• Investoinnit eivät saa kaatua rahoitusongelmiin

    Ylikireäksi koettu luotottaminen on siirtänyt investointeja. Tilanne näyttää onneksi hieman helpottuneen.
    Yrityksiltä on turha odottaa investointirohkeutta ja kasvuhalua, jos suunnitelmat törmäävät ongelmiin lainansaannissa. Kuvituskuva.
    Yrityksiltä on turha odottaa investointirohkeutta ja kasvuhalua, jos suunnitelmat törmäävät ongelmiin lainansaannissa. Kuvituskuva. Kuva: Risto Jussila
    Pääkirjoitus|Yritykset
    10.5.202620:00
    Pääkirjoitus
    Jussi Orell
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Suomen Yrittäjien ja pk-yritysbarometrin mukaan pienten ja keskisuurten yritysten rahoituksen saanti on hieman parantunut. Silti 41 prosenttia yrityksistä kertoo hankkeen kaatuneen ja 38 prosenttia lykkääntyneen rahoitusvaikeuksien takia. Alkutuotannossa tilanne on vaikeampi: 67 prosenttia kertoo hankkeen jääneen toteutumatta, mutta Finnveran takaukset voivat helpottaa. MTK näkee rahoituksen hieman helpottuneen, mutta investointituet ovat loppumassa osin kesken. Pankkien on otettava hallittua riskiä, jotta kasvu mahdollistuisi.

    Pienten ja keskisuurten yritysten rahoituksen saanti on parantunut hieman viime syksystä. Tämä käy ilmi Suomen Yrittäjien teettämästä kyselystä (MT 27.4.).

    Sen mukaan viidennes pienistä ja keskisuurista yrityksistä kertoo rahoituksen saannin vaikeutuneen viimeksi kuluneen vuoden aikana. 59 prosentin mukaan tilanne on pysynyt ennallaan.

    Viime lokakuussa 21 prosenttia kertoi rahoituksen saannin vaikeutuneen ja 51 prosenttia kertoi tilanteen pysyneen ennallaan.

    Myös tuore pk-yritysbarometri kertoo, että kasvurahoitusta saa nyt hieman aiempaa helpommin. Muutokset ovat kuitenkin niin pieniä, ettei niiden perusteella voi päätellä rahahanojen avautuneen merkittävästi. Edelleen 41 prosenttia pk-yrityksistä kertoo jonkin hankkeensa kaatuneen ja 38 prosenttia lykkääntyneen rahoitusvaikeuksien takia.

    Noin kolmannes yrityksistä kertoo, ettei kykene vastaamaan kysynnän kasvuun. Yrityksiltä on turha odottaa investointirohkeutta ja kasvuhalua, jos suunnitelmat törmäävät ongelmiin lainansaannissa.

    Tilanne rahoituksen osalta on muita aloja vaikeampi alkutuotannossa, jossa 29 prosenttia yrityksistä kertoo rahoituksen saannin vaikeutuneen. Kolmasosa arvioi rahoitushaasteiden hidastaneen yrityksen kasvua.

    Tilanne on muita aloja vaikeampi alkutuotannossa.

    Peräti 67 prosenttia alkutuotantoyrityksistä raportoi suunnitelmissa olleen hankkeen jääneen toteutumatta rahoitusvaikeuksien takia. Alkutuotannon tilannetta voi helpottaa mahdollisuus hyödyntää Finnveran takausta toukokuun alusta lähtien suurimmissa investoinneissa ja omistusjärjestelyissä. Finnveran eli käytännössä veronmaksajien takaukseen turvautuminen voi osaltaan kertoa pankkien varovaisuudesta.

    Maatalouden suurin rahoittaja on OP-ryhmä. Haetut ja myönnetyt maatalouden luotot ovat sen mukaan lisääntyneet alkuvuoden aikana, vaikka maatilat ovat myös peruneet investointejaan kustannusten nousun takia. Luottojen pääpaino on ollut maitotilojen korjaus- ja ylläpitoinvestoinneissa.

    MTK on havainnut rahoituksen saannin helpottaneen hieman. Seuraavaksi pitäisi varmistaa investointitukien saaminen. Tuet ovat sen sijaan joillain alueilla loppumassa kesken.

    Rahaa tarvittaisiin lisää kymmeniä miljoonia euroja, jotta sitä riittäisi kaikille investointikelpoisille hankkeille. MTK:n kyselyssä 77 prosenttia maatalousyrittäjistä ennakoi maksuvalmiutensa heikkenevän seuraavan puolen vuoden aikana.

    Pankit perustelevat tiukkaa rahoituslinjaa muun muassa tiukentuneella sääntelyllä. Sillä on varmasti merkitystä, mutta myös tuloshakuisuus vaikuttanee. Pankit ovat Suomessa tehneet viime vuosina pääosin hyvää tulosta, vaikka korkotason lasku on puraissut tuloskuntoa. Luottotappiot ovat pysyneet matalina ja vakavaraisuus hyvänä.

    Hallittua riskinottoa on voitava vaatia myös pankeilta talouden nostotalkoissa. Viimeaikaisissa kyselyissä on saatu tervetulleita merkkejä siitä, että luotottajat alkavat ymmärtää pienten ja keskisuurten yritysten rahoitustarpeen. Hallituksen viimeisestä kehysriihestä ei herunut alkutuotannolle investointeja turvaavaa tukipakettia.

    Hallittua riskinottoa on voitava vaatia myös pankeilta.

    Yritysten menestyminen on talouskasvun ja työllisyyden parantumisen edellytys. Lainoittamisen on oltava vastuullista ja lainaa hakevan yrityksen maksuvalmiuden oltava kunnossa. Ylikireä luotottaminen koituisi kuitenkin talouskasvun tulpaksi, jollaista Suomi ei totisesti kaipaa.

    Lisää aiheesta
    • Lainakannasta peräti 60 prosenttia on kotieläintiloilla, vaikka lukumääräisesti niitä on vain 20 prosenttia tiloista. Arkistokuva.

      Talous | Investointeihin pystyviä maatiloja yhdistää usein kaksi asiaa

      Tilaajalle
    • Seinäjoella pohdittiin maatalouden rahoitusnäkymiä. Puheenvuoroissa korostui positiivinen vire, alan haasteista huolimatta. Kuvituskuva.

      Maatalousyrittäjät | Suunnitelmallisuus maatalouden rahoituksen perustaksi – tuottaja toivoo nuorille viljelijöille pitkäjänteisempää tukea

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    investoinnit
    pk-yritykset
    rahoitus
    pankit
    alkutuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy