• Vyr: Aikaiselta näyttänyt kevät alkaa kääntyä kylvöjen suhteen myöhäiseksi

    Viljojen kylvöt eivät ole viikossa edenneet kovinkaan paljoa. Toukokuu on alkanut viileässä säässä.
    Sokerijuurikasta on kylvetty paikoin tavallista aiemmin. Viljojen kylvöt ovat enimmäkseen vasta alussa.
    Sokerijuurikasta on kylvetty paikoin tavallista aiemmin. Viljojen kylvöt ovat enimmäkseen vasta alussa. Kuva: Harri Nurminen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    6.5.202512:44
    Tuure Kiviranta

    Kylvöt eivät ole lähteneet vauhtiin kunnolla kylmän ja sateisen sään seurauksena, kertoi Vilja-alan yhteistyöryhmä (Vyr) tiistaina.

    Toisaalta lämpimillä alueilla löytyy tiloja, jotka ovat kylvöjen suhteen jo pitkällä tai jopa valmiit.

    Huhtikuussa oli ajoittain selvästi tavanomaista lämpimämpää ja osa aloitteli kylvöjä pääsiäisen aikoihin.

    Toukokuu on alkanut viileästi. Lämpötilat ovat toukokuun alussa vastanneet monin paikoin normaalin huhtikuun alun lämpötiloja.

    Öisin on voinut olla vielä pakkasta suuressa osassa maata, selviää Ilmatieteen laitoksen tiedoista.

    Aikaiselta näyttänyt kevät alkaa kääntyä kylvöjen suhteen myöhäiseksi.

    Lounais- ja Etelä-Suomessa kylvöjen toivotaan jatkuvan aktiivisesti loppuviikosta, jos ei tule enempää sateita, Vyrin tiistaina julkaisemassa kylvöseurannassa todetaan.

    ”Sateita on saatu kevään aikana paljon, mikä on kastellut peltoja hyvin märiksi. Aikaiselta näyttänyt kevät alkaa kääntyä kylvöjen suhteen myöhäiseksi”, raportissa kerrotaan.

    Toisaalta toukokuuta on vielä paljon jäljellä.

    Osa lohkoista joudutaan kylvämään uudelleen.

    Syysviljat näyttävät edelleen hyviltä, Vyrin katsauksessa kerrotaan. Kasvuvauhti on kuitenkin hidastunut säiden kylmetessä.

    Pelloille on ollut haastetta päästä tekemään syysviljojen rikkaruiskutuksia kylmän sään ja märän maan takia.

    Päijät-Hämeessä hyvät syysvehnäkasvustot ovat kärsineet yöpakkasista ja hanhien laidunnuksesta. Osa lohkoista joudutaan kylvämään uudelleen.

    Keski-Suomessa kylvöt ovat painottuneet vielä nurmiin sekä ensimmäisiin viljalohkoihin. Myös hernettä on hieman kylvettynä.

    Pohjois-Savossa ja -Karjalassa sekä Keski-Pohjanmaalla on lannoitettu nurmia ja valmistellaan kylvökalustoa.

    Pisimmällä kylvöt ovat Satakunnassa.

    Pisimmällä kylvöt olivat maanantaina Vyrin mukaan Satakunnassa, jossa kylvettynä oli 10–20 prosenttia.

    Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla kylvettynä on 10–15 prosenttia.

    Verrattuna Vyrin viimeviikkoiseen katsaukseen kylvöt eivät ole kovinkaan paljoa näissä maakunnissa edenneet.

    Muissa maakunnissa osuudet ovat vielä pienempiä. Tosin Pohjois-Karjalassa on nyt kylvettynä 5–10 prosenttia, kun viikko sitten Vyrin mukaan kylvöjä ei ollut siellä vielä aloitettu.

    Vilja-alan yhteistyöryhmä seuraa kylvöjen edistymistä asiantuntijaraadin avulla.

    Raatilaisilta kysytään arvioita kylvöjen etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu tiedote julkaistaan Vyrin verkkosivuilla tiistaisin.

    Raatilaisina on muun muassa keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- sekä neuvontajärjestöjen edustajia ja viljelijöitä.

    Lisää aiheesta
    • Hämeenlinnan Lammilla on päästy kylvämään sokerijuurikasta hyvissä ajoin.

      Kasvintuotanto | Sokerijuurikasta päästy kylvämään tavanomaista aikaisemmin

    • Matti Kylmälä ja Jarmo Kylmälä pääsivät kevätkylvöön ennätysaikaisin Nurmossa. Viimeinen kylvökoneen täyttö tehtiin sateen jo alettua.

      Maatalousyrittäjät | Video: Nurmossa päästiin kylvötöihin ennätysaikaisin: ”Kevätkosteus on tärkeä päästä hyödyntämään”

      Tilaajalle
    • Matti Kylmälä herneenkylvötöissä maanantaina 28.4. Seinäjoen Nurmossa.

      Maatalous | Viileä sää jarruttaa kevätkylvöjä – syysöljykasvit kärsineet talvituhoista

    • Timo Erkkilä keskellä, Asko Peltola (oik.) ja Matti Isoluoma (vas.) halusivat kokeilla kylvämistä dronen avulla.

      Kasvintuotanto | Drone tekee kylvötyöt Lapualla – tällä keinolla märempikään pelto ei tiivisty

    • Luomuasiantuntija Tero Tolvanen tutki syysrypsin kasvustoa Kiteen Koivikolla perjantaina 25. huhtikuuta. Neljännesneliön kokoisen kehikon avulla voi laskea talvesta selvinneiden kasvien määrän neliömetrillä.

      Maatalous | Luomutilan syysrypsi selvinnyt vähin vaurioin Kiteellä – vaarat eivät ole vielä kokonaan ohi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    viljely
    kylvöt
    maatalous
    sää
    Vilja-alan yhteistyöryhmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle