• Maanomistaja ei saa jäädä vetyputken maksajaksi

    Valtionyhtiö Gasgridillä on erityinen velvollisuus hoitaa putken suunnittelu ja siitä tiedottaminen kunnolla.
    Tuleva vetyputki merkitään samoin maastoon kuin nykyiset maakaasuputket.
    Tuleva vetyputki merkitään samoin maastoon kuin nykyiset maakaasuputket. 
    Pääkirjoitus|Energia
    17.11.202505:30
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Pitkään puhuttu vetytalous on saanut konkretiaa, kun länsirannikolle rakennettavan vetyputken maaperätutkimukset ovat alkaneet. Moni maanomistaja on ollut tilanteesta ihmeissään, vaikka yleisötilaisuuksiakin on järjestetty. Hankkeen mittakaava on valtava. Vetyverkko ulottuisi Torniosta Uudenmaan rannikolle. Kuntia reitin alueelle sijoittuu 70, maanomistajia noin 14 000. Kyse ei ole mistään erämaasta, vaan tiheästi asutetusta alueesta.

    Putki mahdollistaa tuulivoimalla tuotetun sähkön siirtämisen energiatehokkaasti. Suurin osa vedyn kulutuksesta sijoittuu Etelä-Suomeen. Tuulivoimatuotanto taas keskittyy Pohjanlahden rannikkoalueille. Hanketta toteuttavan Gasgrid-yhtiön mukaan putkella varaudutaan myös vedyn vientiin muualle Eurooppaan. Suomen surkeassa taloustilanteessa melkein mikä tahansa kasvumahdollisuus kannattaa ottaa huomioon. Samalla on tärkeää pitää huolta, että vedyn jalostus tapahtuu mahdollisimman pitkälle Suomessa ja lähellä uusiutuvan energian tuotantoa.

    Vaiheittain etenevä vetyputken rakentaminen investointipäätöksen valmistuttua sijoittunee vuosille 2027‒2032. Paksuudeltaan 0,8- ja 1,2-metrinen vetyputki kaivetaan metsässä 1,0:n ja pellolla 1,2 metrin syvyyteen. Putken ei pitäisi estää peltojen viljelyä, mutta salaojille voi aiheutua vaurioita. Gasgrid on luvannut korvata vauriot ja muutostyöt. Salaojayhdistyksen toiminnanjohtajan Olle Häggblomin mukaan asianosaisten kannattaa olla asiassa valppaana. Helpointa olisi miettiä putken linjaus niin, ettei salaojia tarvitse turhaan rikkoa. Putken kymmenen metrin vaikutusalueella ei voi kasvattaa puustoa. Lisäksi määräväleihin rakennetaan venttiiliasemia.

    Korvausasiat kannattaa hoitaa kunnolla alan hyväksyttävyydenkin kannalta.

    Valtionyhtiö Gasgridillä on erityinen velvollisuus hoitaa putken suunnittelu ja siitä tiedottaminen kunnolla. Maanomistajille ei saa välittyä kuvaa, että asioita runnotaan läpi salamyhkäisesti. Vetytaloudesta odotetaan niin isoa bisnestä, että korvausasiat kannattaa hoitaa kunnolla alan hyväksyttävyydenkin kannalta. Valtava putkilinja on myös iso ympäristökysymys, eikä mitä tahansa voi hyväksyä vihreän siirtymänkään nimissä.

    Vihreä siirtymä etenee maailman geopoliittisten jännitteiden lisääntymisestä huolimatta. Suomella on hallituksen mukaan edellytykset tuottaa vähintään kymmenen prosenttia EU:n päästöttömästä vedystä vuoteen 2030 mennessä. Sen hyödyntäminen Suomessa edellyttää valtavia investointeja. Riskitöntä se ei missään nimessä ole. Ongelmia voi tulla niin sähkön riittävyyden kuin jalostuskapasiteetin suhteen. Pelkän raaka-aineen tuottajan rooli ei ole häävi.

    Vetyputken tarve ymmärretään laajasti. Samalla on hyvä ymmärtää, että monelle maanomistajalle kyse on aidosti hankalasta asiasta. Hankkeen toteuttajien vastuulla on hoitaa viestintä ja vuoropuhelu siten, ettei vastakkainasettelu pääse kärjistymään. Parhaimmillaan vetyputki tuo Suomeen töitä ja hyvinvointia tuleviksi vuosikymmeniksi. Osansa siitä ansaitsevat myös maanomistajat.

    Lisää aiheesta
    • Paloherkkää vetykaasua kuljettava putki merkitään maastoon varoituskyltein.

      Energia | Maanviljelijät tarkkana: Jättimäinen vetyhanke tuo muutoksia maanomistajien salaojituksiin lännessä

      Tilaajalle
    • Kaasuputkea asennetaan. Kuvituskuva.

      Energia | Lukijalta: Vetytalouden aiheuttamia ristiriitoja on pyrittävä sovittelemaan avoimella vuoropuhelulla

    • Valtiollinen Gasgrid-yhtiö käy jo kuntatasolla keskusteluja  uuden vetyputkiston vetämisestä läpi metsien ja peltojen. Lunastuskorvaus maa-alueista vastaa sähkölinjojen alta hakatuista metsistä maksettavaa.

      Energia | Gasgrid valmistelee jo vetyputkiverkoston luvitusta ‒ lunastukset 10 metriä leveille johtokäytäville

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    vetyputki
    Gasgrid
    vetytalous
    maanomistus
    vihreä siirtymä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi