Presidentinvaali ei ole yhden ehdokkaan show

Presidentinvaaliin on aikaa enää yhdeksän kuukautta. Ottaen huomioon Euroopassa käytävän sodan, presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittisen vallan ja tehtävää tällä hetkellä hoitavan Sauli Niinistön vahvan perinnön puolueiden mielenkiinto asiaan on vaisua.

Selvä syy tähän on toki juuri käydyissä eduskuntavaaleissa. Hävinneet etsivät vielä jäältä varusteitaan. Voittajilla energia menee jonkin aikaa hallituksen muodostamiseen.

Silti kuukaudet kuluvat nopeasti ja viimeistään kesän aikana puolueiden tai mahdollisten kansanliikeiden on pystyttävä ajamaan ehdokkaansa asemiin.

Kiinnostavaa on vihreiden tappiosta huolimatta puolueen ehdokkaan Pekka Haaviston selvä etumatka gallupeissa. Tuoreimmassa gallupissa Haavisto sai presidentin tehtävään 23 prosentin kannatuksen (MT 24.4.).

Keskustaa edustava keskuspankkiiri Olli Rehn ja sitoutumaton Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola ylsivät molemmat reiluun 10 prosentin kannatukseen.

Myös kakkoskierroksella MT:n gallupin mukaan Haavisto voittaisi molemmat muut kärkiehdokkaat.

Ulkoministerin tehtävä on antanut kokeneelle poliitikolle kosolti julkisuutta. Tosin kaikki ei ole ollut pelkästään myönteistä.

Haaviston vahva halu kotiuttaa Suomeen Isis-taistelijoiden puolisoja ja lapsia Syyrian al- Hol -leiriltä aiheutti huomattavan kohun vuonna 2019. Muun muassa perustuslakivaliokunta piti ministerin toimintaa moitittavana.

Myös ulkoministeriössä Haaviston toiminta on ajoittain nostanut avointakin kritiikkiä.

Haavisto on työtehtävissä julkikuvaansa määrätietoisempi ja jyrkempi. On makuasia, olisiko se presidentin tehtävässä etu vai ei.

Haavisto on tällä hetkellä presidentin tehtävään johtava vihervasemmiston ehdokas, joka kerää ääniä myös tämän fraktion ulkopuolelta.

Muita mitat täyttäviä vihervasemmiston ehdokkaita ei tällä hetkellä ole esillä.

Jos sosialidemokraattien johdosta sivun väistyvä Sanna Marin sittenkin päättäisi lähteä ehdolle, tilanne muuttuisi kerta heitolla. EU-komissaari Jutta Urpilainen tai demareissa huomattavaa arvostusta nauttiva taloustieteilijä Sixten Korkman tuskin lähellekään samaan yltäisivät.

Haavistolla on myös tekemistä kuntohuipun kanssa. Muun muassa Eeva Kuuskoski-Vikatmaa (kesk.), Riitta Uosukainen (kok.) ja Elisabeth Rehn (r.) voivat kaikki kertoa kokemuksistaan liian aikaisesta gallup-suosiosta.

Porvarien puolella Olli Rehnin etuna on vahva kansainvälinen kokemus kotimaisesta politiikasta, euroopalaisilta rahamarkkinoilta että EU-komissiosta.

Kansanvillitsijää tästä savolaisesta ei myöhemmälläkään iällä sukeudu, mutta nykyisessä tilanteessa ääriasiallisuus voi olla vahva valtti.

Aaltola on puolueille hankala henkilö. Hän voisi suosittuna ulkopuolisena tulokkaana olla erityisesti oikeiston kannattajia yhdistävä ehdokas, jota harva vasemmistolainenkaan kavahtaisi.

Silti kansanliikettä politiikan ulkopuolelta tulevalle henkilölle on vaikea rakentaa. Etenkään, kun mikään merkittävistä puolueista ei tätä halua.

Kokoomukselle tuntuu olevan nyt kunnia-asia asettaa ehdolle puolueväelle tuttu ja koeteltu ehdokas.

Aiempi päämininisteri Alexander Stubb on luontevin valinta, mutta yllättävän paljon tukea on myös kokeneilla kansanedustajilla Elina Valtosella ja Antti Häkkäsellä.

Pääministeripuolueen pettymykseksi heidän ehdokkaansa joutuu kuitenkin starttaamaan kisaan takamatkalta.

Samalta viivalta ponnistanee perussuomalaisten Jussi Halla-aho, kenties puhemiehen paikalta.

Olennaista presidentinvaalissa on ulko- ja turvallisuuspolitiikan tuntemus ja suoraan kansanvaaliin vaadittava henkilökohtainen karisma.

Myös Venäjä-kriittisyys ja Nato-myönteisyys ovat näissä vaaleissa valttia. Tässä suhteessa mitat täyttäviä ehdokkaita tulee nyt sekä porvarien että vihervasemmiston blokeista.