• Energiamurros ei saa jäädä maanomistajan maksettavaksi

    Lunastuskorvaus ei ota huomioon esimerkiksi metsän tulevaa kasvua, puhumattakaan alueen tulevan hiilensidonnan arvosta.
    Pääkirjoitus|Politiikka
    30.11.202206:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Tuulivoimarakentaminen etenee nyt suurin harppauksin. Se on välttämätön osa tulevaisuuden päästötöntä energiajärjestelmää.

    Kaikki rakentaminen aiheuttaa myös haittoja. Tuulivoiman paikalliset haitat ovat ison kiistelyn kohde. Vähemmän huomiota on saanut sähkölinjarakentaminen, joka nielee tulevina vuosina alleen valtavasti metsää. Voimalinjoja rakennetaan useita tuhansia kilometrejä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Pelkästään kantaverkkoyhtiö Fingrid tekee 3 500 kilometriä uutta 400:n ja 110 kilovoltin linjaa. Maata näiden alle jää arviolta 10 000 hehtaaria (MT 28.11.).

    Kantaverkon rakennustarpeiden lisäksi tulevaisuudessa rakennetaan tuuli- ja aurinkovoiman edellyttämiä siirtolinjoja. Iso epäkohta on siinä, että ei ole olemassa järjestelmää lähekkäin sijaitsevien voimaloiden siirtolinjojen yhteisrakentamisesta. Käytännössä jokaisesta voimalasta lähtee oma siirtolinja kantaverkkoon, mikä johtaa tarpeettomaan metsien raivaukseen. Metsän hävittäminen aiheuttaa ongelmia EU:n hiilinielulaskelmissa. Paljon suuremman ongelman se aiheuttaa kuitenkin maanomistajille, jotka menettävät metsiensä tulevan tuoton. Pahimmassa tapauksessa rakentaminen pilkkoo tai jättää alleen kokonaisia tiloja.

    Tuulivoimala-alueet rakennetaan maanomistajien kanssa tehtävillä vapaaehtoisilla vuokrasopimuksilla, joihin yleensä sisältyy vuosittain maksettava liiketoiminnan tuottoon perustuva vuosivuokra. Sama käytäntö ei koske siirtolinjoja, joiden kohdalla sähköverkon rakentaja voi pakkolunastaa maa-alueen kertakorvauksella. Lunastuskorvaus ei ota huomioon esimerkiksi metsän tulevaa kasvua, puhumattakaan alueen tulevan hiilensidonnan arvosta.

    MTK ehdottaa lunastuslakiin muutoksia, jotka olisivat Norjan ja Hollannin mallin mukaisia. Lunastuskorvaus määräytyisi omaisuuden realistisen ja todennäköisen tuottoarvon perusteella. Hollannissa julkinen taho ei voi lunastaa yksityisen omistamaa maata sellaista tarkoitusta varten, jonka yksityinen pystyy itse toteuttamaan.

    Ajastaan jälkeen jääneen lunastuslain uudistaminen on ollut työn alla jo vuosia. Valitettavasti tulokset ovat jääneet laihoiksi. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen hanke kaatui erimielisyyteen arvonleikkauspykälästä, vaikka asiaa selvittänyt oikeusministeriön työryhmä kannatti pykälästä luopumista. Nykyisen Sanna Marinin (sd.) hallituksen uudistus taas jäi torsoksi, kun lunastuskorvaukset irrotettiin siitä kokonaan. Näin siitä huolimatta, että omaisuuden suojan parantaminen on kirjattu selkeästi hallitusohjelmaan

    Omaisuudensuoja on myös ihmisoikeuskysymys.

    Lunastuslakiin liittyvät ongelmat kärjistyvät tulevaisuudessa entisestään. Omaisuudensuoja on myös ihmisoikeuskysymys. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lähettänyt Suomen hallituksen vastattavaksi valituksen Vantaan pakkolunastuskorvauksesta vuodelta 2020. Valituksessa katsotaan, että kiinteistöstä maksettu pakkolunastuskorvaus on niin vähäinen, että kyse on omaisuuden suojan loukkauksesta. Lisäksi kysytään lunastuksen perusteen hyväksyttävyydestä.

    Lunastuskorvausten parantaminen täytyy kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan yksityiskohtaisesti. Ilman selvää kirjausta se uhkaa jäädä poliittisen pelin nappulaksi. Kolmatta mahalaskua ei asiassa kaivata. Vaalien lähestyessä puolueilta on lupa odottaa konkreettisia ehdotuksia miten omaisuudensuojaa vahvistetaan. Sekin pitää kertoa avoimesti, jos omaisuudensuoja ei ole puolueelle tärkeä asia. Vallassa olleilta puolueilta pitää kysyä, miksi annettuja lupauksia ei ole lunastettu

    Energiamurros, uudet ratahankkeet ja yhdyskuntien rakentaminen lisäävät paineita maankäytölle. Hyviä tavoitteita ei voi enää edistää maanomistajien kustannuksella.

    Lisää aiheesta
    • Asko Annalan metsästä Yli-Iissä on lunastettu ja hakattu sähkölinjan alle jäävä maa. MTK perää lunastusmaista oikeudenmukaista korvausta.

      Maanomistus | Lunastuslaki tulisi muuttaa Norjan ja Hollannin mukaiseksi – tuottoarvo huomioon, MTK ehdottaa

    • Maataloustukien maksuaikataulun siirtyminen ensi vuonna herätti eniten keskustelua MTK:n valtuuskunnan yleiskeskustelussa.

      Politiikka ja talous | Valtuuskunta vaati kohdennettua kriisitukea tiloille – ”tuottajien mitta ei ole täynnä, vaan se kuohuu yli”

    • Fingridin uudesta voimalinjasta tulee lähes 100 metriä leveä.

      Maanomistus | Metsä tekee tilaa voimajohdoille – ”Uusi lunastuslaki on yhä lunastajan puolella”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa