Ruoan kauppatase ei käänny juhlapuheilla – viennin kasvu ei pysy perässä, kun ruokaa tuodaan Suomeen yhä enemmän

Suomen elintarvikevienti on kasvoi viime vuonna ennätykseensä, 2,4 miljardiin euroon. Vielä vuonna 2005 viennin arvo oli nykyiseen verrattuna vaatimaton miljardi euroa, joten 20 vuodessa viennin arvo on lähes 2,5-kertaistunut. Aivan suoraviivasta kehitys ei ole ollut, sillä kolmen viime vuoden kasvu on ollut varsin vaatimatonta, ja ennätysvuotta edelsi kahden vuoden notkahdus. Pitkän aikavälin suunta on silti ehdottoman oikea, vaikka kasvukäyrän kulmakerroin voisi olla huomattavasti suurempi.

Valitettavasti viennin kasvulukemat eivät pysty kompensoimaan tuonnin arvon vielä vahvempia kasvulukemia. Yhä suurempi osa suomalaisten kuluttamasta ruoasta ja siihen käytetyistä raaka-aineista tuodaan ulkomailta, mikä pitää ruoan kauppataseen eli viennin ja tuonnin suhteen roimasti pakkasen puolella.

Juhlapuheissa ja visioissa ruoka kehystetään kasvualaksi, minkä Petteri Orpon (kok.) hallituskin on kirjannut ohjelmaansa: tavoitteena on ruokaviennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2031 mennessä. Ajatus on kunnianhimoinen ja kannatettava – mutta pelkillä julistuksilla se ei toteudu.

Vientiä ei voi rakentaa terveelle pohjalle ilman vahvaa kotimaista raaka-ainetta, jota taas ei ole ilman kotimaista kysyntää. Se on hiljalleen murenemassa, kun kuluttajien ostoskoreihin päätyy yhä useammin ulkomainen vaihtoehto, joita kauppakin hintakilpailuun ja valikoiman monipuolisuuteen vedoten mielellään tarjoaa.

Erityisesti tuontielintarvikkeita suositaan julkisissa hankinnoissa, mikä on erityisen iso häpeätahra kotimaisen tuotannon ja kestävän kansantalouden puolesta puhuville päättäjille. Kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtionhallinnossa puheet ja teot menevät erityisen räikeästi ristiin.

Kasvisperäisen ruoan yleistyminen heikentänee kauppatasetta entisestään, sillä kuluttajat tai ”ilmastoruokateemoja” viettävät julkiset ruokapalvelutkaan eivät ole osoittaneet toivottua kiinnostusta kotimaisia vaihtoehtoja kohtaan: monet yritykset kyntävät tappiolla tai ovat hiljaa lopettaneet, ja kysynnän johdattamana tarjonta painottuu suurelta osin tuontiraaka-aineisiin.

Ruoan kauppataseen kääntäminen vaatii sekä viennin että kotimaisen kulutuksen kasvua: pysyviä vientirakenteita, pitkäjänteistä politiikkaa ja ennen kaikkea sitä, että suomalaista ruokaa syödään niin kodeissa, ravintoloissa kuin laitoksissakin. Ennen muuta siltä katoaa pohja, jos kotimaisen tuotannon kannattavuus jatkaa alamäkeään ja raaka-aineetkin tuotetaan ulkoa.