• Aika on kypsä kotimaisille viineille – EU:n byrokratiaa ei kuitenkaan kannata aliarvioida

    Viinintuotanto on EU:ssa pikkutarkasti säädeltyä toimintaa. Viinimaana se koskisi myös Suomea.
    EU on maailman suurin viinintuottaja ja kyse on isoille jäsenmaille tärkeästä elinkeinosta. Viininviljelyä myös säädellään pikkutarkasti.
    EU on maailman suurin viinintuottaja ja kyse on isoille jäsenmaille tärkeästä elinkeinosta. Viininviljelyä myös säädellään pikkutarkasti.  Kuva: Carolina Husu
    Pääkirjoitus|Politiikka
    26.7.202406:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Hallitusohjelman mukaan Suomi hakee virallista viinintuottajamaan asemaa EU:ssa. Viininkasvattajat ry:n puheenjohtaja Kari Latvus arvelee, että hakemus lähtee komissiolle tänä vuonna. Tähtäin on seuraavassa EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa vuonna 2028. Sen jälkeen Suomessa voisi olla kaupallista viinintuotantoa (MT 24.7.).

    EU on maailman suurin viinintuottaja ja kyse on isoille jäsenmaille tärkeästä elinkeinosta. Viininviljelyä myös säädellään pikkutarkasti. Voimassa on edelleen viiniköynnösten istutusoikeusjärjestelmä. Käytännössä kyse on jäsenmaakohtaisesta kiintiöstä viinintuotannolle. Viinintuottajien kovan lobbauksen ansiosta järjestelmä selvisi 2000-luvun liberalisointiaallosta. Vastaavat maito- ja sokerikiintiöt on lakkautettu jo vuosia sitten. Viinintuotantoon liittyy myös paljon muuta valvontaa ja byrokratiaa, joka Suomenkin pitäisi viinimaana järjestää.

    Nykyisellään rypäleistä tehtyä viiniä ei saa Suomessa nimittää viiniksi tai myydä viininä. Suomalaiset ”viinit” löytyvät nykyisin Alkon hyllystä ”muut alkoholijuomat” -nimikkeen alta. Lisäksi laki edellyttää, että pullossa on oltava merkintä, jossa kerrotaan kyseessä olevan mieto käymisteitse valmistettu alkoholijuoma. Suomen oman sääntelyn kukkanen taas on se, että tilaviinejä saa valmistaa marjoista, mutta ei rypäleistä.

    Kaupallisesti toimivia viinitarhoja Suomessa toimii kymmenkunta. Tietoa eri lajikkeiden soveltuvuudesta maamme ilmastoon on kertynyt jo vuosien ajan. Salolaisen viinitarhurin Ville Salmen mukaan ilmastonmuutos ei kuitenkaan yksiselitteisesti helpota viininviljelyä Suomessa. Myös viinimaan asemassa on hänen mielestään hyvät ja huonot puolensa.

    Ilmastonmuutos ei yksiselitteisesti helpota viininviljelyä Suomessa

    Viinimaastatuksesta tuli poliittinen pelinappula vuonna 2007 kun se yhdistettiin mediassa Suomen tuolloin EU:n kanssa käymiin neuvotteluihin Etelä-Suomen vakavien vaikeuksien tuen jatkosta. Kansanedustajat pelästyivät ja viinimaahakemus vedettiin pois. Nyt aika on kypsä tarkastella asiaa ilman poliittisia intohimoja. Viinit voivat tulevaisuudessa olla osa suomalaista maataloustuotantoa. Kyse on erikoisalasta, joka tukee erinomaisesti matkailua ja maaseudun muuta yritystoimintaa. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että EU:n säännöt ovat täynnä byrokratiaa ja tulkintaongelmia myös viininviljelyssä.

    Lisää aiheesta
    • Viiniköynnöksen kasvuvoima on mahtava, Ville Salmi näyttää.

      Kasvintuotanto | Ville Salmi sai 20 vuotta sitten lahjaksi yhden viiniköynnöksen taimen − nyt kodin ympäristössä on jo 400 köynnöstä

      Tilaajalle
    • Kasvintuotanto | Suomi hakee mukaan viinimaiden joukkoon − paljon pitää kuitenkin vielä tapahtua, että siihen päästään

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kotimaiset viinit
    viinintuotanto
    EU:n byrokratia
    ilmastonmuutos
    Suomen maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa