• Maatalouteen tarvitaan näkemys tulevasta kasvusta – rahoittajilla on siinä iso vastuu

    OP-ryhmän pääjohtajan Timo Ritakallion mukaan pankkiryhmä on edelleen kiinnostunut maatalouden kaikkien tuotantosuuntien luotottamisesta.
    OP ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio MT:n päätoimittajan Jouni Kemppaisen haastattelussa.
    OP ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio MT:n päätoimittajan Jouni Kemppaisen haastattelussa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Politiikka
    21.3.202416:16
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    MT Livessä keskiviikkona vieraillut OP ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio vakuuttaa pankkinsa olevan edelleen kiinnostunut maatalouden ja kaikkien tuotantosuuntien rahoittamisesta. Vaikka OP on maatalouden ylivoimaisesti suurin rahoittaja, muodostaa maatalouden lainoitus vain kolme prosenttia ryhmän luottokannasta. Maatalouden lainakanta on viime vuosina pienentynyt

    Investointeja suunnittelevien kokemus on, että luoton saanti on viime vuosina vaikeutunut. Yrityksen tilannetta arvioidaan entistä tiukemmin ja tutun pankinjohtajan sijaan pöydän toisella puolella voi olla ulkopuolisia arvioitsijoita. Ritakallion mukaan perussyy muutoksen takana on eurooppalainen pankkivalvonta. Käytännössä tilojen vakuusarvot ovat monin paikoin pudonneet.

    Ritakallio painottaa, että rahoitusta myönnetään ensi sijassa tulevan liiketoiminnan tuottoa vastaan ja vakuudet ovat arvioinnissa vain yksi elementti. Joillain alueilla tiukka vakuusarvio voi pahimmillaan estää kannattavankin investoinnin tekemisen.

    Suomen huoltovarmuus edellyttää investointeja uuteen tuotantoon. Näkymä tuotannon kannattavuudesta on olennainen kysymys myös rahoittajien kannalta. Ritakallio arvioi Suomessa olevan kymmenen vuoden kuluttua reilut 30 000 maatilaa. Hänen mukaansa arvio on karkea, mutta maatilojen vähenemisvauhti on viime vuosina ollut hitaampaa kuin mitä pankkiryhmässä on arvioitu.

    Noin viidennes tiloista kannattaa OP:n arvion mukaan hyvin, viidennes huonosti ja loput ovat siltä välillä. Tilanne ei Ritakallion mukaan ole viime vuosina juuri muuttunut. Pääjohtaja ei näe, että kaupan keskittyminen olisi ainoa syy maatalouden heikkoon kannattavuuteen. Ainoa syy se ei olekaan, mutta tavalla tai toisella kaikki ruokaketjun ongelmat palautuvat kaupan asemaan.

    Maaseutu ja maatalous tarvitsevat näkymän kasvusta. Perinteisen ruuantuotannon lisäksi esimerkiksi hiilensidonta ja luonnonarvotyö mahdollistavat uutta liiketoimintaa. Rahoittajilla on keskeinen rooli näkymän luomisessa. Kyse on myös pitkälti psykologiasta. OP ryhmän kaltaisilla alan merkittävävillä rahoittajilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, nähdäänkö tulevaisuudessa kasvun vai näivettymisen kierre.

    Lisää aiheesta
    • OP haluaa tulevaisuudessakin olla maa- ja metsätalouden tärkein rahoittaja, vakuuttaa pankkiryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio.

      Maatalousyrittäjät | Maatiloja jäljellä 10 vuoden kuluttua 31 800, arvioi OP:n pääjohtaja

      Tilaajalle
    • OP-ryhmän toimitusjohtaja Timo Ritakallio kävi MT Liven vieraana keskiviikkona 20. maaliskuuta.

      Talous | Tullaanko pankkeihin maatiloilta heppoisten laskelmien kanssa pyytämään rahoitusta? MT Livessä OP:n pääjohtaja Timo Ritakallio

    • OP-ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio kuvailee pörssitiedotteessa pankkikonsernin vuotta erittäin onnistuneeksi. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Talous | OP-ryhmä takoi korkojen siivittämänä vahvan tuloksen − kasvua edellisvuodesta yli 80 prosenttia

    • Maataloutta tulisi kehittää strategisesti, sanoo OP:n Timo Ritakallio. Suurten tilojen investointien riskiä voisi tulla jakamaan myös valtio.

      Maatalous | Voisiko valtion sijoitusyhtiö auttaa maatiloja investoinneissa, kysyy OP:n Ritakallio

      Tilaajalle
    • Tuotantosuuntien välillä ei luotottajan näkökulmista ole eroa, Ritakallio sanoo. Tilojen kannattavuus vaihtelee suhtanteiden ja johtamisen mukaan, eikä mikään tuotantosuunta ole yksiselitteisesti toista heikompi tai paremi.

      Maatalous | Maatilan on turha haaveilla lisälainasta, jos kannattavuus ei ole kunnossa: ”Usein käynnissä on silloin jo velkaantumisen ketju”, OP:n pääjohtaja Timo Ritakallio luonnehtii

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa