Pelastajien kuntovaatimuksissa pitää ottaa järki käteen

Vapaapalokunnilla oli aikanaan iso merkitys suomalaisen kansalaisyhteiskunnan synnyssä. Edelleen sopimuspalokunnat vastaavat vuosittain noin 50 000 hälytystehtävään. Noin 90 prosentissa Suomen pinta-alasta ensimmäinen paikalle saapuva yksikkö on sopimuspalokunta. Pelastustoiminta siirtyi kaksi vuotta sitten hyvinvointialueiden vastuulle. Alueiden säästöpaineet varjostavat myös palokuntatoiminnan tulevaisuutta. Ikärakenteen muutos ja väestön keskittyminen aiheuttavat niinikään vaikeuksia sopimuspalokunnille

Tunnettujen haasteiden lisäksi palokunnat eivät kaipaa huonosti valmisteltuja säädöksiä, jotka tekevät toiminnan jatkamisesta mahdotonta. Nyt toimintaa uhkaavat sisäministeriön valmistelemat fyysisten toimintakykyvaatimusten kiristykset. Lausuntokierroksella olevan ohjeluonnoksen mukaan palokuntalaisten tulisi kaikissa tehtävissä läpäistä niin sanotut Firefit-testit. Testauksessa pisteytetään polkupyöräergometritestin, leuanvedon, kyykyn, istumaannousun ja penkkipunnerruksen tulokset. Toistoja pitäisi pystyä tekemään kyykyssä ja penkissä 45 kilolla.

Tyrvään VPK:n päällikön Mika Ijaksen mukaan uudet vaatimukset käytännössä lopettaisivat monen aktiivisen palokuntalaisen mahdollisuuden osallistua hälytystehtäviin (MT 14.1.). Kyse on ennen kaikkea maastopaloista, joissa tarvitaan paljon sammuttajia, mutta ei välttämättä huippuluokan fyysistä kuntoa. Ehdotettujen vaatimusten myötä moni kokenut vapaaehtoinen jättäytyisi pois toiminnasta, eikä tilalle välttämättä löydy helposti uusia sitoutuneita tekijöitä. Pahimmillaan kuntovaatimukset johtavat siihen, että metsiä palaa enemmän ja ihmisiä uhkaavat vaaratilanteet lisääntyvät.

Sisäministeriöstä vakuutetaan, ettei tarkoitus ole heikentää sopimuspalokuntien toimintaedellytyksiä. Tästä täytyy pitää kiinni myös käytännössä. Kaikille on selvää, että vaativimmat pelastustehtävät, kuten savusukellukset vaativat huippuluokan fyysistä kuntoa. Käytetyt testausmenetelmät eivät kuitenkaan pelastajien mukaan mittaa oikein kaikissa tehtävissä tarvittavia kykyjä. Monien hälytystehtävien suorittaminen ei ole kiinni siitä, montako leukaa jaksaa vetää. Ongelma ei koske suurten kaupunkien pelastuslaitoksia, joihin riittää hyväkuntoisia tulijoita. Onko siinä syy siihen, että koko asia tuntuu ministeriön valmistelijoilta unohtuneen?

Paperilla asioita on helppo kehittää ja vaatimuksia kiristää. Käytäntö on toista, varsinkin nykyisessä julkisen talouden tilanteessa. Sopimuspalokuntatoiminta on tehokas ja edullinen tapa pitää yllä yhteiskunnan perusturvallisuutta kaikkialla Suomessa. Se on vapaaehtoistoimintaa, joka perustuu viime kädessä vapaaehtoisten motivaatioon.

Fyysisen kunnon kohentaminen olisi hyväksi useimmille suomalaisille. Palokuntalaisten vaatimuksien kiristämisessä pitää kuitenkin ottaa järki käteen. Paikallistasolla varmasti osataan arvioida, kuka parhaiten soveltuu mihinkin tehtävään. Kuntotestitodistusten kysely ei vahvista suomalaisten turvallisuutta.