• Ratsastajainliiton sekasotku näyttää luottamustoimien riskit – vastuu ei ole vapaaehtoista vaikka itse työ sitä onkin

    Ratsastajainliiton tapausta voi pitää vakavana varoituksena koko suomalaiselle järjestökentälle. Vaikka toiminta ja taloudenhoitokin olisi ammattimaista, vastuu valvonnasta on silti hallituksella. Tätä kaikki luottamustoimiin ryhtyneet eivät välttämättä alkuunkaan hahmota.
    Suomen Ratsastajainliiton avustusmenetyksestä käynnistynyt sotku osoittaa, miten tärkeää luottamustoimiin ryhtyvien on ymmärtää oma vastuunsa. Kuvituskuva.
    Suomen Ratsastajainliiton avustusmenetyksestä käynnistynyt sotku osoittaa, miten tärkeää luottamustoimiin ryhtyvien on ymmärtää oma vastuunsa. Kuvituskuva. Kuva: Elina Paavola
    Pääkirjoitus|Politiikka
    16.6.202606:30
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Suomen Ratsastajainliiton tilinpäätöksestä paljastui yli 330 000 euron oikaisu, koska valtio jätti maksamatta avustukset raportointivelvoitteiden laiminlyönnin vuoksi.
    • Toiminnanjohtaja erosi, mutta hallitus ei, vaikka tarkastusraportti osoitti valvonnan pettäneen.
    • Tapaus muistuttaa, että luottamustoimissa vastuu ei ole vapaaehtoinen, vaikka työ olisikin sitä.

    Suomen Ratsastajainliiton ympärillä on huhtikuusta lähtien vellonut halpahintainen mutta kalliiksi käynyt sirkus, jonka ytimessä on kysymys luottamushenkilöiden vastuusta. Sotku sai alkunsa liiton viime vuoden tilinpäätökseen ”poikkeuksellisiksi eriksi” kirjatusta yli 330 000 euron oikaisusta. Kyse oli vuosien 2023–2024 valtionavustuksista, jotka valtio jätti maksamatta liiton laiminlyötyä avustuksiin liittyneet raportointivelvoitteet.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen kertoo, että hallitus kokoontuu tänä iltana.

      Ratsastus | Ratsastajainliitto hukannut 330 000 euroa, hallituksella hätäkokous

      Tilaajalle

    Liiton toiminnanjohtaja erosi nopeasti saamatta jääneiden rahojen tultua jäsenkunnan tietoon. Sen sijaan liiton hallitus ei vaatimuksista huolimatta ole taipunut eroon, vaikka tapauksesta laadittu ulkopuolinen tarkastusraportti osoittaa sen laiminlyöneen sille kuuluvan valvontavelvollisuuden ja yhdistyksen sääntöjen mukaisen vastuun.

    Liitto oli ennen avustussotkua luopunut aiemmasta käytännöstä, jossa seurantaraporttien allekirjoittajina olivat sekä toiminnanjohtaja että puheenjohtaja. Koko prosessi oli jätetty yhden ihmisen eli toiminnanjohtajan varaan, jolloin hallinnosta tuli liian riippuvainen hänen tekemisistään ja jaksamisestaan. Samalla valvontaketju katkesi ilman, että sitä välttämättä edes tiedostettiin.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Ratsastajainliitto on ollut viime kuukaudet sisäisen myrskyn keskellä.

      Ratsastus | Osaamattomuutta ja valvontavastuun laiminlyömistä – tarkastustyöryhmän raportti antaa synkän kuvan Ratsastajainliiton toiminnasta

    • Marjukka Mannisen johtama SRL tilasi oman selvityksen tukiselkkauksesta.

      Ratsastus | Ratsastajainliiton oma tarkastus moittii toiminnanjohtajaa ja hallitusta

      Tilaajalle

    Ratsastajainliiton tapaus tuo hyvin esiin sen, millaisen riskin yhdistys- ja järjestötoiminnassa voi pahimmillaan aiheuttaa tiedon ja päätösvallan kasaantuminen pienelle piirille. Samalla se muistuttaa siitä, ettei hallitus voi delegoida vastuuta eteenpäin edes siinä tapauksessa, että virhe tehtäisiin operatiivisella tasolla.

    Lukemattomissa vapaaehtoispohjalta toimivissa yhdistyksissä ja järjestöissä hallinnoidaan julkisista lähteistä myönnettyjä varoja ja toimitaan osana yhteiskunnan rakenteita. Vaikka varsinainen toiminta ja taloudenhoitokin olisi ammattimaista, vastuu sen valvonnasta on silti hallituksella. Tätä kaikki luottamustoimiin ryhtyneet eivät välttämättä alkuunkaan hahmota.

    Yhdistyslain velvoite huolelliseen varainhoitoon ei kevene sillä, että tehtävä on vapaaehtoinen.

    Mitä suuremmista rahoista on kyse, sitä suurempi on vastuu ja sitä suurempi riski valvonnan laiminlyönnistä. Ratsastajainliitossakaan yli 300 000 euron menetys ei syntynyt yhdestä virheestä vaan siitä, että valvonta lyötiin laimin pitkään.

    Luottamustoimet eivät ole pelkkää osallistumista tai edustamista, vaan myös konkreettista ja joskus raskastakin vastuuta. Yhdistyslain velvoite huolelliseen varainhoitoon ei kevene sillä, että tehtävä on vapaaehtoinen.

    Lisää aiheesta
    • Jukka Koivisto ja Marjukka Manninen kuvattiin vuonna 2022 paljon nykyhetkeä iloisemmissa tunnelmissa.

      Ratsastus | Yhdistystoiminta näytti raadollisimman puolensa Ratsastajainliiton taloussotkussa

      Tilaajalle

    Ratsastajainliiton tapauksessa kuvaa synkentää se, että hälytysmerkkejä tilanteesta oli havaittavissa ilman, että niihin tartuttiin ja puututtiin. Liiton talouden seurannassa oli puutteita, poikkeamia ei tunnistettu ajoissa eikä niihin reagoitu. Samalla tietoa keskittyi kapealle ytimelle, mikä heikensi hallituksen mahdollisuuksia toimia kokonaisuutena.

    Samaan tapaan monessa muussakin yhdistyksessä ja järjestössä aktiivisimmat tekevät eniten. Kun oleellinen tieto kasaantuu heille, asetelma alkaa ohjata päätöksentekoa. Pahimmillaan osa luottamushenkilöistä ei ole enää lainkaan mukana ohjaamassa toimintaa vaan tyytyy sivustaseuraajan rooliin. Sen sijaan että he olisivat heille annetun luottamuksen arvoisia, he tyytyvät itse luottamaan muiden tekemisiin.

    Ratsastajainliiton tapausta voi pitää vakavana varoituksena koko suomalaiselle järjestökentälle. Se muistuttaa, ettei hyvä hallinto perustu niinkään virheettömään toimintaan vaan siihen, että hallintoon valitut henkilöt pitävät silmänsä auki ja estävät niiden kasautumisen hallitsemattomaksi kokonaisuudeksi. Se edellyttää selkeitä vastuita ja kykyä ymmärtää ja valvoa kokonaisuutta ‒ sekä ennen kaikkea valmiutta ottaa oma tehtävänsä vakavasti.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen kertoo, että hallitus kokoontuu tänä iltana.

      Ratsastus | Ratsastajainliitto hukannut 330 000 euroa, hallituksella hätäkokous

      Tilaajalle
    • Marjukka Mannisen johtama Ratsastajainliiton hallitus kokoontuu käsittelemään talousepäselvyyttä perjantai-iltana.

      Ratsastus | Toiminnantarkastaja luonnehtii liiton rahasotkua pöyristyttävän isoksi, Annaliisa Aarnio-Wihuri peräänkuuluttaa hallituksen eroa

      Tilaajalle
    • Marjukka Manninen painottaa, että tarkastuksessa tulee huolehtia tietojen luovuttamista koskevista laeista ja velvoitteista sekä kaikkien oikeusturvasta.

      Ratsastus | 330 000 euroa jäi saamatta – Ratsastajainliiton hallitus selvittää avustushakemusten epäonnistumista omalla uudella selvityksellä

      Tilaajalle
    • Marjukka Mannisen johtama SRL tilasi oman selvityksen tukiselkkauksesta.

      Ratsastus | Ratsastajainliiton oma tarkastus moittii toiminnanjohtajaa ja hallitusta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Suomen Ratsastajainliitto
    vapaaehtoistoiminta
    järjestötoiminta
    hallitusvastuu
    yhdistyslaki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa