• Siementuotantoa on vaikea lisätä, ellei yhteiskunnalla ole osoittaa alalle muuta kuin valvontaa

    Siemenkauppa on tänä keväänä käynyt vilkkaasti. Siemenen kysyntää kasvattaa myös tarve palauttaa varmuusvarastot normaalitasolleen kevään 2022 purun jäljiltä. Siemenviljelijöitä tarvitaan lisää, mutta mistä kannuste tuotantoon?
    Kauran siementä sertifioitavana. Kuvituskuva.
    Kauran siementä sertifioitavana. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Pääkirjoitus|Politiikka
    9.5.202504:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Viljelijät lähtivät tänä vuonna kylvösiemenkaupoille yhä aikaisemmin. Nyt siemenkauppiaiden varastot alkavat olla jo tyhjinä, vaikka useamman viikon jatkunut viileys onkin kääntämässä viisaria tavanomaista aikaisemmasta ehkä jopa tavanomaista myöhäisemmän kevään puolelle. (MT 7.5.)

    Lisää aiheesta
    • Huhtikuun alun lämmin sää aikaisti hieman siemenkaupan loppuruuhkaa. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | Siemenvarastot myyty lähes tyhjiksi – näitä siemeniä on vielä parhaiten jäljellä

      Tilaajalle
    • Sokerijuurikasta on kylvetty paikoin tavallista aiemmin. Viljojen kylvöt ovat enimmäkseen vasta alussa.

      Kasvintuotanto | Vyr: Aikaiselta näyttänyt kevät alkaa kääntyä kylvöjen suhteen myöhäiseksi

    Kylvösiemen kuuluu Suomessa leipäviljan ohella niihin hyödykkeisiin, joista Huoltovarmuuskeskus pitää yllä varmuusvarastoja. Ne ovat olleet normaalia pienemmät keväästä 2022 lähtien, jolloin varastoista vapautettiin 8 500 tonnia siementä edellisen syksyn heikon sadon vuoksi. Keskuksen mukaan varastojen palauttaminen ennalleen vie jopa kolme vuotta. (MT 27.2.)

    Lisää aiheesta
    • Huoltovarmuuskeskuksen siemenvarastoista vapautettiin kevään 2022 aikana 8 500 tonnia sertifioitua viljan kylvösiementä, kertoo Juha Mantila.

      Maatalous | Huoltovarmuuskeskuksen siemenvarastoja pyritään täyttämään syksyn sadosta

      Tilaajalle

    Siemenvarastojen palauttaminen tavoitetasolle onnistuu ainoastaan viljelyttämällä kylvösiementä vuotuista kysyntää enemmän, mitä pakkaamot ovat kasvukaudesta 2022 alkaen tehneet. Tosin syksyn 2023 heikon sadon vuoksi pakkaamot olisivat halunneet Huoltovarmuuskeskuksen vapauttavan kylvösiementä varastoistaan myös viime kevään kylvöille. Tuolloin keskus ei siihen suostunut.

    Siementuotanto on omaa ammattitaitoaan vaativaa erikoistuotantoa.

    Suomessa sertifioidun kylvösiemenen käyttö on selvästi vähäisempää kuin useimmissa Euroopan maissa. Siemenpakkaamoiden ohella myös viranomainen on vuodesta toiseen kannustanut viljelijöitä valitsemaan kylvöille laadultaan varmistetun siemenen itse tuotetun sijaan. Ruokaviraston mukaan sertifioitu siemen on yksi tärkeimmistä sadon laadun takeista.

    Siitä huolimatta erityisesti elintarvikeviljojen osalta sertifioidulla siemenellä kylvetty ala laahaa vuodesta toiseen matalalla. Vaikka elintarvikeviljan laatuvaatimukset ovat huomattavasti tiukemmat kuin rehuviljan, leipävehnän ja elintarvikekauran alasta alle neljännes kylvetään ostosiemenellä. Rehuviljoilla osuus on lähennellyt kolmannesta kokonaisalasta.

    Kasvanut ja aikaistunut kysyntä antaa kuitenkin viitteitä siitä, että yhä useampi viljelijä on halukas siirtymään sertifioituun siemeneen. Se edellyttää siementuotantoalan lisäämistä ja ennen muuta uusia halukkaita siemenviljelijöitä. Lisääminen ei onnistu käden käänteessä, sillä kyse on omaa ammattitaitoaan ja suurempaa työmäärää vaativasta erikoistuotannosta.

    Ruokaviraston kannustus sertifioidun siemenen käyttöön on kuitenkin ainoa tuki, jota yhteiskunta sertifioidun siemenen tuotannolle suo. Viimeisen kerran siementuotannolle maksettiin viljelijätukia tilatuen timoteilisäosan muodossa vuonna 2016. Tuen sijaan siementuottajille onkin tarjolla yhteiskunnalta vain tiukkaa valvontaa.

    Lisää aiheesta
    • Viljelyaloihin ei siemenkaupan perusteella ole odotettavissa suurempia muutoksia viime vuosiin verrattuna. Öljykasvien viljely saattaa lisääntyä. Kuva on viime vuoden toukokuulta.

      Maatalous | Viljelijät aikaisin liikkeellä siemenkaupassa – useiden lajikkeiden varastot myydään tyhjiksi, öljykasvien viljelyala kasvamassa

      Tilaajalle
    • Siemenkauppanäkymät ennakoivat ensi kesälle aiempia vuosia enemmän keltaisena kukkivia rypsi- ja rapsipeltoja.

      Kasvintuotanto | Rypsin ja rapsin viljely ei lisäänny vippaskonsteilla: Kestävä kannuste tulee markkinoilta

    Artikkelin aiheet
    siementuotanto
    sertifioitu siementuotanto
    huoltovarmuus
    Ruokavirasto
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa