Maanomistaja ei saa jäädä tuulivoimakonkurssien maksajaksi – hallituksen purkulaki osuu maaliin

Tuulivoimalla tuotettiin viime vuonna jo yli neljännes Suomen sähköstä. Tuulivoimatuotannon kasvu on tuonut tullessaan monenlaisia haasteita, mutta myös kiistattomia hyötyjä. Keskimäärin edullinen energian hinta on Suomen tärkeimpiä kilpailukykytekijöitä. Öljykriisin keskellä sen merkitys edelleen korostuu.

Tuulivoima ei ole riskitöntä. Maaliskuussa uutisoitiin Pyhäjoella sijaitsevan Karhunnevankankaan tuulivoimapuiston ajautumisesta yrityssaneeraukseen. Saksalaisyhtiö WPD:n omistamassa tuulipuistossa Pohjois-Pohjanmaalla on kaikkiaan 33 voimalaa, joiden kokonaisteho on yhteensä lähes 200 megawattia. Sähkö on myyty metsäyhtiö UPM:lle. Ongelmiaan yhtiö on perustellut muun muassa sähkön varttihinnoitteluun siirtymisellä.

Tuulivoiman perusongelma on tuotannon vaihtelu, mikä aiheuttaa myös isot vaihtelut pörssisähkön hinnoissa. Tuulivoimatuottajien pitää nykymallissa kyetä ennustamaan seuraavan vuorokauden tuotanto viidentoista minuutin tarkkuudella. Jos ennuste menee pieleen, ostaa kantaverkkoyhtiö Fingrid puuttuvan sähkön markkinoilta ja laskuttaa tästä tuottajaa.

Alan ongelmissa ei ole kyse pelkästä varttihinnoittelusta. Ruotsissa tuulivoima-alaa on ravistellut suoranainen konkurssiaalto. Tuulisten päivien negatiiviset sähkönhinnat kertovat ongelman ytimen. Sähkölle ei ole riittävästi kysyntää, kun sitä on eniten tarjolla. Ala odottaa pelastajaa uusista teollisista sähkönkäyttäjistä ja paljon puhutusta vetytaloudesta. Toistaiseksi sähkönkulutusta lisäävät lähinnä datakeskukset.

Olisi Suomen talouden kannalta erittäin toivottavaa, että suuret teolliset vihreän siirtymän investoinnin käynnistyisivät kunnolla. Niistä voisi myös olla apua sähkön kulutuspiikkien tasaamisessa. Tuulivoimantuotannon hurjan kasvun riskit pitää kuitenkin myös tiedostaa.

Maanomistajan kannalta riski liittyy erityisesti voimaloiden purkamiseen joko niiden käyttöiän päättyessä, tai tuulivoimaoperaattorin ajautuessa konkurssiin. Tähän asti käytännöistä on sovittu maanvuokrasopimuksissa maanomistajien ja tuulivoimayhtiöiden välillä. Yleinen käytäntö on ollut purkuvakuuden kerääminen toimijan mahdollisen maksukyvyttömyyden varalta.

Hallitus esittää tilanteeseen selkiyttävää lainsäädäntöä. Helmikuussa lausunnoille lähteneen esityksen mukaan tuulivoimalan omistaja vastaisi voimalan purkamisesta ja sijaintipaikan palauttamisesta rakentamista edeltäneeseen tilaan. Purkamisvelvollisuus koskisi tuulivoimalan maanpäällisten osien lisäksi perustuksia sekä voimalaa ympäröivän pystytys- ja huoltokentän rakenteita. Purkuvakuudesta tulisi lakisääteinen. Jos purkuvakuus ei jostain syystä riittäisi kattamaan kustannuksia, jäisi viimesijainen vastuu purkamisesta tuulivoimalan sijaintikunnalle.

Ehdotettu lakimuutos on erittäin tervetullut. Vaikka purkukysymykset on tähänkin asti otettu pääsääntöisesti huomioon vuokrasopimuksissa, toisi lakimuutos maanomistajalle lisäturvaa. Kunnat eivät uudesta lisävastuusta tietenkään innostu. Viimesijainen purkuvastuu on kuitenkin kohtuullista ottaen huomioon kuntien voimaloista saamat verotulot. Käytännössä on hyvin pieni todennäköisyys, ettei purkuvakuus riittäisi kattamaan kustannuksia. Tähän mennessä Suomessa on purettu noin 50 tuulivoimalaa, joissa kaikissa omistaja on vastannut kustannuksista.

Tuulivoimarakentamisen suurin buumi vetää nyt henkeä. Rauhallisempi investointivauhti on perusteltua monestakin syystä. Energiakriisi voi tuoda alalle uutta vauhtia. Lainsäädäntö on joka tapauksessa hyvä saada kuntoon.