• Lidl haluaa ravistella kasvisruuan erityisruokavalioleimaa – panostukset kasviproteiineihin alkaneet näkyä

    Panostukset kasviproteiineihin ovat Lidlin mukaan alkaneet näkyä: Vemondo-tuotteiden myynti kasvoi viime vuonna noin 30 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
    Myös tuoreet kasvikset ovat vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisten kesäruokailussa, kertoo Lidl. Arkistokuva on vuodelta 2024.
    Myös tuoreet kasvikset ovat vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisten kesäruokailussa, kertoo Lidl. Arkistokuva on vuodelta 2024. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Ruoka|Ruoka
    26.5.202515:00
    Paula Liesmäki

    Lidl Suomi haluaa hälventää kasvisruoan erityisruokavalioleimaa.

    Vuoden toinen vegeviikko käynnistyi kaikissa Suomen Lidleissä maanantaina. Viikon valikoimassa näkyvät erityisesti asiakkaiden toivomat grillattavat kasvisvaihtoehdot, Lidlin tiedotteessa kerrotaan.

    ”Vegeviikko ei ole meille erityistapahtuma, vaan keino välittää viestiämme: kasvisruoka on tavallista ja maistuvaa kotiruokaa, joka kuuluu kaikille”, Lidlin kampanjapäällikkö Jaana Pylkkänen kertoo.

    Alkuvuodesta Lidl poisti vegehyllyt, jotta kasvipohjaiset tuotteet löytyisivät helpommin muiden joukosta.

    Lisää aiheesta
    • Lidlin arvioi, että yhä useampaan ostoskassiin poimitaan kasvipohjaisia tuotteita.

      Ruoka | Kasvispyörykät siirtyivät lihapullien viereen – Lidl poisti erilliset vegehyllyt

      Tilaajalle

    Lidl on myös mukana perustajajäsenenä Pro Vege -yhdistyksessä, joka edistää kasvipohjaisen ruoan kasvua ja kehitystä Suomessa.

    Vuosi sitten Lidl laski myös Vemondo-kasvistuotteiden hintoja: kasviproteiinit hinnoiteltiin eläinperäisten vaihtoehtojen tasolle tai jopa niiden alle.

    Panostukset kasviproteiineihin ovat Lidlin tiedotteen mukaan alkaneet näkyä: Vemondo-tuotteiden myynti kasvoi viime vuonna noin 30 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

    Lidl tavoittelee kasviproteiinien myynnin tuplaamista 20 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

    Lidlin viime vuonna teettämän kyselyn mukaan 29 prosenttia suomalaisista aikoo lisätä kasvisproteiinien käyttöä. Kyselyyn vastasi noin tuhat kuluttajaa ja aineisto on aikuisväestöä edustava otos.

    Eläinperäisiä tuotteita mahtuu mukaan maltillisesti.

    Lidl julkaisi kestävän ruokavalion linjauksen keväällä 2023. Tavoitteena lisätä täysjyväviljaa ja kasvipohjaisia tuotteita sekä vähentää suolaa, sokeria ja lisäaineita.

    Valikoiman kehitystä ohjaa planetaarinen ruokavalio, joka koostuu pääosin kasvikunnan tuotteista. Eläinperäisiä tuotteita mahtuu mukaan maltillisesti.

    Planetaarinen ruokavalio on Lidlin sivujen mukaan suunniteltu niin, että kymmenen miljardia ihmistä voisi elää maapallolla vuonna 2050 syöden terveellisesti ja kuormittamatta planeettaa liikaa.

    Lisää aiheesta
    • Lidlit näyttävät melko samanlaisilta ja paistopiste suositulta kaikkialla.

      Ruoka | Kolmen maan Lidl-vertailu osoittaa, ettei ruoka ole Suomessa kallista – yksi tuoteryhmä puuttuu meidän hyllyiltämme kokonaan

      Tilaajalle
    • Lidl avasi ensimmäiset kymmenen myymäläänsä Suomessa elokuussa 2002.

      Kauppa | IL: Tutkija arvioi, mistä Lidlin markkinaosuuden lasku johtuu

    • Tässä kasviskimpussa on 800 grammaa kasviksia, kun ravitsemussuositusten mukainen määrä on 500–800 grammaa päivässä.

      Ruoka | Kauppa voi vaikuttaa syömiseemme enemmän kuin suositukset

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle