Totuus katoaa keskiarvoihin – maatilojen kahtiajako etenee hurjaa tahtia

Kun Luonnonvarakeskus ja Pellervon taloustutkimus julkaisevat maatalouden kannattavuutta tai tilojen määrää koskevia ennusteita, viesti on yleensä sama. Isoja muutoksia ei ole tulossa. Keskiarvojen ja pitkän aikavälin tarkastelussa vaihtelut eivät välttämättä olekaan suuria. Kannattavuus on tasaisen heikkoa ja tilamäärä vähenee, kuten se on tehnyt vuosikymmeniä. Käytännön elämässä tuntuma on toisenlainen. Erittäin iso osa Suomen maatiloista on ajautunut täysin kestämättömään tilanteeseen. Kohtuullisesti pärjääviä tiloja on yhä vähemmän ja ne ovat entistä isompia.

Luonnonvarakeskuksen mukaan maatilojen kannattavuuskertoimiin ei tänä vuonna tule suuria muutoksia. Kasvintuotanto on miinuksella, sikatiloilla kannattavuuskerroin on heikko. Lypsykarja- ja siipikarjatiloilla menee paremmin. Kannattavuuttaan ovat ennusteen mukaan kyenneet parantamaan vain kaikkein suurimmat tilat. Pellervon taloustutkimus arvioi maatalouden yrittäjätulon nousevan tänä vuonna kuusi prosenttia. Se kuulostaa hyvältä, mutta saman ennusteen mukaan ensi vuonna yrittäjätulo laskisi jälleen peräti 13 prosenttia. Tämänvuotinen nousu johtuu pitkälti maidon ja naudanlihan hintojen noususta (MT 9.7.).

Suomalainen maaseutu on kääntynyt tielle, josta ei ole paluuta. Nykymenolla ruuantuotanto keskittyy hyvin pienelle suurtilojen joukolle. Osa niistä kannattaa kohtuullisesti ja pystyy myös investoimaan tuotantoon. Kasvinviljelyssä suurillakin tiloilla on isoja vaikeuksia. Paljon puhuttu näennäisviljely on harvinaista. Yleisempää on, että palkkatuloilla tai muusta yritystoiminnasta saaduilla tuloilla rahoitetaan tappiollista maataloutta. Näin on varsinkin keskisuurilla tiloilla.

Kehitys on monella tavalla ongelmallista. Tilakoon kasvussa luonnolliset rajat alkavat tulla Suomessa vastaan. Pirstoutunut tilusrakenne ei mahdollista järkevää tai ympäristön kannalta kestävää kasvua. Kasvinviljelyn krooninen kannattamattomuus taas uhkaa pitkän päälle myös kotieläintuotantoa. Keskittyminen tarkoittaa myös maaseudun autioitumista ja riskien kasvamista.

Koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan jälkeen Suomen huoltovarmuuden turvaamisesta on puhuttu paljon ja painokkaasti. Silti todelliset korjaavat toimenpiteet ovat jääneet tekemättä. Huoltovarmuuden heikentyminen on näkynyt tänä vuonna hyvin konkreettisesti kuluttajille, kun jauheliha on ollut jatkuvasti loppu kaupoista. Pääongelma on ruokaketjun voimasuhteissa ja epäreilussa tulonjaossa.

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) lupasi viikko sitten Okrassa pitämässään puheessa, että elintarvikemarkkinalain toisen vaiheen uudistukset parantavat tilannetta. Valmistelua on syytä kiirehtiä. On selvää, että ruokaketjun epäsuhdan korjaaminen edellyttää järeitä toimia myös kilpailulainsäädännön osalta.

Parhaillaan on menossa myös nimien keruu kahteen kansalaisaloitteeseen. Toisessa vaaditaan eduskuntaa turvaamaan maatalouden kannattavuus lainsäädännöllä ja toisessa estämään sellaisten tuontituotteiden pääsy markkinoille, joiden tuotantotavat eivät täytä suomalaista tasoa. Molemmat ovat oikealla asialla ja osoittavat, että kansalaiset ovat maatilojen tilanteesta huolissaan.

Maailma on muuttunut hurjasti viimeisten vuosien aikana. Monesta mahdottomana pidetystä asiasta on tullut uusi normaali. Maatalouspolitiikka tuntuu sen sijaan kulkevan vanhoja latujaan niin EU:ssa kuin kotimaassa. Päällimmäisenä puheissa ovat tukileikkaukset ja uudet ympäristövaatimukset. Muut suurvallat menevät eri suuntaan. Ne suojaavat ja kasvattavat omaa tuotantoaan määrätietoisesti. Sinisilmäisyys on vaarallista, kun kyse on elämän perusehdoista.