• IL: Tutkija arvioi, mistä Lidlin markkinaosuuden lasku johtuu

    ”On yllättävää, ettei Lidl ole pärjännyt S-ryhmälle.”
    Lidl avasi ensimmäiset kymmenen myymäläänsä Suomessa elokuussa 2002.
    Lidl avasi ensimmäiset kymmenen myymäläänsä Suomessa elokuussa 2002. Kuva: Anu Leppänen / Lidl / Kuvankäsittely: Janiko Kemppi
    Uutiset|Kauppa
    28.3.202512:45
    Jukka Hämäläinen

    Mitä ihmettä Lidlissä on meneillään? Turun yliopiston työelämän professori Arhi Kivilahti arvioi Iltalehdelle, mistä Lidlin markkinaosuuden lasku voisi johtua.

    Lidl on pärjännyt vuosia hyvin Suomessa. Nyt sen markkinaosuus Suomessa on laskenut jo toista vuotta putkeen.

    Suomessa markkinoiden ykköspaikalla on S-ryhmä, joka hallitsee jo lähes puolta Suomen päivittäistavarakaupasta. Toisena tulee K-ryhmä ja kolmantena Lidl.

    Kivilahden mukaan S-ryhmän kasvun taustalla voi olla sen tarkkuus hintojen kanssa. S-ryhmä on laittanut valikoituja tuotteita Lidlin kanssa samaan hintatasoon.

    ”S-ryhmä on tehnyt Lidlin elämän hankalaksi, jos näin voi sanoa. S-ryhmä on painanut hintaa alas, heillä on valikoimaetu ja tunnetumpi bonusohjelma.”

    ”Mutta on hyvä muistaa, että Lidlin toiminta Suomessa on varsin kannattava. Lidl tekee edelleen täällä kansainvälisessä mittakaavassa hyvää tulosta”, Kivilahti muistuttaa Iltalehdessä.

    ”Lidlillä olisi kaikki edellytykset painaa kaasuun.”

    Arhi Kivilahti

    Lidl on Euroopan suurin ruokakauppaketju. Lidlin omistaa Schwarz Gruppe -konserni, jonka liikevaihto oli vuonna 2024 peräti 167,2 miljardia euroa kaikissa liiketoimintayksiköissä.

    Pelkästään Lidl-myymälöiden liikevaihto toi konsernille viime vuonna 125,5 miljardia euroa.

    ”Lidlin markkinaosuus Suomessa, eli se 9,4 prosenttia, on itse asiassa hyvin korkea verrattuna muihin maihin”, Kivilahti sanoo.

    Varsinaiset rahavirrat ovat Yhdysvalloissa. Lidl on vuodesta 2017 lähtien laajentanut toimintaansa Yhdysvalloissa.

    ”Hypoteesini on, että Saksassa katsotaan, että nyt Suomi on siinä määrin hyvin kannattava, että mieluummin otetaan se raha täältä ja syötetään se esimerkiksi Yhdysvaltoihin.”

    Koska Lidl on osa isoa kansainvälistä konsernia, pystyy se hankkimaan erittäin kilpailukykyiseen hintaan tuotteita.

    ”Kaiken järjen mukaan halutessaan Lidlillä olisi kaikki edellytykset painaa kaasuun siinä määrin, että he menevät ohi ja kovaa suomalaisista toimijoista”, Kivilahti toteaa Iltalehdessä.

    Lisää aiheesta
    • Arkistokuva kyytöistä laitumella.

      Maatalous | Suomessa ruokakauppa on omistajalleen lähes kultakaivos

      Tilaajalle
    • S-ryhmän markkinaosuus Suomen päivittäistavarakaupasta jatkaa kasvuaan.

      Kauppa | S-ryhmä kasvattaa yhä osuuttaan kaupan markkinasta – markkinaosuus jo melkein 50 prosenttia

      Tilaajalle
    • Spar-kauppa Albertinkadulla Helsingissä vuonna 2005.

      Kauppa | Tokmanni tuo Spar-brändin takaisin Suomeen

    • Keskon ruoka- ja päivittäistavaramyymälöihin kuuluvat K-ruokakaupat ja Citymarketit.

      Talous | Asiantuntija Ylellä: ”Kesko on maailman kannattavin ruokakaupan yritys”

    • S-ryhmä veti asiakkaita ja asiakasomistajia vuonna 2024.

      Kauppa | Ruokakauppa on S-ryhmän valopilkku – koko ryhmä teki puolen miljardin tuloksen ja maksoi saman verran bonuksia

    • Kesko ja K-ruokakaupat keskittyvät Jorma Rauhalan mukaan omaan strategiaansa, jossa tuoretuotteiden ja kotimaisen ruuan osuus on hyvin keskeinen.

      Kauppa | Kesko käynnistänyt toimenpiteet puolustaakseen markkinaosuuttaan ruokakaupassa: ”Hinta, laatu ja verkosto”

      Tilaajalle
    • Kauppa | Uusi kilpailija tekee hyvää ruokakaupalle – keskittymiskehityksen kääntäminen vaatii toimia lainsäätäjältä

    Artikkelin aiheet
    Lidl
    S-ryhmä
    päivittäistavarakauppa
    markkinaosuus
    Arhi Kivilahti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla