Maatalouspolitiikan siirtymäkaudesta tarvitaan päätös pian – hallinnollinen riitely ei saa vaarantaa huoltovarmuutta

Viljelijät ovat lähdössä kylvöille melkoisen epävarmuuden keskellä. Moni on päättänyt vähentää tuotantoa tuotantokustannusten nousun takia. Markkinatilanteen takia se voi myös olla perusteltua. Paljon suurempi epävarmuus kohdistuu alan tulevaisuuteen. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan pitäisi muuttua täysin vuoden 2028 alusta. Käytännössä kaikki on kuitenkin levällään.

EU:ssa päätöksentekijät vasta ajavat asemiin tulevan budjetin koostumuksesta. Totuttuun tapaan EU-parlamentti ajaa mahdollisimman isoa budjettia, kun viulujen maksamisesta vastaavat jäsenmaat taas pyrkivät painamaan menoja alas. Budjettiväännön pohjalla on komission jo varsin avokätinen ehdotus. Päätöksenteko budjetin isoista luvuista on kuitenkin siirtymässä mahdollisesti vuoden päähän (MT 20.4.). Sen jälkeen pitäisi vielä päästä sopuun yksityiskohdista ja käytännön toimeenpanosta.

Tilanne on toki ollut samanlainen aiemmillakin budjettikierroksilla. Ratkaisu on ollut siirtymäkausi, jossa vanhoja sääntöjä on sovellettu uudella budjetilla. Nyt kuitenkin rahoituskehyksen koko rakenne on menossa uusiksi. Maatalous- ja aluerahat on tarkoitus koota yhteen kansalliseen pottiin, jonka käytöstä päätettäisiin pitkälti jäsenmaissa. Vanhojen tukiehtojen jatkaminen on uudessa tilanteessa hankalaa. Tukihallinnosta vastaavilla ministeriöillä on myös hyvin erilaisia toimintatapoja. MMM:ssä useiden eri rahoituskausien päällekkäinen käsittely on ollut normaalia. Työ- ja elinkeinoministeriössä ja ympäristöministeriössä on käsitelty vain yhtä rahoituskautta kerrallaan.

Maatalouspolitiikan kansallistamista on väläytetty ratkaisuna moneen ongelmaan. Siinä törmätään kuitenkin väistämättä kotimaiseen hallinnolliseen ja poliittiseen taisteluun resursseista. Tilanne voi helpottua, jos EU-päätöksenteossa maatalousrahat korvamerkitään selkeästi maatalouspolitiikan toteuttamiseen. Hallinnolliset prosessit ovat silti hitaita. Viime kaudella toimeenpano onnistui kohtuullisesti, kun siirtymäkautta oli kaksi vuotta.

Pro Agrian toimitusjohtaja Harri Mäkivuokko ilmaisi MT Liven haastattelussa huolensa maatalouden jatkuvuudesta. Neuvorahojen loppuminen ja epävarmuus tulevasta uhkaavat pysäyttää sukupolvenvaihdokset ja investoinnit. Tieto siirtymäkaudesta on minimivaatimus, jos tuotannon jatkuvuudesta ja Suomen huoltovarmuudesta halutaan pitää kiinni.

Suomen koko ajan surkeammaksi käyvä taloustilanne leimaa myös tulevaa maatalouspolitiikkaa. Leikkauskohteita on helppo heitellä ilmaan. Samalla pitäisi kuitenkin esittää kokonaisnäkemys uuden politiikan painopisteistä. Yksinkertaistamisen varaa olisi. Mäkivuokon mukaan suomalaisessa maatalouspolitiikassa on 125 erilaista valvottavaa asiaa, kun Ruotsissa niitä on 50.

Cap-uudistus voi olla myös mahdollisuus. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tukijärjestelmiin ja politiikan rakenteisiin voidaan tehdä isojakin muutoksia. Kaikissa muutoksissa on luonnollisesti myös häviäjiä. Siksi monen osapuolen etu on pyrkiä säilyttämään asiat mahdollisimman pitkälle entisellään. Pitkällä aikavälillä se ei kuitenkaan ole sen enempää viljelijöiden kuin yhteiskunnankaan etu.

Byrokraattisen jankkaamisen sijaan alalla tarvittaisiin nyt rohkeita näkemyksiä maatalouspolitiikan sisällöstä. Erityisesti nuorten yrittäjien näkemyksiä kannattaa kuulla herkällä korvalla. Kaiken pohjalle kuitenkin tarvitaan budjetti, joka mahdollistaa kannattavan ruuantuotannon myös tulevaisuudessa.