• Asevelvollisuus paljastaa nuorison kunnon – eikä kyse ole vain armeijasta

    Ikäluokat pienenevät, joten nykymallilla armeijaan ei riitä tulijoita nykytahtiin. Naisten osuuden lisääminen ei voi olla ainoa ratkaisu – katse pitää kohdistaa keskeyttäjiin. Keskeyttämisen juurisyyt voivat tuottaa ongelmia myöhemmässäkin elämässä.
    Maastoharjoituksessa. Kuvituskuva.
    Maastoharjoituksessa. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Pääkirjoitus|Maanpuolustus
    4.6.202611:59
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Asepalveluksen suorittavien nuorten määrä on pysynyt pitkään varsin tasaisena. Jo lähivuosina suunta kuitenkin kääntyy vääjäämättömään laskuun, koska ikäluokat ovat yhä pienempiä alhaisen syntyvyyden seurauksena. Myös Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola on avoimesti ilmaissut huolensa tilanteesta (MT 3.6.).

    Lisää aiheesta
    • USA:n tuen pieneneminen Euroopalle ja Euroopan rakoilu ovat herättäneet huolta siitä, että Venäjä voisi hyökätä muuallekin jo Ukrainan sodan aikana. ”Sellaisilla puheilla ei ole havaintojemme pohjalta mitään perusteita, vaikka saatamme nähdä hybridikeinojen käyttöä jatkossakin”, Janne Jaakkola rauhoittelee.

      Maanpuolustus | Miehittämättömät järjestelmät voivat jatkossa taistella keskenään, kertoo Puolustusvoimain komentaja MT:lle

      Tilaajalle

    Yksinkertaisin keino suunnan kääntämiseen on kasvattaa palvelukseen astuvien naisten osuutta, minkä myös Jaakkola on todennut. Varaa tähän on, sillä vapaaehtoisena palveluksen suorittaneiden vuotuinen määrä on pitkään pysynyt noin tuhannessa. Naisten palvelusinnon kasvattamisen on kuitenkin lähdettävä Puolustusvoimien sisältä. Uutisia palvelusaikana ilmenneestä epäasiallisesta käytöksestä tulee julkisuuteen edelleen liian usein. Sivistysvaltiossa asevelvollisen on voitava luottaa asialliseen ja kunnioittavaan kohteluun.

    Lisää aiheesta
    • Asevelvollisuus on Suomessa jatkossakin pakollinen miehille, linjataan tuoreessa puolustusselonteossa.

      Politiikka | Miten maata puolustetaan kun miehet vähenevät? Näin puolueet ovat linjanneet naisten asevelvollisuudesta

      Tilaajalle

    Ikäluokkien kokoa vakavampi ongelma on palveluksesta vapautettujen suuri määrä sekä ennen kaikkea keskeyttäneiden osuus: noin joka kuudes palvelukseen astunut ei jatka loppuun asti. Heikon fyysisen kunnon ohella keskeytysten taustalla korostuvat mielenterveyden ongelmat, mikä on vakava viesti koko yhteiskunnalle – ennen muuta päättäjille. Kun mielenterveyspalvelut tavoittavat nuoret liian myöhään, liian kevyesti tai pahimmillaan eivät lainkaan, palvelukseen astumisen kaltainen elämänmuutos muodostuu helposti ylivoimaiseksi.

    Osasyytä on myös yksilöllisyyttä korostavassa kasvatuskulttuurissa, jota esimerkiksi kehityspsykologi Liisa Keltikangas-Järvinen on kevään mittaan toistuvasti kritisoinut. Kun palvelus keskeytetään heti sen alkuvaiheessa, kyse on usein puutteellisesta kyvystä sopeutua määräyksiin ja ylhäältä asetettuihin vaatimuksiin sekä oman tilan rajallisuuteen. Armeija ei synnytä näitä vaikeuksia – se tuo ne esiin.

    Lisää aiheesta
    • Mielenterveysongelmat ja sopeutumishäiriöt ovat nousseet keskeisimmiksi syiksi armeijan keskeyttämisissä. LEHTIKUVA.

      Yhteiskunta | Yli tuhannen alokkaan asepalvelus keskeytyi jo ensimmäisen kuukauden aikana: "En pystynyt olemaan siellä enää"

    Lyhimmillään puolen vuoden yhteiselämä tuvassa, yksikössä ja joukko-osastossa edellyttää kykyä toimia myös muiden ehdoilla, sietää pettymyksiä ja ottaa vastuuta sekä itsestä että muista. Vielä vuosikymmen tai kaksi sitten tällaisia taitoja ei juuri tarvinnut opettaa – ne kuuluivat itsestään selviin valmiuksiin, joilla ihminen selviää osana yhteiskuntaa ja yhteisöjään.

    Sosiaalisen elämän perustaitoja tarvitaan myös palveluksen jälkeen. Siksi asepalveluksen keskeyttäminen ei ole vain puolustusvoimien ongelma, vaan hälytysmerkki laajemmista vaikeuksista.

    Armeijan puolustuskyky ei ratkea yksin sillä, kuinka moni kutsutaan tai kuinka moni aloittaa. Ratkaisevaa on, millaisessa kunnossa nuoret astuvat palvelukseen ja millaiset valmiudet heillä on vastata sen vaatimuksiin – puhumattakaan siitä, kykenevätkö he toimimaan, jos Suomea tosissaan täytyy lähteä puolustamaan.

    Lisää aiheesta
    • Asioita voidaan tehdä aina paremmin ja tehokkaammin, myös armeijassa.

      Yhteiskunta | Varusmieskoulutus on pitkälti odottelua ja sormien pyörittelyä – miksi armeijalta ei vaadita tehokkuutta?

    • Asepalvelustaan kulloinkin suorittava ikäluokka on maanpuolustuksen kannalta tärkein. Siksi sitä kannattaa kuunnella erityisellä korvalla.

      Politiikka | Kuuntele itsenäisyyspäivänä varusmiesten mielipiteitä maanpuolustuksesta – ne ovat tärkeämpiä kuin omasi

    • Kyselyn mukaan maanpuolustusaktiivien enemmistö ottaisi naiset mukaan kutsuntoihin, mutta naisten asepalvelus jakaa mielipiteet. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Yhteiskunta | Laskeva syntyvyys huoli myös maanpuolustukselle – liitto väläyttää naisten laajempaa asepalvelusta, ministeriö houkuttelisi heitä uusilla kutsunnoilla

    Artikkelin aiheet
    asevelvollisuus
    nuorison kunto
    Puolustusvoimat
    mielenterveys
    palveluksen keskeyttäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Talous | Työllisyys kasvaa, mutta päättäjien ja äänestäjien on pidettävä mielessä, että Suomi syö yhä enemmän kuin tienaa