• Suomi vahvistaa asemaansa ruoan viennissä – kärjessä erityisesti maitotaloustuotteet

    Eniten suomalaista ruokaa viedään EU:n sisämarkkinoille. Elintarviketeollisuusliitto korostaa, että onnistuneen ruokaviennin taustalla ovat vakaat ja kannattavat kotimarkkinat.
    Erityisesti suomalaiset maitotaloustuotteet kiinnostavat maailmalla.
    Erityisesti suomalaiset maitotaloustuotteet kiinnostavat maailmalla. Kuva: Pekka Fali
    Ruoka|Kauppa
    4.3.202412:30
    Janiko Kemppi

    Ulkomaankaupan tuoreiden tilastojen mukaan elintarvikeviennin arvo pysyi vuonna 2023 korkealla 2,2 miljardin euron tasolla, Elintarviketeollisuusliitto (ETL) kertoo. Vuoteen 2019 verrattuna kasvua oli 23 prosenttia eli 450 miljoonaa euroa.

    Viennin määrä on viime vuosien aikana hieman vähentynyt, joten kasvu on tullut pääosin jalostusasteen ja hintojen noususta.

    Vuoteen 2022 verrattuna viennin arvo laski hieman vuonna 2023, mutta määrä kasvoi. Viljan määrä kasvoi viime vuonna huomattavasti sekä arvolla että määrällä mitattuna. Vaihtelu selittyy ETL:n mukaan satotilanteella, sillä hyvän satokauden jälkeen viedään enemmän.

    ETL:n ekonomisti Bate Ismailin mukaan jalostettujen elintarvikkeiden viennissä keskimääräinen kilohinta oli viime vuonna 2,27 euroa, kun se vuonna 2019 oli 1,90 euroa.

    ”Tässä hinnassa eivät näy maataloustuotteet, joten elintarviketeollisuuden vientihintojen voi sanoa nousseen huomattavasti”, Ismail kommentoi.

    Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet viimeisen viiden vuoden aikana viennin kasvuna EU-maihin. Vientiä on saatu kasvatettua Ruotsiin, Viroon, Saksaan ja Puolaan.

    Maitotaloustuotteet ovat suurin vientiryhmä, joka kattaa noin viidenneksen koko Suomen ruokaviennistä. Maitotuotteita viedään eniten Ruotsiin ja Kiinaan, joskin Kiinassa oman tuotannon kasvu on vähentänyt kysyntää.

    ”Vientiin ponnahdetaan vakaiden ja kannattavien kotimarkkinoiden kautta”

    Toimialapäällikkö Marika Säynevirta painottaa, että viennin kasvun vauhdittamisessa tärkeää on, että elintarvikeyritysten toimiolosuhteet ovat kunnossa ja ennustettavissa. Verotuksen, investointipolitiikan ja työllisyyspolitiikan on osoitettava samaan suuntaan.

    ”Näin luodaan lähtökohdat kannattavalle liiketoiminnalle ja yritysten niin päättäessä myös investoinneille vientitoimintaan. Vienti on elintarvikeyritykselle investointi, joka vaatii taloudellisia panostuksia ja tarvittaessa kykyä sietää myös tappioita”, Säynevirta sanoo.

    ”Vientiin ponnahdetaan vakaiden ja kannattavien kotimarkkinoiden kautta. Unohtamatta yrityksille tärkeitä vienninedistämispalveluja, kuten Ruokaviraston ja Business Finlandin tarjontaa.”

    Lisää aiheesta
    • Veronkorotus voisi saada aikaan sen, että kuluttajat ostavat entistä vähemmän kotimaisia tuotteita.

      Kauppa | Nouseeko ruoan arvonlisävero? Tätä se tarkoittaisi sinulle ja koko ruokaketjulle

      Tilaajalle

    Tuonnista ETL toteaa, ettei elintarvikkeiden tuontia tulisi mieltää ainoastaan kotimaisten tuotteiden kilpailijaksi ja korvaajaksi.

    ”Tuonnin keskeinen tehtävä on myös kotimaisten kulutusmahdollisuuksien täydentäminen ja etenkin raaka-aineiden saannin varmistaminen kotimaiselle elintarviketeollisuudelle”, ETL:stä kerrotaan.

    Vuonna 2023 ruokatuonnin arvo laski hieman 5,7 miljardiin euroon edellisen vuoden 5,9 miljardista eurosta. EU-maista ja Norjasta tuodaan Suomeen selkeästi eniten ruokatuotteita, ja tämä tuonti kattaa lähes 80 prosenttia kokonaistuonnista. Suurimmat ruoan tuontimaat ovat Saksa, Ruotsi, Alankomaat ja Norja.

    Elintarvikkeiden kauppatase on ollut Suomessa pitkään negatiivinen, ja kehitys on vain kiihtynyt. Vuonna 2023 kauppatase oli 3,5 miljardia euroa miinuksella.

    ”Ruoan kauppataseen pitkään jatkuneesta heikkenemisestä on syytä olla huolissaan. Pahimmillaan se johtaa alkutuotannon ja jalostavan elintarviketeollisuuden näivettymiseen Suomessa. Ruokaan ja juomaan kohdistuvien verojen korottaminen heikentäisi kauppatasetta entisestään ja johtaisi tuontiruoan kysynnän kasvuun”, Ismail arvioi.

    Lisää aiheesta
    • Riikka Purran mukaan hallitus pitää kiinni maataloustuesta.

      Politiikka | Purra vakuuttaa: Hallituksen säästöleikkuri ei osu maataloustukiin, maakuntaveroa ei tule

      Tilaajalle
    • Riikka Purra kohdistaa veronkiristykset mieluummin arvonlisäveroon kuin työn ja yrittämisen verotukseen.

      Talous | Ruuan arvonlisävero voi nousta ja sähköautoilu kallistua – tilanne vaatii veronkiristyksiä, totesi Riikka Purra MT Livessä

    • Koko K-Menu-sarjan tuotteiden hintoja alennettiin K-kaupoissa.

      Kauppa | K-ryhmä alensi hintoja – omasta tuotemerkistä entistä halvempi

    • Maito on suosituin Kotimaista-tuote.

      Ruoka | Kotimaisuus korostuu S-ryhmän omissa merkeissä – erityisesti näitä tuotteita halutaan edullisemmin

    • Tutkija Eräsaaren mukaan prosessoidut elintarvikkeet edustavat Suomelle tunnusomaista ajatusta ruoasta.

      Ruoka | Ruuan arvo on muutakin kuin hinta – ruuan voi muuntaa jopa velaksi ja ihmissuhteiden edistäjäksi

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla