EU:n kehno tullidiili ei muutu puhumalla paremmaksi – ei varsinkaan, jos kaikkein kirvelevintä antautumista ei perustella millään tavalla

Siinä, että EU:n Brysselin ykkösketju yrittää kääntää pienimpään yhteiseen nimittäjään perustuvaa sopua suureksi saavutukseksi, ei ole mitään uutta. Kelvotonta on EU:ssa aina kurottu kelvolliseksi jälkipuheilla ja -kirjoituksilla.

Viime viikolla EU ja Yhdysvallat julkistivat yksityiskohtia uudesta kauppasopimuksesta, josta komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump löivät kättä päälle heinäkuun lopussa. Epäselvyyksiin, joita oli paljon, tuli selvyyttä. Silti diiliin suhtaudutaan jäsenmaissa edelleen hyvin kriittisesti.

Von der Leyen puolusti sopimusta saksalaislehden julkaisemassa kirjoituksessa sunnuntaina (Frankfurter Allgemeine Zeitung 24.8.). Kärjistäen voi sanoa, että komission puheenjohtajan mielestä antautuminen kehnoin ehdoin on kauppasotaa parempi vaihtoehto.

Ursula von der Leyen ja Donald Trump paiskasivat kättä uudesta kauppasopimuksesta heinäkuun lopussa Skotlannissa. Kuva: EU comission

Sovun myönteisistä puolista keskeisimmäksi von der Leyen nostaa 15 prosentin tullikaton. Sen ulkopuolelle jäävät vain teräs ja alumiini. Lääkkeet sekä autot saatiin pois korkeampien tullien piiristä ja ilmailuteollisuuden tuotteet sekä käsikauppalääkkeet vapautettiin tulleista kokonaan.

Jotakuinkin tähän kaikki hyvä sitten loppuukin.

EU:n ehkä keskeisin antautuminen oli vastavuoroisuudesta luopuminen. USA puristi amerikkalaisille autoille ja teollisuustuotteille nollatullit. Epätasapainoa kärjistää se, että eurooppalaisten autojen nykyinen 27,5 prosentin tuontitulli putoaa 15 prosenttiin vasta, kun EU on käynnistänyt lainsäädäntöprosessin luvatuista nollatulleista.

On myös hyvä muistaa, että monille eurooppalaisille tuotteille 15 prosentin tulli on tuntuva korotus nykytasoon ja aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia. EU piti kiinni korkeista standardeista elintarviketurvallisuudessa, mutta sitoutui silti helpottamaan yhdysvaltalaisten elintarvikkeiden pääsyä EU-markkinoille. Mihinkään ei kirjattu, että helpottaminen ei saa johtaa EU-sääntöjen väljentämiseen.

Komission puheenjohtajan yritys puhua mustaa valkoiseksi on kiusallinen erityisesti siksi, ettei hän perustele millään tavalla puitesopimukseen kirjattua 1350 miljardin dollarin lupausta, jota jäsenmaat ja niiden yritykset eivät pysty käytännössä lunastamaan.

EU sitoutuu ostamaan USA:sta 750 miljardilla energiaa ja tekemään muita investointeja yhteensä 600 miljardin dollarin arvosta. Viimeksi mainitusta summasta iso osa pitäisi jyvittää aseostoihin.

EU:n kauppakomissaari Maroš Šefčovič esitteli reilu viikko sitten USA:n kanssa solmitun kauppasovun yksityiskohtia. Kuva: Christophe Licoppe

Eurooppa sitoutuu näin lisäämään USA-riippuvuuttaan juuri, kun pitäisi nimenomaan keskittyä vahvistamaan maanosan itsenäistä puolustusta omilla asejärjestelmillä.

Hyvää von der Leyenin kirjoituksessa on se, että hän patistelee EU:ta purkamaan sisämarkkinoiden toimintaa jarruttavia esteitä ja solmimaan uusia kauppasopimuksia muiden maiden ja maaryhmien kanssa. Näillä molemmilla voidaan kompensoida merkittävästi USA:n kanssa kärsittyjä tappioita.

EU-kauppapolitiikan veteraanit, ranskalainen Pascal Lamy etunenässä, tosin muistuttavat, ettei EU ole erityisen uskottava sääntöpohjaisen vapaakaupan edistäjä sen jälkeen, kun se taipui USA:n sanelemiin yksipuolisiin ehtoihin kauppaneuvotteluissa.

Joka tapauksessa EU:n ryhtiliike on välttämätön ja se onnistuu vain, jos jäsenmaat puhaltavat yhteen hiileen entistä väkevämmin. Yhdysvaltain kanssa epäonnistuttiin, koska ainoa yhteinen nimittäjä oli Trumpin miellyttäminen keinoja kaihtamatta. Saksa ajoi autoteollisuutensa ja Ranska maataloutensa etuja. Muille riitti se, että kauppasota vältetään.

Tällä linjalla ei voida jatkaa, jos Euroopasta halutaan tehdä taloudellisesti vahvempi ja strategisesti autonomisempi maanosa. Resursseja EU:lta kyllä löytyy vaikka mihin. Pulaa on ennen muuta yhteisestä poliittisesta tahdosta.