• Sähköautotuki pienituloisille kuulostaa erikoiselta, eikä siinä ole paljoa järkeä

    EU yrittää pelastaa autoteollisuutta ilmastonmuutoksen torjunnan varjolla.
    Sähköautot ovat olleet pitkään polttomoottoriautoja kalliimpia hankkia.
    Sähköautot ovat olleet pitkään polttomoottoriautoja kalliimpia hankkia. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Liikenne
    29.7.202610:00
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Ympäristöministeriö lähetti heinäkuun alussa lausunnoille suunnitelman EU:n sosiaalisen ilmastorahaston kansallisesta kohdentamisesta. Ilmastotoimet aiheuttavat kustannuksia etenkin pienituloisille. Ideana on kompensoida sitä erilaisilla tukitoimilla.

    Yksi niistä on pienituloisille suunnattu sähköauton hankintatuki. Enimmillään 6 000 euron tuen voisi saada, jos vaihtaa vanhan polttomoottoriauton uuteen tai käytettyyn sähköautoon. Tuen tarkat kriteerit ovat vielä auki, mutta ministeriön suunnitelmassa lähdetään siitä, että tulot saavat olla noin 2 200 euroa kuukaudessa tai 25 000–26 000 euroa vuodessa. Tavoitteena on 22 000 sähköauton hankinta vuosina 2028–2031. Myös mikroyrityksille kaavaillaan tukea sähköbussien ja kuorma-autojen hankintaan.

    Rahaa tukeen palaisi reilut 110 miljoonaa, josta EU:n osuus olisi kolme neljännestä. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko tässä mitään järkeä. Tulotietojen selvittämistä varten pitää pystyttää oma byrokratiansa ja silti siihen jää porsaanreikiä. Kiinteä tuloraja loisi omituisen tilanteen, jossa muutaman kympin enemmän tienaava jäisi ilman tonnien romutuspalkkiota. Tuesta huolimatta useimmilla pienituloisilla ei olisi varaa uuteen sähköautoon. Käytettyjen markkinoilla tukipalkkiot taas nostavat helposti autojen myyntihintoja.

    EU:n tasolla mukana on aimo annos teollisuuspolitiikkaa

    EU:n tasolla mukana on aimo annos teollisuuspolitiikkaa. Tukirahoilla autetaan kiinalaisen kilpailun kanssa kärvistelevää autoteollisuutta. Eteläisen Euroopan maissa tukisummat ovat vielä suurempia. Sikäläiset valmistajat suosivat pieniä kaupunkiautoja. Ehkä niillä saadaan nihkeä sähköautokauppa vauhtiin. Tukien ongelma on, että niiden päättyessä autokauppa pysähtyy kuin seinään. Näin on käynyt varsinkin niissä maissa, joissa tuet ovat olleet isoja.

    Suomen kannattaa tietysti käyttää tarjolla oleva EU-raha, vaikka henkilöautonvalmistusta ei meillä enää olekaan. Sähköautojen tukia on syytetty siitä, että ne suosivat suurituloisia. Ehdotettu tukimalli suosii kerrankin pienituloisia. Hankintatuesta pitää rakentaa niin yksinkertainen kuin mahdollista. Markkinat eivät ratkaise kaikkia ongelmia. Autojen ostamisessa ja myymisessä ne yleensä kuitenkin toimivat. Sitä ei kannattaisi sotkea erikoisilla tukihimmeleillä.

    Lisää aiheesta
    • Liikenne | Yle: pienituloisille tulossa uusi sähköautotuki – vanhan bensa-auton romutuksesta tuhansien eurojen palkkio

    • Viime vuoden uutuusautoja oli tarjolla myös rohkeissa väreissä.

      Liikenne | Sähköautot nousevat tänä vuonna valtavirraksi ‒ työsuhdeautot vetureina

      Tilaajalle
    • Sähköauton vakuutusmaksujen suuruus saattaa yllättää.

      Talous | Sähköauton omistajalle karvas yllätys: Kasko jopa 65 prosenttia kalliimpi kuin bensiiniversiolla

      Tilaajalle
    • Polttoaineen kallistuminen on lisännyt kiinnostusta käytettyihin sähköautoihin.

      Autot | Käytetyn sähköauton oston riskit voi välttää – aina edes latausjohto ei kuulu kauppaan

    Artikkelin aiheet
    sähköauto
    EU
    ilmastorahasto
    autoteollisuus
    hankintatuki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin