Asevelvollisuus paljastaa nuorison kunnon – eikä kyse ole vain armeijasta

Asepalveluksen suorittavien nuorten määrä on pysynyt pitkään varsin tasaisena. Jo lähivuosina suunta kuitenkin kääntyy vääjäämättömään laskuun, koska ikäluokat ovat yhä pienempiä alhaisen syntyvyyden seurauksena. Myös Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola on avoimesti ilmaissut huolensa tilanteesta (MT 3.6.).

Yksinkertaisin keino suunnan kääntämiseen on kasvattaa palvelukseen astuvien naisten osuutta, minkä myös Jaakkola on todennut. Varaa tähän on, sillä vapaaehtoisena palveluksen suorittaneiden vuotuinen määrä on pitkään pysynyt noin tuhannessa. Naisten palvelusinnon kasvattamisen on kuitenkin lähdettävä Puolustusvoimien sisältä. Uutisia palvelusaikana ilmenneestä epäasiallisesta käytöksestä tulee julkisuuteen edelleen liian usein. Sivistysvaltiossa asevelvollisen on voitava luottaa asialliseen ja kunnioittavaan kohteluun.

Ikäluokkien kokoa vakavampi ongelma on palveluksesta vapautettujen suuri määrä sekä ennen kaikkea keskeyttäneiden osuus: noin joka kuudes palvelukseen astunut ei jatka loppuun asti. Heikon fyysisen kunnon ohella keskeytysten taustalla korostuvat mielenterveyden ongelmat, mikä on vakava viesti koko yhteiskunnalle – ennen muuta päättäjille. Kun mielenterveyspalvelut tavoittavat nuoret liian myöhään, liian kevyesti tai pahimmillaan eivät lainkaan, palvelukseen astumisen kaltainen elämänmuutos muodostuu helposti ylivoimaiseksi.

Osasyytä on myös yksilöllisyyttä korostavassa kasvatuskulttuurissa, jota esimerkiksi kehityspsykologi Liisa Keltikangas-Järvinen on kevään mittaan toistuvasti kritisoinut. Kun palvelus keskeytetään heti sen alkuvaiheessa, kyse on usein puutteellisesta kyvystä sopeutua määräyksiin ja ylhäältä asetettuihin vaatimuksiin sekä oman tilan rajallisuuteen. Armeija ei synnytä näitä vaikeuksia – se tuo ne esiin.

Lyhimmillään puolen vuoden yhteiselämä tuvassa, yksikössä ja joukko-osastossa edellyttää kykyä toimia myös muiden ehdoilla, sietää pettymyksiä ja ottaa vastuuta sekä itsestä että muista. Vielä vuosikymmen tai kaksi sitten tällaisia taitoja ei juuri tarvinnut opettaa – ne kuuluivat itsestään selviin valmiuksiin, joilla ihminen selviää osana yhteiskuntaa ja yhteisöjään.

Sosiaalisen elämän perustaitoja tarvitaan myös palveluksen jälkeen. Siksi asepalveluksen keskeyttäminen ei ole vain puolustusvoimien ongelma, vaan hälytysmerkki laajemmista vaikeuksista.

Armeijan puolustuskyky ei ratkea yksin sillä, kuinka moni kutsutaan tai kuinka moni aloittaa. Ratkaisevaa on, millaisessa kunnossa nuoret astuvat palvelukseen ja millaiset valmiudet heillä on vastata sen vaatimuksiin – puhumattakaan siitä, kykenevätkö he toimimaan, jos Suomea tosissaan täytyy lähteä puolustamaan.