Vanhentuneet käsitteet sotkevat tukikeskustelua – maataloustukien sijaan pitäisi puhua koko maaseudun tuista

Kun Ruokavirasto viime viikon keskiviikkona julkisti tiedot viime vuonna maksetuista maataloustuista, ”vasta kahdeksannella sijalla oli ensimmäinen maatalouden toimija”, ihmetteli puheenvuorossaan tuoreeltaan Satakunnan tuottajaliittoa MTK:n valtuuskunnan kokouksessa edustanut Otso Heikola (MT 11.4.).

Suurin yksittäinen tuensaaja oli osuuskunta Siikaverkko, jolle myönnettiin viime vuoden aikana 3,6 miljoonan euron hanketuet valokuituverkon rakentamiseen Siikalatvalle. Toiseksi eniten sai viime vuoden tukiykkösenä ollut Luonnonvarakeskus ja kolmanneksi eniten Pro Agria Itä-Suomi. Seitsemän suurimman tuensaajan joukkoon mahtui myös kaksi muuta Pro Agrian keskusta, Etelä-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa 2,1 miljoonan ja 2,0 miljoonan euron tuillaan.

Maataloustukia maksettiin Ruokaviraston mukaan viime vuonna 1,9 miljardin euron arvosta. Omassa tiedotteessaan virasto mainitsee, että tukia maksettiin ”ruoantuotantoon ja maaseudun kehittämiseen”. Se on paljon lähempänä totuutta kuin vanha ja vakiintunut maataloustuet-termi.

Maataloustuista eli EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) mukaan maksettavista tuista varsinaisia maatalouden tukia eli pinta-alan tai eläintuotannon perusteella myönnettäviä viljelijätukia on toki ylivoimainen enemmistö: vajaat 1,6 miljardia, joka on noin 82 prosenttia kaikista maataloustuista. Loput 18 prosenttia olivat erilaisia maaseudun rakenne-, hanke- ja yritystukia. Osa niistäkin tosin maksetaan maatiloille esimerkiksi maatalouden investointitukina tai aloitustukina.

Eniten viljelijätukia sai viime vuonna naudanlihantuotantoa harjoittava Antroma oy, 1,4 miljoonaa euroa. Tällä määrällä eniten maataloustukia saaneiden taulukossa pääsee vasta sijalle 14.

Kolmelle suurimmalle tuensaajalle myönnetyistä 8,5 miljoonasta eurosta vain Luonnonvarakeskukselle myönnetty 698 000 euroa oli varsinaisia viljelijätukia. Niiden osuus kaikista Luken saamista maataloustuista oli alle 29 prosenttia.

Koska muille kolmesta suurimmasta tuensaajasta ei myönnetty viljelijätukia lainkaan, viljelijätukien osuus näiden saamasta kokonaistukipotista jäi vaivaiseen kahdeksaan prosenttiin. Tarkastelun laajentaminen kymmeneen suurimaan tuensaajaan ei juuri tilannetta muuta, vaikka muutamia maataloudenharjoittajiakin joukkoon mahtuu: kymmenen suurimman saamista tuista 82 prosenttia on muita kuin viljelijätukia. Kymmenellä suurimmalla tuensaajalla viljelijätukien ja muiden tukien keskinäiset osuudet ovat siten aivan päinvastoin kuin koko maataloustukien saajien joukolla.

Maataloustukikärjen tarkastelu antaa hyvän kuvan siitä, millä nykyisessä cap-järjestelmässä niin sanotusti isot rahat tehdään. Niitä ei saada viljelemällä ja ruokaa tuottamalla vaan erilaisista hankkeista ja investoinneista. Kymmenen suurinta tuensaajaa, joihin kuuluu jo mainittujen lisäksi muun muassa Suomen metsäkeskus, nostaa yksinään yhden prosentin koko 1,9 miljardin euron tukipotista.

Kun Ruokaviraston mukaan maksettujen tukien saajakohtainen mediaani oli 13 000 euroa, ollaan lähempänä tavallisen tuensaajan arkea. Mediaanilla tarkoitetaan keskimmäistä maksettua tukea. Sen yläpuolella on yhtä monta maksettua tukierää kuin alapuolellakin. Puolet 52 000:sta maataloustukien saajasta on siis saanut tukea alle 13 000 euron edestä.

Suurimpien tukiensaajien listaa tarkastellessa voisi ajatella eurojen valuvan väärään paikkaan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Myös ne vastaavat omalta osaltaan yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteisiin eli ruoantuotannon ja maaseudun elinvoiman turvaamiseen. Oleellisempaa olisikin pohtia, tarvittaisiinko keskustelua selkeyttämään uusi sana vanhentuneen maataloustuki-sanan tilalle.