Luontoon jämähtävät vaaralliset kemikaalit ovat karmea perintö tuleville sukupolville

”Jos Eurooppa haluaa pärjätä omillaan ja olla riippumaton, vahva ja turvallinen, se tarvitsee kemikaaleja.”

Näin eurooppalaisen kemianteollisuuden etujärjestö Ceficin toimitusjohtaja Marco Mensink perustelee Financial Timesissa sitä, miksi Euroopan unionin on syytä olla huolissaan tärkeän teollisuudenalan surkeasta tilanteesta.

Syyt ahdinkoon ovat selvät. Energian korkea hinta, heikon yleisen taloustilanteen hyydyttämä kysyntä ja halpatuonti Kiinasta pakottavat eurooppalaiset yhtiöt supistamaan kapasiteettia ja perumaan investointeja.

Jos mitään ei tehdä, huoltovarmuus murenee ja kriisinsietokyky heikkenee. Eurooppa menettää itsenäisen kykynsä valmistaa modernille elämälle välttämättömiä materiaaleja.

Myös kasvinsuojeluaineista riippuvaisen, kroonisista kannattavuusongelmista kärsivän maatalouden toimintaedellytykset heikkenevät.

Eurooppalaisen maatalouden toimintaedellytykset heikkenevät merkittävästi, jos tehokkaat kasvinsuojeluaineet kielletään niiden sisältämien haitallisten kemikaalien vuoksi. Kuva: Seppo Pentti

Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää ja ehkä jopa hyväksyä se, että yritysten kilpailukyvyn parantamiseen keskittyvä EU-komissio on käytännössä pannut jäihin pyrkimyksiä rajoittaa kemianteollisuuden suoltamien vaarallisten kemikaalien käyttöä (MT 25.5.).

Kolikon toinen puoli on kuitenkin synkkä. Kyse on sekä ympäristölle että terveydelle vaarallisista aineista, jotka häviävät luonnosta erittäin hitaasti.

Vaikka käyttö kiellettäisiin nyt ja kokonaan, riskit säilyvät. Siksi puhutaan ikuisuuskemikaaleista.

Ne voivat aiheuttaa ja osin myös todistetusti aiheuttavat syöpää ja hermostosairauksia sekä heikentävät ihmisten lisääntymiskykyä ja immuunijärjestelmää.

Ikuisuuskemikaaleja löytyy kasvinsuojeluaineiden lisäksi muiden muassa lasten vaipoista, kosmetiikasta, puhdistusaineista, lääkkeistä ja erilaisista pinnoitteista.

Vaarallisten kemikaalien käyttöä ei saada kuriin, koska EU-komissiossa keskitytään varjelemaan teollisuuden kilpailukykyä.  Kuva: Timo Filpus

Käyttö jatkuu ja riskit kasvavat, koska EU-komissiossa asetetaan väkevästi lobbaavan teollisuuden etu edelle ja koska ns. Reach-asetus, johon rajoitustoimien pitäisi perustua, on torso.

Asetus on luvattu jo moneen kertaan uudistaa, mutta mitään ei ole tapahtunut. Nyt komissio on ilmoittanut, ettei uudistusta tule tälläkään EU-vaalikaudella. Eli korjausliike on odotettavissa aikaisintaan vuonna 2029, jos ylipäätään on.

EU-komissio julkaisi neljä vuotta sitten kemikaalitiekartan. Siihen listattiin 22 kemikaaliryhmää, joiden käyttöä luvattiin suitsia. Huhtikuussa julkaistun raportin mukaan neljäntoista kemikaaliryhmän kanssa ei kuitenkaan ole päästy edes alkuun tai toimenpiteet on pantu jäihin.

Tanska on jo tehnyt kansallisia päätöksiä riskikemikaalien käytön rajoittamisesta, koska Brysselissä asia etenee toivottoman hitaasti. Suomi on ollut varovaisempi.

Toimettomuus vaarallisten kemikaalien kanssa tarkoittaa sitä, että me olemme jättämässä karmean perinnön tuleville polville. Ja mitä kauemmin viivytellään sen karmeammaksi se muuttuu.

Teollisuuden ja eri elinkeinojen, myös maa- ja metsätalouden kilpailukyvystä huolehtiminen on tärkeää, mutta sitä ei pitäisi tehdä ympäristön ja ihmisten terveyden kustannuksella.

Suomessa keskustellaan ja kannetaan huolta metsien muodostamista hiilinieluista. Vaarallisten kemikaalien käyttöön liittyvät riskit jäävät vähemmälle huomiolle. Kuva: Timo Filpus

Sekä Brysselin lainsäädäntökoneistossa että jäsenmaissa ilmastonmuutokseen liittyvät uhat otetaan paljon vakavammin kuin ikuisuuskemikaaleihin liittyvät riskit.

Kyse on pitkälti siitä, että erilaisissa jokapäiväisissä tuotteissa lymyäviä hankalasti lausuttavia vaarallisia aineita on vaikea leimata suuriksi ympäristösynneiksi. Se taas, mistä ilmaston lämpenemistä kiihdyttävä yksittäisen kuluttajan tai teollisuuslaitoksen hiilijalanjälki koostuu ja miten sitä voi pienentää, on helpompi osoittaa.

Lisäksi poliittiset päättäjät ovat ilmeisen huonosti perillä kemikaaleihin liittyvistä terveys- ja ympäristöriskeistä. Niiden ylenkatsominen on edelleen yksi EU:n jo muutenkin hidastuvan vihreän siirtymän suurista heikkouksista.

Kalleimman laskun siitä maksavat tulevien vuosikymmenten eurooppalaiset.