• Suurin osa kertoo ostavansa suomalaista tukeakseen kotimaista tuotantoa – kesällä suositaan enemmän lähiruokaa

    Kotimaisuus ja lähiruoka korostuvat kesällä. Kotimaista ruokaa ostetaan, koska halutaan tukea suomalaista tuotantoa.
    Hinnan ollessa tärkeä valintakriteeri korostuu myös kotimaisuus.
    Hinnan ollessa tärkeä valintakriteeri korostuu myös kotimaisuus. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Ruoka
    1.8.202408:00
    Janiko Kemppi

    Vaikka hinta on edelleen yksi tärkeimmistä tekijöistä ruokaa ostettaessa, on kotimaisuus yksi tärkeimmistä valintakriteereistä.

    K-ryhmän toukokuussa toteuttamassa kyselyssä 74 prosenttia vastaajista kertoi ostavansa suomalaisia tuotteita tukeakseen kotimaista tuotantoa. Tilanne ei ole muuttunut viime vuodesta, joten kotimaisen ruoan arvostus on pysynyt korkealla.

    Myös paikallisuus ja lähiruoka korostuu vastauksissa. 55 prosenttia kertoi ostavansa paikallisten pientuottajien tuotteita.

    Kesällä tilanne muuttuu. 30 prosenttia vastaajista kertoo olevansa valmis käyttämään kesällä enemmän rajaa paikallisten pientuottajien tuotteisiin ja lähiruokaan. 25 prosenttia taas kertoo käyttävänsä kesällä enemmän paikallisten pientuottajien tuotteita.

    Vastausten perusteella lähiruoalle ja pientuottajien tuotteille riittää kysyntää. K-ryhmästä kerrotaan, että K-ruokakaupoista löytyy yhteensä noin 50 000–60 000 lähiruokatuotetta.

    ”Lähituotteiden pääsyä vauhditetaan muun muassa digitaalisen K Toimittaja -alustan avulla, jossa suomalaiset pientuottajat saavat tuotteensa yli 1200 K-ruokakaupan valikoimapäättäjän nähtäville, ja sopimusten solmiminen käy helposti”, K-ryhmästä kerrotaan.

    Lisää aiheesta
    • Heinolan Heila on suosittu levähdyspaikka. Heinolassa

      Matkailu | Vuoden lähiruokateko -palkinto ihastuttavalle taukopaikalle – nyt kannattaa pysähtyä

    • ”Kaupan merkit olen pääsääntöiset jättänyt hyllyyn ennenkin mutta linja on nyt tiukentunut entisestään”, Terhi Torikka kirjoittaa.

      Ruoka | Huoltovarmuus unohtuu markkinataloudessa yhtä nopeasti kuin lähiruoka kuntien budjeteissa

    • Senioreiden kunto voi parantua hoivakodissa, jossa tarjotaan monipuolista ravintoa. Kuvituskuva.

      Ruoka | Lahtelaisen hoivakodin asukkailta kysyttiin lempiruokia – näin he vastasivat

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle