• Sähköautot nousevat tänä vuonna valtavirraksi ‒ työsuhdeautot vetureina

    Autokauppa odottaa viime vuosien karujen myyntilukujen kaunistuvan maltillisesti tänä vuonna.
    Tilaajalle
    Viime vuoden uutuusautoja oli tarjolla myös rohkeissa väreissä.
    Viime vuoden uutuusautoja oli tarjolla myös rohkeissa väreissä. Kuva: Jari Kohonen
    Koneet ja autot|Liikenne
    18.1.202609:00
    Jarmo Palokallio

    Sähköautojen lopullinen läpimurto tapahtuu tänä vuonna. Kehitystä vauhdittaa ladattavien autojen suosio työsuhdeautoina.

    Vielä viime vuonna uusien autojen kauppa kävi polttomoottorien vedolla. Niiden etuna on pitkä kantama, tankkauksen helppous ja sähköautoja edullisempi hankintahinta.

    Renault 5 oli yksi viime vuoden pirteimmistä uutuuksista.
    Renault 5 oli yksi viime vuoden pirteimmistä uutuuksista. Kuva: Jari Kohonen

    Sähköautoihin siirtyivät ensin innokkaat kokeilijat, joiden talous oli vakaalla pohjalla. Heitä ei haitannut ensimmäisten sähköautojen kalleus, suhteellisen lyhyt kantama ja latauksen hitaus.

    Noita edelläkävijöitä kiinnosti uusi tekniikka ja siihen liittynyt alkuvaiheen glooria. Pitemmälle katsomalla sähköautoilun puolesta puhui päästöttömyys ja käytön edullisuus.

    Tekniikan parantuminen ja arkipäiväistyminen kasvatti sähköautojen käyttäjäkuntaa. Rajoittavina tekijöinä säilyivät lyhyeen kantamaan ja latauksen vaikeuteen kohdistuneet pelot.

    Ja tietenkin hinta. Siinä missä uuden bensiiniauton on saanut keskimäärin reilulla 30 000 eurolla, uudesta keskihintaisesta sähköautosta on joutunut pulittamaan lähes 60 000 euroa.

    Ei siis ihme, että sähköautojen yleistymisen veturina toimivat työsuhdeautoilijat.

    Viime vuoden myydyin sähköauto oli Tesla Y, joka on sisältä hyvin pelkistetty.
    Viime vuoden myydyin sähköauto oli Tesla Y, joka on sisältä hyvin pelkistetty.  Kuva: Jarmo Palokallio

    Työsuhdeautoista jo noin neljä viidestä on ollut ladattavia. Etenkin isot toimijat suosivat niitä.

    ”Vastuullisuus korostuu isojen toimijoiden ja julkisen puolen hankinoissa. Ne ovat usein rajanneet työsuhdeautojen päästöt korkeintaan 50 grammaan kilometrille”, toteaa toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan keskusliitosta.

    Myös työsuhdesähköautojen kuukaudessa saama 170 euron verokannustin on merkittävä. Se on voimassa vuoteen 2029 asti.

    EU:n rahoitukseen vaikuttava ohjaus taas kannustaa työsuhdeautoja välittäviä leasing-yhtiöitä suosimaan sähköautoja.

    Työsuhdeautot edistävät liikenteen sähköistymistä kahta kautta. Ne antavat käyttäjilleen turvallisen tavan tutustua sähköautoiluun.

    Toiseksi leasing-autot lisäävät käytettyjen sähköautojen tarjontaa, kun ne vapautuvat muutaman vuoden kuluttua vaihtoautokauppaan. Se tarjoaa uutta autoa edullisemman tavan siirtyä sähköautoiluun.

    Vuoden autoksi valittu Mercedes CLA kulkee yhdellä latauksella parhaimmillaan lähes 800 kilometriä.
    Vuoden autoksi valittu Mercedes CLA kulkee yhdellä latauksella parhaimmillaan lähes 800 kilometriä.  Kuva: Jarmo Palokallio

    Sähköautoilun yleistymisen tiellä olleet pelotkin ovat lieventyneet. Pitkää kantamaa ja nopeaa latausta tarvitseville on tarjolla siihen käyttöön sopivia sähköautoja.

    Vastaavasti lähes kaikki valmistajat ovat heränneet tarjoamaan sähköautoja myös pienten polttomoottoriautojen hintaluokkaan. Niissä on tingitty akun koosta ja kantamasta, mutta arkiajoissa niillä pärjää varsin hyvin.

    Oiva esimerkki noista autoista on uusi Renault 5. Se on paitsi verraten edullinen ja toimiva myös näyttävä ja kiinnostusta herättävä kokonaisuus.

    Latausmahdollisuuksien tarjonta on kasvanut nopeasti.
    Latausmahdollisuuksien tarjonta on kasvanut nopeasti. Kuva: Jarmo Palokallio

    Kaikkineen voidaan sanoa, että sähköautojen vyöry on jo käynnistynyt, eikä sitä pysäytä enää mikään.

    ”Sähköautot ovat lyömässä läpi. Niitä on hyvin saatavilla ja niiden hintakaan ei enää jarruta kauppaa”, vahvistaa toimitusjohtaja Rami Kittilä Auto-Bonista.

    Kittilä ennustaa, että tänä vuonna sähköautoja myydään jo enemmän kuin bensa-autoja. Myös pakettiautot sähköistyvät. Siellä veturina ovat isot yritykset.

    Viime vuonna esiteltiin kolmisen kymmentä uutta automallia.
    Viime vuonna esiteltiin kolmisen kymmentä uutta automallia. Kuva: Jari Kohonen

    Autokauppa lähtee tähän vuoteen muutenkin lievän toiveikkaana. Oikein muuta mahdollisuutta sillä ei olekaan, sillä viime vuosina uusien autojen kauppa on jäänyt lamavuosien lukemiin.

    ”Henkilöautojen asiakastilaukset ovat kasvussa, joten autoala odottaa noin kuuden prosentin kasvua uusien henkilöautojen ensirekisteröinteihin”, näkee Lausala.

    Autokauppaa on jarruttanut epävarmojen talousnäkymien ja työttömyyden kasvun lisäksi uusien autojen kallistuminen. Lausalan mukaan tälle vuodelle odotettua maltillista kasvua tukevat ansiotuloverojen kevennykset sekä romutuspalkkion käyttöönotto.

    ”Joka päivä ollaan lähempänä sitä, että markkina alkaa toimia. Etenkin sähkö näyttää vetävän”, toteaa toimitusjohtaja Maija Koskela Helkama-autosta.

    Tänä vuonna sataa vuotta Suomessa juhliva Ford kuului viime vuoden menestyjiin.
    Tänä vuonna sataa vuotta Suomessa juhliva Ford kuului viime vuoden menestyjiin. Kuva: Oskar von Essen

    Viime vuonna uusien autojen kauppa putosi yli kymmenyksellä. Se syvensi autokauppiaiden ahdinkoa entisestään. Harvassa olivat ne automerkit, jotka pystyivät myyntiään kasvattamaan.

    Niitäkin silti löytyi. Suurimmasta päästä lueteltuina voittajia olivat Volkswagen, Audi, Ford, Polestar, Renault, Peugeot ja Dacia.

    Autokaupan ylivoimaisena ykkösenä pysyi kuitenkin Toyota. Vaikka noin joka kuudes myyty uusi auto oli Toyota, markkinajohtajan ero Volkswageniin kapeni vuoden mittaan.

    Tesla Y uudistui viime vuonna.
    Tesla Y uudistui viime vuonna. Kuva: Jarmo Palokallio

    Puhtaista sähköautomerkeistä Teslan vuosi oli erikoinen. Se alkoi katastrofaalisesti, kun toimitusjohtaja Elon Musk sähläsi Yhdysvaltojen hallinnossa. Samaan aikaan Teslan suosikkimalli uudistui, mikä notkautti Teslan myynnin maailmanlaajuisesti.

    Tilanne muuttui Muskin rauhoituttua ja uudistuneen Y-mallin myynnin päästyä vauhtiin. Lopputuloksena Teslan Y-malli nousi Suomessa vuoden myydyimmäksi sähköautoksi.

    Niitä meni kilpiin lähes 1 900 kappaletta. Edellisvuodesta Y-mallin myyntimäärä putosi silti selvästi.

    Lisää aiheesta
    • Romutuspalkkioon sopivalta autolta vaaditaan 10 kuukauden yhtenäistä liikennekäytössä oloa edeltävän 12 kuukauden aikana.

      Liikenne | Romutuspalkkio piristää autokauppaa ‒ vaikutus tosin jakaantuu pitkälle ajalle

      Tilaajalle
    • Uusi täyssähkköinen Bz4x vahvistaa Toyotan myyntiä tänä vuonna.

      Autot | Toyotan ylivoima jatkui autokaupassa ‒ taantuma keskitti kauppaa suurimmille merkeille

    Artikkelin aiheet
    autokauppa
    Hybridiajoneuvot
    Sähköauto
    Hybridi- ja sähköajoneuvot
    Moottoriajoneuvot
    Polttoainetaloudelliset autot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin