
Kahdeksanprosenttisten viinien tuloon valmistaudutaan nyt vauhdilla ruokakaupoissa. Jos lakimuutos etenee suunnitellusti, voidaan vielä tänä keväänä ruokakaupoissa nähdä käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia, joiden prosenttiraja on kahdeksan prosenttia. Käytännössä tämä tarkoittaa siis oluita, siidereitä ja viinejä, mutta ei esimerkiksi lonkeroita, jotka ovat juomasekoituksia.
Keskon osto- ja myyntijohtaja Aki Erkkilä kertoo, että 8-prosenttisia viinejä lähestytään omana juomakategorianaan, jossa valikoima vaihtelee kaupan mukaan.
”Koska vielä ei puhuta tuhansien tuotteiden valikoimasta, vaan kokonaisvalikoima on satoja tuotteita, rakentuvat viiniosastot muun juomaosaston mukaisesti”, Erkkilä toteaa.
Tarkkaa viinivalikoiman määrää ei Erkkilä paljasta, mutta 8-prosenttisten viinien kohdalla puhutaan noin 200 tuotteesta varastovalikoimassa.
”Kysyntä ratkaisee paljon. Kauppiaat pystyvät hankintakanaviensa ja oman asiakaskuntansa perusteella täydentämään halutessaan kauppakohtaista valikoimaa”, Erkkilä kertoo.
Erkkilän mukaan Kahdeksanprosenttiset viinit olisivat edullisempia perinteisiin viineihin verrattuna. Useamman kymmenen euron arvoviinejä ei ainakaan K-kauppoihin ole tulossa.
”Hintaskaala tulee olemaan selvästi kapeampi. Ei kannata ajatellakaan sitä, että tämä on samanlainen tuotekategoria kuin perinteiset viinit. Tuotteiden keskinäinen hintavaihteluväli tulee liikkumaan sellaisessa noin 5–10 eurossa.”
Alkon tilastojenkin mukaan suomalaiset suosivat erityisesti noin 10 euron valkoviinejä.
Erkkilä uskoo, että Kesko pystyy parantamaan markkinaosuutta entisestään, kun uusia tuotekategorioita saadaan myyntiin.
”Markkinaosuuden näkökulmasta uskomme, että Keskolla tulee olemaan merkittävä rooli. Jos meillä markkinaosuus on noin reilu 35 prosenttia tällä hetkellä, tavoitteena on ylittää se.”
Juttua päivitetty 18.3. klo 10.01: Tarkennettu ilmoitettuja hintatietoja.
8-prosenttiset viinit voidaan luokitella kolmeen eri luokkaan, jotka ovat:
Luonnollisesti enintään 8-prosenttiset viinit, joita nytkin saatavilla Suomessa.
Nämä viinit ovat yleensä vähän makeampia.
Alkoholin poistotekniikalla tuotetut viinit
Näitä viinejä on hiottu pidemmän aikaa, jotta ne olisivat mahdollisimman hyvänmakuisia.
Viinipohjaiset aromisoidut juomat
Tällaisia juomia ovat esimerkiksi sangriat ja glögit.