• Kotimaiset porkkanat loppuvat kohta kaupasta – ruokavienti on tärkeä osa huoltovarmuutta

    Jos tuotanto mitoitetaan kotimaisen kysynnän varaan, johtaa katovuosi huoltovarmuuden pettämiseen.
    Kotimaisen porkkanan arvioidaan loppuvan kaupan hyllyistä huhtikuun aikana.
    Kotimaisen porkkanan arvioidaan loppuvan kaupan hyllyistä huhtikuun aikana. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Pääkirjoitus|Maatalous
    26.3.202406:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Viime satokausi oli juuresten viljelyssä poikkeuksellisen haastava. Kesällä tilanne näytti vielä hyvältä, mutta syksyn rankat sateet tekivät sadonkorjuusta miltei mahdotonta. Tuhon viimeistelivät vesisateen päälle iskeneet pakkaset. Korjatustakin sadosta iso osa on pilaantunut varastossa. Tilanteen seurauksena Suomessa keväällä joudutaan tuontijuuresten varaan. Sadon menettäneille tuottajille kyse on valtavista tappioista.

    Vihannes-Laitilan markkinointipäällikkö Jari Mämmi kertoo, että yritys joutui tuomaan ensimmäiset erät isoa teollisuus- ja kuorintaporkkanaa jo tammikuussa. Vähittäiskauppaan menevä kotimainen porkkanakin alkaa kevään edetessä loppua. MTK:n puutarha-asioiden asiantuntija Mika Virtanen arvioi kotimaisen porkkanan loppuvan huhtikuussa. Kaalia riittää, mutta sipuli loppunee toukokuussa (MT 20.3.).

    Satokausi oli hankala myös muissa Pohjoismaissa. Kaupan hyllyjä täytetään kevään mittaan eteläisen Euroopan tuotteilla. Niukkuus on nostanut hinnat pilviin. Niistä hyötyvät ne harvat tuottajat, joilla tavaraa jäi varastoon. Kuluttajille on keväällä tarjolla kallista tuontiporkkanaa. Jos ulkomaankauppa syystä tai toisesta häiriintyisi, olisi tarjolla vain tyhjiä hyllyjä.

    Kuluttajille on keväällä tarjolla kallista tuontiporkkanaa.

    Vientiin ei ole vihanneksia juuri riittänyt, muuten viime vuosi oli ruokaviennissä kaksijakoinen. Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden vienti Suomesta kasvoi viime vuonna kiloina, mutta laski euroina. Viljan vienti vahvistui suhteellisesti eniten, sekä kiloissa että euroissa mitattuna. Molemmat olivat puolitoistakertaisia edellisvuoteen verrattuna. Kaikkiaan elintarvikkeita vietiin Suomesta ulkomaille lähes 2,2 miljardin euron arvosta. Tuonnin arvo oli 6,8 miljardia euroa. Viennin kannalta Suomen tärkeimmät kauppakumppanit olivat Ruotsi, Viro ja Saksa (MT 20.3.).

    Viennin arvon lasku johtuu pitkälti markkinahintojen alenemisesta. Samalla se kertoo suomalaisen ruokaviennin perusongelmasta. Tuotteet eivät ole riittävän pitkälle jalostettuja, eikä kaivattua lisäarvoa synny riittävästi. Juuresmarkkinan tilanne osoittaa kuitenkin konkreettisesti miksi ruokavienti on keskeinen osa huoltovarmuutta. Jos tuotanto mitoitetaan kotimaisen kysynnän varaan, johtaa katovuosi huoltovarmuuden pettämiseen.

    Lisää aiheesta
    • Hanna Leino ja Mihai Izman lajittelivat tiistaina kotimaista palsternakkaa Vihannes-Laitilan pakkaamossa Uudenkaupungin Kalannissa. Katriina Mäki-Arvela (vas.) kävi kysymässä kuulumisia.

      Kasvintuotanto | Suomalaiset joutuvat pian syömään kallista ulkomaista porkkanaa – sipuliakin riittää vain toukokuulle

      Tilaajalle
    • Erityisesti suomalaiset maitotaloustuotteet kiinnostavat maailmalla.

      Kauppa | Suomi vahvistaa asemaansa ruoan viennissä – kärjessä erityisesti maitotaloustuotteet

    • Suomen suurlähetystö toimii Tokiossa entisellä kauppias- ja työläisalueella ja entisessä hotellissa, Henna Knuuttila kertoo. Nyt alueella on muitakin lähetystöjä.

      Talous | Japanin suhde Suomeen on erittäin hyvä, mutta ruokavienti saarivaltioon voisi olla suurempaakin

      Tilaajalle
    • Birkkalan tilan Simo Larmo myi oman tilansa spelttituotteita Berliinin Grüne Woche -messuilla tammikuussa 2019.

      Ruoka | Ruokavientiin voi riittää Lidl tai sähköposti, eikä edes oma tuotemerkki ole välttämätön – ”Rahan lapioiminen vähittäiskauppaan on loputonta”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen