• Tuntematon Venäjä

    Vaikka suurlähettiläs Antti Helanterä arvioi, että jännite Venäjän kanssa kestää kauan, pitää suhteita ryhtyä jossain vaiheessa rakentamaan uudelleen.
    Tasavalan presidentti Sauli Niinistö tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin vuonna 2017 Punkaharjulla. Sen jälkeen on maiden suhteissa tapahtunut paljon. Nyt suhteet ovat poikki ja tulevaisuudessa uusien suhteiden rakentaminen lähtee uudelta pohjalta.
    Tasavalan presidentti Sauli Niinistö tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin vuonna 2017 Punkaharjulla. Sen jälkeen on maiden suhteissa tapahtunut paljon. Nyt suhteet ovat poikki ja tulevaisuudessa uusien suhteiden rakentaminen lähtee uudelta pohjalta. Kuva: Lari Lievonen
    Pääkirjoitus|Politiikka
    25.9.202405:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Hiljattain Suomen Venäjän suurlähettilään paikalta neljän vuoden jälkeen kotimaahan siirtyneen Antti Helanterän mukaan Venäjällä 1980-luvun lopussa alkanut kehityksen kaari on päättynyt. Hän arvioi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että Venäjällä menossa olevan muutoksen mittakaava on jatkuessaan yhtä iso kuin Neuvostoliiton muutos Venäjäksi. (MT 23.9.)

    Kansainvälisessä politiikassa Suomea on pidetty maana, joka tunteen monia muita paremmin Venäjän ja sen politiikan. Näin varmaankin oli historian johdosta vuosikymmeniä, mutta tulevaisuudessa näin ei välttämättä ole. Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on seurannut se, että nyt Suomen välit Venäjään ovat muiden länsimaiden tavoin poikki. Jos yhteydet joskus tulevaisuudessa alkavat lähentyä, mihinkään vanhaan Venäjän suhteissa ei Helanterän mielestä ole paluuta.

    Venäjän kanssa tiiviit kauppayhteydetkään eivät auttaneet.

    Muutos Venäjällä koskee koko yhteiskuntaa. Helanterän mukaan talouden lisäksi muutoksessa ovat myös Venäjän aatteellinen ja henkinen ilmapiiri. Konservatiivisia, patrioottisia ja militaristisia virtauksia painottivat aikaisemmin kansalaisten, talouden ja maan johdon yhteydet länteen. Helanterän mukaan Venäjällä oli varteenotettavia poliittisia voimia, joiden mielestä yhteydet länteen olivat hyödyllisiä. Enää näitä ei ole.

    Suomessakin on käyty Venäjän hyökkäyssodan alettua keskustelua siitä, oliko esimerkiksi yritysten investoinneissa Venäjälle mitään järkeä. Muuallakin kuin Suomessa on arvioitu, että tiukat talouden sidokset estävät sotia. Tämä oli perusajatuksena myös EU:n edeltäjän EY:n perustamisessa vuonna 1957 ja sitä edeltäneessä, vuonna 1951 perustetussa Euroopan hiili- ja teräsyhteisössä. Tarkoituksena oli sitoa maiden taloudet yhteen ja estää uusien sotien synty jäsenten kesken. Tässä on onnistuttu, mutta Venäjän kanssa tiiviit kauppayhteydetkään eivät auttaneet.

    Vaikka Helanterä arvioi, että jännite Venäjän kanssa kestää kauan, pitää suhteita ryhtyä jossain vaiheessa rakentamaan uudelleen. Sitä millaisiksi ne muodostuvat, on vaikea ennakoida. Suomikin on nyt erilainen kuin muutama vuosi sitten.

    Lisää aiheesta
    • Antti Helanterän ensimmäinen julkaistu tutkimus käsitteli Venäjän elintarvikemarkkinoita. Venäjä on investoinut maatalouteen viime vuosina ja parantanut ruuan omavaraisuutta.

      Politiikka | Venäjä muuttuu nyt aivan eri maaksi Suomen selän takana, arvioi Moskovasta palannut suurlähettiläs

      Tilaajalle
    • Lypsykarjatilaa Tohmajärven Värtsilässä pyörittävän Heikki Raerinteen pellot rajautuvat Venäjään. ”Kaikki metsä tässä takana kuuluu itänaapurille”, viljelijä esittelee.

      Politiikka | Heikki Raerinteen pellot rajautuvat Venäjään – ”Rajan kanssa on vuosikymmeniä tässä eletty”

    • Politiikka | Hankaluuksiin rajalla pitää tottua – Venäjä ei kykene horjuttamaan Suomea

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa