• Hallituksen pitää saada ammattidiesel käyttöön ‒ pumppuhintojen suitsinta olisi vain isku omaan jalkaan

    Yleisen pumppuhinta-alennuksen sijaan korkeiden hintojen kurittaman hyötyliikenteen tukemiseksi tarvitaan kohdennettuja ratkaisuja. Kaavamainen polttoainehintojen alentaminen vain pitkittäisi ongelmia, eikä helpottaisi ongelman juurisyytä.
    Fossiilisista polttoaineista riippuvainen suomalainen kuljetusyrittäjä kärsii kansainvälisissä kriiseissä.
    Fossiilisista polttoaineista riippuvainen suomalainen kuljetusyrittäjä kärsii kansainvälisissä kriiseissä. Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Politiikka
    30.7.202618:30
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Epävarmuus Lähi-idässä ja pelot Persianlahden energiavirtojen häiriintymisestä ovat heijastuneet nopeasti polttoainemarkkinoille. Erityisesti diesel on kallistunut poikkeuksellisen voimakkaasti, jopa enemmän kuin raakaöljy.

    Huoli on suurta etenkin kuljetusalalla, sillä lähes koko Suomen raskas tavaraliikenne toimii edelleen dieselin varassa, eikä siirtymä sähköisiin kuljetuksiin ole laajassa mitassa realismia vielä pitkään aikaan. Osa yrityksistä ei kykene siirtämään kasvaneita polttoainekustannuksia eteenpäin, ja kallistuneet kuljetukset voivat vähentää myös kuljetusten kysyntää.

    Lisää aiheesta
    • SKAL ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala pitää dieselin hintakehitystä monin tavoin huolestuttavana.

      Liikenne | Huoli kasvaa kuljetusalan yrityksissä, kun diesel kallistuu − ”Jo muutamien kymmenien senttien nousu litrahinnassa näkyy nopeasti tuloksessa”

      Tilaajalle

    Sekä kuljetusalaa edustava SKAL että henkilöautoilijoiden Autoliitto ovat reagoineet vaatimalla polttoaineverojen alentamista tai jakeluvelvoitteen keventämistä. Ajatuksena on, että valtio voisi veroja ja velvoitteita keventämällä helpottaa yritysten ja kansalaisten taloudellista taakkaa.

    Dieselin kallistumisen taustalla on kuitenkin ennen kaikkea huoli sen saatavuudesta. Verojen tai jakeluvelvoitteen keventäminen ei tuo markkinoille yhtään lisälitraa, vaan voi pahimmillaan ylläpitää kulutusta tilanteessa, jossa markkinat yrittävät sopeutua niukempaan tarjontaan. Hintojen nousu vähentää tarpeetonta kulutusta ja ohjaa niukan hyödykkeen sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Valtion ei pidä tätä mekanismia sotkea pumppuhintoihin puuttumalla.

    Osin tästä syystä hallitus päätyi kevään kehysriihessä pitämään jakeluvelvoitteen ennallaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) lupasi kuitenkin, että asiaan palataan, jos Lähi-idän kriisi pitkittyy ja korkea hintataso jatkuu. Näin on nyt käynyt.

    Jos hallitus ryhtyy toimiin, niiden on oltava sekä tehokkaita että oikeudenmukaisia. Kaikille suunnattu polttoainealennus olisi kallis ratkaisu, joka hyödyttäisi samalla tavalla sekä välttämätöntä hyötyliikennettä että vapaa-ajan ajoa.

    Yleisen pumppuhinta-alennuksen sijaan tarvitaan kohdennettuja ratkaisuja. Hallituksen lakiluonnos ammattidieselistä on parhaillaan lausuntokierroksella, ja sen ripeä käyttöönotto olisi luonteva tapa helpottaa kuljetusalan kustannuspainetta. Kuten SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala on todennut, veronpalautuksen on oltava riittävä vastatakseen kustannusten nousuun. Kannatettava on myös SKALin huhtikuussa esittämä vaatimus ammattidieselin käyttöönotosta takautuvasti eli jo ajalta ennen lain voimaantuloa (MT 23.4.).

    Lisää aiheesta
    • Valtaosa raskaasta liikenteestä kulkee dieselin voimalla.

      Politiikka | Suomi jää jälkeen kilpailijamaista – "Hallitus reagoi liian hitaasti polttoainetukeen", sanoo SKAL

      Tilaajalle

    Samaan aikaan on tunnustettava maaseudun todellisuus: pitkät etäisyydet ja autoilun välttämättömyys. Sähköauto tarjoaa monille keinon irtautua fossiilisista polttoaineista, mutta kaikille se ei ole taloudellisesti mahdollinen vaihtoehto. Moni ajaa vanhalla polttomoottoriautollaan niin kauan kuin pystyy. Jos hallitus haluaa aidosti helpottaa maaseudun ihmisten tarveliikkumiskustannuksia, työmatkavähennyksen vahvistaminen olisi kohdennetumpi keino kuin polttoaineen hinnan alentaminen kaikille.

    Ongelma ei ratkea pitämällä fossiiliset polttoaineet halpoina.

    Eurooppalaisessa liikennepolitiikassa sähkö on käytännössä syrjäyttänyt biokaasun henkilöautojen vaihtoehtona. Raskaassa liikenteessä kehityksen pitäisi kulkea biokaasun suuntaan paljon nykyistä nopeammin.

    Suomen biokaasupotentiaali on huomattavasti nykyistä käyttöä suurempi. Kotimaisella biokaasulla voitaisiin samanaikaisesti vähentää liikenteen päästöjä, vahvistaa huoltovarmuutta, korvata energian tuontia ja luoda työtä maaseudulle. Samalla biokaasulaitosten sivutuotteena syntyisi kipeästi tarvittavia lannoitteiden tuontiraaka-aineita korvaavia kierrätysravinteita maatalouden käyttöön.

    Liikenteen ongelmia ei ratkota pitämällä fossiiliset polttoaineet keinotekoisesti halpoina, sillä se vain pitkittää riippuvuutta tuontiöljystä ja edessä olisi loputtomasti uusia polttoainekriisejä. Sen sijaan yhteiskunnan on muilla keinoilla huolehdittava siitä, että välttämätön liikkuminen ja välttämättömät kuljetukset pysyvät mahdollisina myös kriisiaikoina.

    Lisää aiheesta
    • Polttoaineen sekoitusvelvoitteen kasvu nostaa etenkin dieselpolttoaineiden hintoja.

      Autot | Tuleva hallitus saa eteensä ison taistelun ‒ liikenteen verotus on pakko uudistaa

    Artikkelin aiheet
    ammattidiesel
    diesel
    kuljetusala
    biokaasu
    polttoainevero
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 4

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Talous | Työllisyys kasvaa, mutta päättäjien ja äänestäjien on pidettävä mielessä, että Suomi syö yhä enemmän kuin tienaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa