Kuka omistaa sinun metsäsi?

Suomalaista metsäkeskustelua käydään edelleen tavalla, joka monia maanomistajia kummastuttaa ja ärsyttää. Erityisesti puhe ”meidän metsistämme” särähtää korvaan. Sellaisiakin toki on, mutta 600 000 suomalaista omistaa metsänsä ihan itse.

Tästä on hyvä pitää nykyisessä keskustelussa kiinni. Metsänomistajalla on oikeus käyttää omaisuuttaan parhaaksi katsomallaan tavalla lain antamissa puitteissa.

Tällä tavalla toimien suomalaiset metsät ovat kasvaneet hyvin, tuottaneet euroja omistajilleen, veroja valtiolle sekä merkittävää vientiä ja hyvinvointia koko maalle.

Lisäksi metsänomistajat sitovat omaisuudellaan hiiltä ja tarjoavat biodiversiteettiä meidän kaikkien yhteiseksi hyödyksi.

Kun ilmastonmuutos vain vauhdittuu, kaikilta vaaditaan enemmän. Tämä voi koskea myös metsänomistajia, mutta silloin se on tehtävä avoimesti, yhteiskunnan kokonaisetu punniten ja yksityistä omistusoikeutta kunnioittaen.

Samalla puheet hakkuiden rajoittamisesta myös näillä yhteisesti omistetuilla, Metsähallituksen tai vaikkapa seurakuntien mailla kannattaa asettaa oikeisiin mittasuhteisiin.

Tällä hetkellä Suomen hakkuumääriä kasvattaa Venäjän puun poistuminen markkinoilta. Tämä on jäänyt kotimaisessa ympäristökeskustelussa liian vähälle huomiolle.

Harva venäläistä tuontipuuta tässä poliittisessa tilanteessa maahan kuitenkaan kaipaa. Todennäköisesti tilanne on myös vähentänyt hakkuita itärajan toisella puolella, mikä olisi myös syytä ainakin sivusilmällä havaita.

Missään ei ole sanottu, että metsäteollisuuden suhdanne pitää yllä puun kysyntää nykyisissä kuutioissa meilläkään.

Aivan selvää on, että metsiä tarvitaan jatkossakin sekä talouden käyttövoimana että hiilinieluina ja monimuotoisen luonnon ylläpitäjinä.

Yhtä selvää ei kuitenkaan ole, millä keinoilla yksityistä omaisuutta on tarkoitus yhteisen edun eteen valjastaa.

Vapaaehtoiset Metso- ja Helmi-suojeluohjelmat nauttivat laajaa hyväksyntää paitsi metsänomistajien myös muiden kansalaisten parissa.

Sen sijaan kaavoitukseen on harmillisesti pesiytynyt käytäntöjä, jotka tosiasiallisesti vaikuttavat metsänomistajien mahdollisuuksiin käyttää omaisuuttaan haluamallaan tavalla.

Jos poliittiset päättäjät haluavat kajota yksityiseen omistukseen, se on uskallettava tehdä ryhdikkäästi ja avoimesti.

Vahingossa, salaillen tai epäselviin käytäntöihin perustuva harmaa suojelu murentaa uskoa oikeudenmukaisuuteen, eikä lopulta edistä tehokkaasti minkäänlaista myönteistä lopputulosta.

Metsänomistajien kannattaa myös kavahtaa itsestäänselvyyksinä esitettyjä vaatimuksia. Jos metsää halutaan Suomeen lisää, myös metropolit voitaisiin velvoittaa talkoisiin mukaan.

Kun taloja on lähdetty purkamaan uusien tieltä, olisiko parempi istuttaa niillekin tonteille uutta metsää? Se, jos jokin, olisi ennallistamista.

Kirjoittaja on päätoimittaja.