• Vastuu tukien maksuaikataulusta on ministerillä – Essayahilta odotetaan nyt toimenpiteitä

    Maksatusaikataulun siirtyminen on tiloille pahimmillaan satojen tuhansien eurojen asia.
    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) vieraili MTK:n johtokunnassa elokuussa.
    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) vieraili MTK:n johtokunnassa elokuussa. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Pääkirjoitus|Maatalouspolitiikka
    30.10.202306:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    EU:n ohjelmakauden vaihdos aiheutti tukien maksuaikataulun siirtymisen. Tässä ei valitettavasti ole mitään uutta. Uutta ei ole myöskään se, että maataloushallinnon mielestä tilanteelle ei voi mitään. Uutta on kuitenkin se, että maa- ja metsätaloustalousministeri Sari Essayahin (kd.) mukaan asialle ei edes yritetä tehdä mitään.

    Kuluvan syksyn tukien maksuaikataulun siirtyminen oli tiedossa vuosi sitten. Asia oli ensin edellisen maatalousministerin Antti Kurvisen (kesk.) ja nyt Essayahin pöydällä. Kurvinen onnistui aikaistamaan edellisen vuoden nautapalkkion maksua. Kuluvan syksyn tilanne ei hänen kaudellaan parantunut. Nyt Essayah menee asiassa paitsi edellisen hallituksen selän taakse, myös arvostelee tuottajajärjestöä. Hänen mukaansa aikaisemman maksun mahdollistava malli ei ollut tuottajien tärkeysjärjestyksessä ykkösenä (MT 30.10.).

    MTK:n puheenjohtajaa Juha Marttila tyrmistyi ymmärrettävästi ministerin vastauksesta. Essayahin selitystä eivät nielleet myöskään MTK-liittojen puheenjohtajat. Vastuu asian hoitamisesta on yksinomaan ministerillä. Vetoaminen teknisiin syihin nostaa kysymyksen, ymmärtääkö Essayah tilanteen vakavuuden. Eteläsuomalaisille lypsykarja- ja naudanlihatiloille kyseessä on pahimmillaan satojen tuhansien eurojen asia, joka tuhoaa yhden vuoden tuloksen kokonaan. Jo ennestään maksuvalmiutensa kanssa taistelevat tilat eivät yksinkertaisesti kestä maksujen siirtymistä.

    Kyse on myös oikeudenmukaisuudesta. Tuottajilta edellytetään ehdottomissa aikarajoissa pysymistä, kun samaan aikaan hallintokoneisto vetoaa aikatauluhaasteisiin. Aikaa järjestelmien rakentamiseen on kyllä ollut. Lähes jokavuotiseksi muodostuneen maksujensiirtorumban perussyy on tietysti EU:n maatalouspolitiikka. Viimeisimmän uudistuksen piti jälleen kerran vähentää byrokratiaa, mutta toisin kävi. Tilanne on kestämätön ja seuraavassa cap-uudistuksessa tarvitaan koko järjestelmän perinpohjainen perkaus.

    Kyse on myös oikeudenmukaisuudesta.

    Ministeri Essayahin on nyt aika osoittaa johtajuutta. Lähihistoria on osoittanut moneen kertaan, että maksatuksia kyetään aikaistamaan, kunhan siihen on poliittista tahtoa.

    Lisää aiheesta
    • Suurin osa tilan menoista ajoittuu maksettavaksi juuri ennen vuodenvaihdetta, Mikko Uusitalo kertoo.

      Maatalousyrittäjät | Viljelijän terveiset eläinpalkkioihin liittyen: Ministerille on annettu valta ja sitä pitää käyttää

    • Maksuaikataulu on julkaistu koko kaudelle jo syksyllä 2022, ministeri Sari Essayah muistuttaa.

      Maatalousyrittäjät | Ministeri Essayah ei lupaa tukiaikaistuksia: Aikataulu on ollut kaikkien tiedossa ja ennakoitavissa hyvissä ajoin

    • MTK:n maakunnallisten tuottajaliittojen puheenjohtajat vaativat maa- ja metsätalousministeriä valmistelemaan välittömästi nauta- ja lypsylehmäpalkkioiden maksatuksen mahdollistavan asetuksen.

      Maatalouspolitiikka | ”Nyt on kuherruskuukauden päätyttävä ja ministerin otettava ministeriö johtoonsa” – MTK-liittojen johtajat vaativat tukimaksuja joulukuulle ja Ruokaviraston uudistamista

    • Juha Marttila tyrmistyi ministeri Sari Essayahin eilisestä vastauksesta.

      Maatalousyrittäjät | MTK:n Marttila tyrmistyi: ”Ministeri Essayahilta vaaditaan nyt johtajuutta”

    • Loppuvuotta kohti maataloustukien maksatusaikataulut ovat alkaneet jälleen puhuttaa.

      Maatalouspolitiikka | Essayah: Suomalainen maatalous voidaan pelastaa, mutta politikointiin ja poteroihin meillä ei ole varaa

    Artikkelin aiheet
    Sari Essayah
    tukien maksuaikataulu
    maatalouspolitiikka
    maatila
    maatalousministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia