilla on suuri riski aiheuttaa markkinahäiriöitä, OECD arvioi. Näitä keinoja ovat muun muassa tullimaksut ja tuotantoon sidotut tuet.
Tuonnille asetettavat esteet tukevat oman maan tuotantoa, mutta nostavat kuluttajahintoja. Verovaroja on viime vuosina käytetty monissa maissa lannoite- ja sähkötukiin.
Lähes puolet tukikeinoista on ollut keinoja, joilla on suuri riski aiheuttaa markkinahäiriöitä.
Suurin osa tuista on nykyisiä tuotantotapoja ylläpitäviä, OECD:n raportissa todetaan. Tuet eivät siten kannusta muuttamaan tuotantoa ja ne häiritsevät kansainvälistä kauppaa.
Kansainvälinen kauppa olisi kuitenkin tärkeä väylä tasaamaan markkinoita silloin, kun jollain alueella on katovuosi tai ennätyssato.
OECD kuuluttaa muutosta. Nykyinen maailmalla vallitseva tapa tukea maataloutta estää markkinoita toimimasta tehokkaasti ja avoimesti. Osa tukikeinoista on myös ympäristölle ja ilmastolle haitallisia.
Monet viljelijätuet estävät maatalouden sopeutumista ilmastonmuutokseen, OECD:n raportissa sanotaan.
Vaikka kokonaistukimäärä maailmalla on kasvanut, niin rahoitus maatalouden tutkimukseen, bioturvallisuuteen ja infrastruktuuriin on vähentynyt.
OECD:n mukaan juuri näihin täytyisi investoida, jotta viljelijät pystyisivät sopeutumaan ilmastonmuutoksen tuomiin sään ääri-ilmiöihin ja ruokaketju olisi siten kestävämpi kriisejä vastaan.
Talousjärjestö ehdottaa, että hintatuet ja muut tukikeinot, jotka estävät tuotantorakenteen kehittämistä, tulisi lopettaa asteittain.
Politiikalla tulisi kannustaa luonnon monimuotoisuuden suojeluun ja ohjata viljelijöitä tuottamaan ekosysteemipalveluita, OECD ohjeistaa.